Kappas, meidän ei ole tarvinnut tehdä tuota enää pitkään aikaan. Kaikki osaavat pidättää seuraavalle huoltoasemalle.
Eikä tarvitse paljon muutakaan. Se kuuluisa neljän vuoden kuolemanlaakso on ohitettu ja lastenhoidollisen hässäkän määrä on vähentynyt huomattavasti. Kaikesta selvitään. Ja tätä ilosanomaa olen yrittänyt tässä blogissa säännöllisin väliajoin toitottaa, koska siellä kuolemanlaaksossa vaeltaa aina joku toivonsa menettänyt ja kaikkensa antanut kanssamutsi, viimeksi Lähis.
Nykyään on paremmin.
Omaa aikaa löytyy ilman säätöä, sillä ne voi päästää kahdestaan ulos.
Jos avokado osoittautuu huonoksi, voin juosta kauppaan hälyttämättä paikalle lastenhoitajaa.
Vetokeljujen määrä on vähentynyt niin että vain yhdessä takissa tarvitaan äidin apua.
Ja kerran on yksi paita pysynyt puhtaana kolme päivää putkeen! Meinasin jäädyttää sen kattoon.
Toki jotkut asiat pysyvät. On päiviä, jolloin nelivuotias kommunikoi vain parkumalla. Kämpässä on aina jotain hujan hajan: pukluliinat ja liivinsuojat vain ovat vaihtuneet kirjoihin, legoihin ja tusseihin. Ruokapöydän alla olevan maton kuntoa ei voi edelleenkään metriä lähempää tarkastella. Myös yöherätyksiä on silloin tällöin - mutta ainakaan kukaan ei halua tietää kello kolmelta että vieläkö on yö.
Olemme jo jonkin aikaa olleet tilanteessa, jossa kaksi menee siinä missä yksi. Oikeastaan lisään vielä vettä myllyyn: kahden kanssa on jopa helpompaa kuin yhden. Minusta on hauskaa, jopa rentoa, viettää viikonloppu tyttöjen kesken. Kelatkaa.
Kiitän tästä rentoudesta erityisesti neljän vuoden ikäeroa. Ikäero oli silkka vahinko, koska kuopus oli ei-suunniteltu, mutta vauvan myötä tajusin, miten raskas setti sisarusten pieni ikäero mahtaa olla. (Tajusin paljon muutakin, kuten sen miten hassuja kasvatusneuvot ovat.) Kannattaa lukaista myös Satun kokemus kuuden vuoden ikäerosta.
Olen aika varma, että kahden satapinnaisella huollolla olevan vauvan ja uhmaikäisen kanssa olisin saanut hyvästellä sekä mielenterveyteni että avioliittoni. Sen sijaan täydellä ihmisyydellä varustetusta isosiskosta on ollut valtava apu viihdytys-, koulutus- ja huoltojoukoissa. Ja nyt nelivuotias imee mallia koululaisesta.
Ikäeron merkityksestä puhutaan Suomessa aivan liian vähän. Alle kahden vuoden ikäero on monen perheen toiveena, mutta se on raskasta. Tätä siis kannattaa miettiä, jos siihen on mahdollisuus. Ei ole syytä hätiköidä perheenlisäyksen kanssa ainakaan siksi, että ne leikkisivät keskenään. Ne leikkivät jos leikkivät, siihen vaikuttaa eniten keskinäinen kemia.
Tutkimusten mukaan pieni ikäero aiheuttaa avioeroja, erilaisia terveysongelmia sekä sisarusten välille riitoja. Isommalla ikäerolla koko perheen ilmapiiriä rasittavan tappelun määrä tutkitusti vähenee.
Yksi suurimpia tyytyväisyyden aiheitani ovatkin näiden kersojen lämpimät välit. Ne ovat toistensa tuki ja turva, majakka ja perävaunu, Pilli ja Pulla - ja toivottavasti sellaisina pysyvätkin. Riitoja syntyy hyvin harvoin ja silloinkin väsyneenä - toisin kuin minun ja vajaat kaksi vuotta nuoremman veljeni välillä. Käy vieläkin Mutsi-vainaata sääliksi.
Ja kyllä kaikki ipanat joskus asettuvat, vaikka sitä toivoisi joskus voivansa pikakelata elämää vuodella eteenpäin. Ei mekään broidin kanssa enää riidellä. Päinvastoin, ollaan tosi iloisia siitä, että on joku, joka tietää kaiken, kun vanhempia ei enää ole.
Tätä ei kai voi sanoa liian usein: kaikki järjestyy. Ihan oikeasti.
Aamen. Meillä lasten ikäero on vain kolme vuotta, mutta kuopuksen vauvavuosi olisi ollut sata kertaa rankempi, jos se olisi syntynyt vuotta tai kahta aiemmin. Yhdistelmä mies reissutöissä ja kaksi vaippaikäistä olisi vienyt mut hullujenhuoneelle melko varmasti. Melkein 6- ja 3-vuotiaiden kanssa alkaa arki rullata jo niin sujuvasti, että harkitsen jo koiran hankintaa parin vuoden päähän. Pitäähän sitä jotain harmia elämäänsä hankkia! (kaikki vauva-ajatkin sujui koiran kanssa melko hyvin, mutta vanha lössykkä setäkoira oli eri asia kuin energinen pentu)
VastaaPoistaKolmevuotias on jo ainakin osittain kiinni ihmisyydessä. :) Ja hyvä pointti, tässä yhtälössä on tosiaan muitakin muuttujia kuten ne turvaverkot ja kuinka yksin kotona on.
PoistaAllekirjoitan kaiken ylläolevasta! Meillä on nyt 10- ja 6-vuotiaat pojat ja täytyy sanoa, että ajatuskin siitä, että vauva olisikin syntynyt silloin kun Isoveli oli 2 vuotta, mies reissasi työn takia ja itse väänsin väikkäriä, aiheuttaa kylmiä väreitä.
VastaaPoistaYmmärrän! Varsinkin jos äidillä itselläänkin on jotain projekteja kodin ulkopuolella, ikäero jeesaa kovasti.
PoistaHelppo yhtyä näihin ajatuksiin! Meille 3 vuoden ikäero oli ihan ehdoton minimi ja sattuneista syistä aika tasan kolme vuotta siitä tulikin. Pelihousut eivät revenneet kuopuksen vauvavuotena, sillä se toinen kuitenkin nukkui, oli kuiva, puki ja riisui eli oli riittävän omatoiminen. Ymmärsi myös jollain tasolla, että ajoittain joutui hieman odottamaan, eikä vetänyt tästä jatkuvasti hernettä nenään. Vauvavuodesta jäi mukava ja leppoisa fiilis. Se ikäero oli sopiva meille.
VastaaPoistaSamaa olen miettinyt: mustasukkaisuutta ei ollut lainkaan koska vanhempi ymmärsi jo että kohta on hänen vuoronsa saada huomiota. Ja tällä kattauksella toinen vauvavuosi oli ihan jees!
PoistaMeillä on yksi biologinen lapsi ja vaihtuvia "sisaruksia" toimiessamme laatensuojelun vastaanottopeeheenä.
VastaaPoistaAloitimme homman lapsemme ollessa 6-vuotias ja nyt, kun poika täyttää 10, hoitaa hän lainavauvoja paremmin, kuin jotkut uusavuttomat vanhemmat.
Ei mustasukkaisuutta,ei kiusantekoa,ei välienselvittelyjä.. pojasta on sijaissisaruussuhteessa, joissa ikäero on iso pelkkää apua ja positiivisia asioita.
P.S. Niin ihania,kuin ne omat lapset ovatkin,olisin varmaati seonnut, jos olisin saanut toisen oman lapsen silloin,kun ensimmäinen oli alle 3-vuotias ;)
Ihana poika! <3
PoistaOtan haasteen vastaan ja koitan selvitä järjissäni ja edelleen naimisissa, vaikka lapset syntyneet 17kk ikäerolla. ;)
VastaaPoistaTsemppiä! :) Onneksi tilastojen mukaan eroprosentti ei sentään ole sata.
PoistaSopiva ikäero on varmaan hyvin perhekohtainen... Meillä ikäeroa 2 v 4 kk ja hyvin meni :) Vanhempi on itse rauhallisuus ja nuorempi oli tosi helppo vauva. Kun kuopus lähti konttaamaan, esikoinen saatto ilmoittaa että pikkuveikka häirii minua, eli tunki legoleikkeihin :D ei sen dramaattisempaa. Nyt ovat 19 ja 17 - erilaiset kuin yö ja päivä mutta silti hyvät kamut :)
VastaaPoistaOn varmaan juu perhekohtainen ja hyvin voi käydä, mutta tutkimusten mukaan kaksi vuotta ja alle ikäerona lisää parisuhteen ongelmia. Kyse on silloin isosta tutkitusta joukosta.
PoistaNiin, toki pienestä ikäerosta voi jäädä mahtaviakin muistoja, mutta nuo tutkimustulokset ovat aika karuja. Tämä kirjoitus toivottavasti jeesaa siinä että tulevat vanhemmat eivät lähtisi soitellen sotaan vaan pienen ikäeron riskit olisivat vähintäänkin tiedossa.
PoistaKirjoitus oli todella hyvä!! Selvisimme yhden kanssa niin mainiosti että halusimme heti toisen, ja ikäeroa oli siis 1.10v -sitten alkoikin kaaos! meinasi juurikin mennä mielenterveys ja avioliitto. Emme osanneet mitenkään kuvitella miten rankkaa siitä tulisi, valvottavan vauvan ja uhmaikäisen kanssa! nyt lapset 2v ja 4v, olemme selvinneet, mutta traumat jäi suopraan sanoen ja suurperhe toive vaihtui tähän että ei kiito enemnpää :)
VastaaPoistaNo teillä alkaa hiljalleen helpottaa. On kyllä tosi surullista miten pahoja haavoja pikkulapsiaika (ihan ensimmäisen lapsenkin kanssa) voi parisuhteeseen jättää.
PoistaMeillä oli ikäeroa 1v 9kk ja kyllä järjenlähtö ja avioero olivat lähellä. Kuopus oli koliikkinen ja esikoinen todella uhmaikäinen. Nyt ovat 5v ja lähes 7v, ja on paljon helpompaa. Ekasta parista vuodesta toipumiseen meni todella pitkään.
VastaaPoistaHuh, koliikki tuo elämään ihan oman kauhukertoimen vaikka lapsia olisi vain yksi! Tämä on muuten melkein tabu tämä pikkulapsiajasta toipuminen. Siitä ei juuri kuule kenenkään puhuvan.
PoistaNiin totta. Ei se mene niin, että äkkiä nyt vaan putkeen ne kauhuvuodet. Sitten olet yhtäkkiä liian pitkään vaippaikäisten kanssa.
VastaaPoistaKaikki tulevat mutsit siellä: älkää kiirehtikö kuin vain sen ekan kanssa! Menkää töihin lasten välissä! Pikkulapsiaika on ihanaa, kun niitä on vain yksi kerrallaan.
Monella tietenkin oma ikä on este odottamiselle. Mitähän voisi tehdä, että ihmiset löutäisivät toivepuolison aiemmin eikä lasten kanssa tulisi niin hoppu?
Ei se välttämättä siitä puolison löytämisestä ole kiinni. Itse halusin opiskella ja perustaa yrityksen ja tehdä kaikkea muuta kuin lapsia. Kunnes sitten halusin tehdä lapsen. Ja toisen, pienellä ikäerolla.
PoistaMeillä siis ikäeroa 2v1kk ja siellä kuolemanlaaksossa ollaan kärvistelty. Nyt kun isompi täyttää pian 4 ja nuorempi 2, alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Olen jopa saanut itseni kiinni ajattelemasta, että olisipa mielenkiintoista kokea taas synnytys!! Sitten järki palaa, ja tajuan mihin suohon hyppäisin, jos kolmannen vielä saisin.
Mä löysin puolison aika vanhana, kolmekymppisenä, mutta on myös todettava että en olisi kertakaikkiaan ollut valmis äidiksi ennen sitä. En ole koskaan ollut mitään perinteistä äitityyppiä ja olisin hyvin voinut olla ihan lapseton.
PoistaTässä voisi olla myös joustavamman perhekäsityksen paikka: mikä voima pakottaa ajattelemaan että lapsia on oltava kaksi?
Aamen. Meillä ikäeroa lapsilla 3 vuotta ja kaikki sujui kuin unelma. Toki 3-vuotias oli aika pieni, mutta oli kuitenkin kuiva, söi itse, ja luonteeltaan sellainen että oli suuri apu pikkuveljen hoidossa. Pikkuveli oli myös leppoisa vauva joka esim. odotti nätisti täysissä ulkovaatteissa kun isosisko sai kilarit eteisessä, nukkui 3h päikkäreitä ja nukkui yötkin suht hyvin. Nythän meillä on välillä suorastaan tylsää kotona taas kun molemmat lapset liehustaa jossain kavereiden kanssa (ovat kohta 6 ja 9) illat ja viikonloput. Heistä on myös paljon seuraa toisilleen, ja perheen reissutkin sujuu kivasti kun lapset leikkii keskenään. Meille sattui kyllä hyvä tsägä kun lapset tulee niin hyvin keskenään toimeen. Yksi työkaveri kertoili että sillä on sama ikäero samoilla sukupuolilla ja ne on kuin kissa ja koira ja koko ajan saa olla erotuomarina.
VastaaPoistaEttä joo kaikki pienten lasten vanhemmat - valoa on tunnelin päässä! Hang in there!
Äläpä! Olen löytänyt itseni vaeltamasta himassa kun EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ. Tyypit piirtää ja kodinkoneet laulaa, joten olen kerrassaan toimettomana. Ärsyttävää. :D
PoistaJoo hirveän ikävä tilanne :D
Poista:D
PoistaMeille tulee esikoisen ja kuopuksen ikäeroksi vähän yli kolme vuotta. Vuosi sitten en olisi jaksanut ajatellakaan toista lasta, vaikka vauvoja rupesi tupsahtelemaan perheille, joilla oli meidän esikoisen ikäinen lapsi. Sain itsekin osani vouhotuksesta, että mitä pienempi ikäero, sen parempi (jopa siihen malliin, että silloin vanhempikin on jotenkin sankarillisempi...) Minusta on ollut mukavaa keskittyä esikoiseen ainutlaatuisena itsenään (ja vähän muuhunkin elämään ;)) ennen kuin sisaruksia tulee. Jokaisessa perheessä on oma tyylinsä, itse en meinannut kestää väsymystä esikoisenkaan koliikin kanssa, miten sitten, jos lapsia olisikin ollut enemmän...!
VastaaPoistaSamaa mieltä tuosta esikoiseen keskittymisestä. Minusta on ollut mahtavaa, että olen pystynyt antamaan lapselle omaa jakamatonta aikaani ja yhteisiä muistoja ennen toista lasta. Itselläni ei isosiskona tätä mahdollisuutta ollut.
PoistaJoo, olen samaa mieltä tästä - kaksivuotias vaatii vielä ihan valtavasti huomiota joten ilman turvaverkkoja on kyllä helisemässä. Toisaalta olen onnellinen siitäkin että kuopus ei ole jäänyt esikoisen uhmaiän / impulssien jalkoihin vaan hänkin on saanut sitä rauhallista facetimea.
PoistaTäälläkin ikäero silkka vahinko - tosin meidän kohdalla kaksi vuotta. Hassua, että juuri nyt suositun kahden vuoden ikäeron vuoksi tuskin kukaan on aavistanut, että kuopus ei ollut suunniteltu. Itse olisin toivonut juurikin noin neljän vuoden ikäeroa. Toisaalta eipä noita lapsia taida postimyynnistä saada... Mielenterveyttä on välillä koeteltu, mutta minut pelasti varmaankin se, että ehdin lasten välissä olla vuoden töissä ja kuopus on ollut kohtuullisen hyväuninen verrattuna isosiskoonsa tämän vauva-aikana.
VastaaPoistaNyt puolen vuoden yhteiselon jälkeen homma on toisaalta vaikeutunut ja toisaalta helpottunut. Isosisko osaa olla ihana: laulaa pikkusiskolle, kun tätä harmittaa ja joskus suopeasti antaa pikkusiskon lainata lelujaan. Ja sitten on niitä toisenlaisia hetkiä, jolloin toivon voivani ottaa äkkilähdön viiden vuoden päähän.
Pointtini oli siis lähinnä siinä, että aina se pienikään ikäero ei ole suunniteltu. Terv. nimim. sopivan (tai edes siedettävän) ehkäisymenetelmän löytyminen edelleen haaveissa.
Näinhän se menee, lapsia ilmaantuu välillä ihan kummallisiin tilanteisiin. :)
PoistaAllekirjoitan täysin! Varmasti jokaisessa ikäerossa on puolensa, eikä näitä todellakaan aina pääse valitsemaan. Mutta jos pääsee, niin kyllä vähän isommat ikäerot helpottavat elämää paljon!
VastaaPoistaTerv. päiväkotilaisen, pikkukoululaisen ja esiteinin äiti
Onpas hauska trio teillä, kaikilla jo ihan omat vaiheensa!
PoistaHihii, kaikki on kyllä niin suhteellista ;) Meillä ikäeroa 1v 4kk, vanhempi on nyt 3,5v ja kuopus reilut 2v, ja nyt tuntuu, että meillä on lopultakin alkanut HELPOTTAA :D Ehkä tää on vaan joku oma henkinen defenssireaktio - tosiasiahan on kuitenkin, että meillä on ihan helvetillinen kaaos edelleen koko ajan... Mut kun kumpikin on syöneet jo niin pitkään ihan itse (kuopus ainakin vuoden ikäisestä), osaavat pukea (ainakin useimmat vaatteet) itse ja ovat päiväkuivia, niin tuntuu, että täähän on jo tosi helppoa. Ja mikä parasta - molemmat ovat kiivenneet jo pitkään itse itse auton istuimeen, ei tarvitse enää nostaa, jee!
VastaaPoistaMitäs pienistä, niinkuin siitä, että jos ei ehdi kovassa kiireessä vessaan niin pissaakin matkan varrelta löytyneeseen kukkaruukkuun, tai että survoo ihan vaan ärsyttääkseen veljen kalsarit vessanpönttöön... sehän on ihan normielämää ;) :D
Mutta pointtinani on kuitenkin se, että kiitos kirjoituksesta, aina kovin, kovin mielelläni kuulen vakuuttelua, että jossain vaiheessa se kyllä vielä helpottaa ;) <3
Kyllä, ja parin vuoden päästä olet jo ihan eri tilanteessa! Tsemppiä!
PoistaAllekirjoitan täysin! Meillä on tytöt vasta 4,5v ja 6kk mutta todellakin huomaa että tämä on aivan mielettömän toimiva paketti. Isompi on omatoiminen, pystyy vähän hoitamaan vauvaa, pääsen suihkuun jne. kun vauvalla on viihdyttäjä (jos ei nuku) ja muutenkin tää on vaan ihan huippua. Isosisko on luonnollisesti pikkusiskon suurin idoli ja kaikelle hölmöilylle nauretaan.
VastaaPoistaTämä ikäero mahdollisti myös mm. sen että pystyin käymään muutaman vuoden töissä, pelaamaan kaksi kautta lentopalloa, saamaan kropan kuosiin synnytyksen ja raskauden jälkeen ja hoitamaan sitä avioliittoakin. Yks pointti josta puhutaan aika vähän mun mielestä on äiti ja äidin kroppa. Ei voi tehdä kovin hyvää olla raskaana/imettää vuosia putkeen. Just yks tuttava kirjoitti faceen että esikoinen täytti 7v ja se tarkoittaa että tää mun tuttu on ollut raskaana ja/tai imettänyt 7 vuotta ja 9 kuukautta putkeen. Toistan: ei voi tehdä kovin hyvää. Tai monella tuttavalla on kolme lasta ja erot esim. 2 ja 2 vuotta eli viiteen vuoteen kolme raskautta+synnytystä+imetystä. Toki, jokainen tavallaan, enkä tuomitse tms. eli ei tartte nyt kiskoa palkokasveja henkeen mutta siis rehellisesti sanottuna mun kroppa ei todellakaan olisi tuosta selvinnyt edes palasina. Nyt kun ikäero on noin iso ja lähtökunto toiseen raskauteen hyvä, oon myös palautunut todella hyvin.
Mut joo, komppaus tälle tekstille siis! Ja todellakaan pieni ikäero ei takaa mitään muuta kuin sen että rankkaa on. :D Mulla ja mun siskoilla on 3 ja 10 vuotta eroa (keskenään 7) ja ollaan todella läheisiä ja paljon tekemisissä.
Hyvä pointti tämä kropan palautuminen. Ja mielen!
PoistaItselleni on ollut todella tärkeää lasten välissä saada jollain tapaa itseni ja oma elämäni takaisin. Palautua, selvitä vauva-ajan univeloista, löytää taas oma elämäntapani ja oma aikani. Käydä töissä, löytää taas parisuhteen uusi taso useamman lapsen keskellä jne.
Ja toki osaan arvostaa sitäkin, että jokainen lapsi on saanut omalla vuorollaan olla "ainoa pieni". Toisenlaisiakin näkökantoja on, mutta minusta tämä tuntuu arvokkaalta. Isompi lapsi on meillä ollut molemmilla kerroilla (lapsia siis yhteensä kolme) osan viikosta hoidossa, jolloin kukin vauva on ihan oikeasti saanut myös vähän nauttia sellaisesta symbioosimeiningistä äidin / isän kanssa.
Hyvä pointti tosiaan! Ehkä tässä on myös eroa naisten välillä: onko äitiys se unelmarooli vai ei. Mä en olisi kestänyt olla kotona vuotta pitempään - siihenkin meinasi täysin palaa käämi. Mä kaipaan järkevää tekemistä, työelämää ja aikuisseuraa. Eheytyminen alkoikin kun pääsin töihin ja mies jäi kotiin. Ja tietty lopetin imetyksen hyvissä ajoin ennen yhtä ikävuotta, koska se vaikutti mun aivotoimintaan niin lamauttavasti. O_o
PoistaMeillä on lapset 3,5 v ja 2 v. Ikäero on näin lyhyt sen vuoksi, kun esikoisen sain vasta 38 vuotiaana reilun vuoden yrityksen jälkeen. (ja mies löytyi vanhalla iällä, niin siksi vasta noin vanhana pääsi yrittämään, sanon jo tämän, ennenkuin joku tulee sanomaan, että miksi piti odottaa niin kauan...) Siinä iässä ei voi enää kauheasti aikailla, jos haluaa toisen ja olin varautunut toisen kohdallakin pitkään yritykseen. Mutta niin vaan kävi, että toinen saikin alkunsa ekasta yrityksestä. Jälkeenpäin olen kuullut, että jos ensimmäisen yritys on kestänyt pitkään, niin kannattaa ehdottomasti yrittää toista vuoden sisällä ekan syntymästä, koska vuoden ajan synnytyksestä äiti on jotenkin erityisen hedelmällinen. En muista perusteita tarkemmin. Ja näyttää pitävän paikkansa, tiedän kolme kaveria, joilla ekaa lasta on yritetty noin 2 vuotta ja kaikilla näillä ekat on saaneet alkunsa hedelmöityshoitojen avulla, mutta toinen saikin alkunsa heti, kun yritys aloitettiin ja ihan luomusti, mutta yritys siis alle vuoden sisällä ekasta. Tätä kikkaa kannattaa oikeasti koittaa, jos ekan kanssa ollut vaikeuksia. Koska mielummin sisarus pienellä ikäerolla kuin ei ollenkaan, jos se tästä on kiinni ja jos sen toisen siis haluaa :) Ja eihän tämä nyt tietenkään kaikilla toimi kikkakolmosena, mutta monta positiivista esimerkkiä on omassa lähipiirissäni, joten yrittää kannattaa :)
VastaaPoistaMutta hengissä on selvitty pienelläkin ikäerolla ja vaatteet on muuten täällä jo nyt 3 päivää puhtaita, kiitos nuoremman kohdalla ikean ruokailu/askarteluessujen. Vanhempi ei ole vuoteen tarvinnut. Enemmänkin vaatteet säilyisivät puhtaina, mutta voiko samoja vaatteita pitää enemmän kuin 3 päivää??? Eihän lapset toisaalta hikoile, mutta... Sukat ja alkkarit vaihdan joka päivä tietenkin.
Lisään vielä tekstiini, että lapsilla on aivan ihanat välit. Pienempi nauttii ison seurasta erityisesti ja yhteisiä leikkejä on paljon. Se on hyvä, että se omien lasten ikäero tuntuu itselle sopivalta. Itsekin olin ensin aika huolissaan näin pienestä ikäerosta, mutta nyt se tuntuu ihan luontevalta ja hyvältä. Jos voisin sormia napsauttamalla päättää, niin ikäero olisi 2 v ja molemmat lapset keväällä syntyneitä :D Tällöin ei tarvisi olla raskaana kesällä, kokemusta on hikoilla viimeisillään kesällä ja myös alkuraskauden pahoinvointi kesäkuumalla...
PoistaÖöh, miksei samoja vaatteita voisi pitää enemmän kuin kolme päivää? Mielestäni juuri nykyään ollaan ylihygieenisia, kun vaatteita vaihdetaan joka päivä. Onhan se nyt ekologisempaakin monella tavalla käyttää vaatetta useampi päivä, jossei siinä selvää likaa ole.
PoistaJa ikäeroista: juu, sopivia eroja on niin paljon kuin on lapsia/perheitäkin. Moni seikka vaikuttaa. Meillä ikäeroa 2,5 vuotta. Raskasta on ollut, kun vauva huusi ekat 7 kk eikä nukkunut päivin eikä öin kunnolla. Sen jälkeenkin unet olivat vielä puoli vuotta huonot. Ja esikoinenkaan ei ollut hyvä nukkuja vauvana öisin. Ja vauvan itku on todella stressaavaa sekä aikuiselle että lapselle, joten toi alku on jättänyt jälkensä esikoisen ja kuopuksen suhteeseen... Mutta kyllä se siitä koko ajan paremmaksi.
Kiitos kommentista tuohon kolmeen päivään. En tiedä, mistä moinen maksimi itselle tullut. Ehkä siitä, kun niin moni haluaa vaihtaa joka päivä puhtaat vaatteet, kun kuulemma lattioilta ym. tulee vaatteisiin pöpöjä ja pölyä niin itsekin miettii sitten, että ei nyt kolmea päivää enempää kuitenkaan voi. Kuinka monta päivää vaatteita voisi pitää lapsella putkeen, jos niihin ei tule näkyvää likaa? Kait siinä joku järkevä raja kuitenkin on :D
PoistaKuten jo todettua: voihan se sujuakin. Nuo tilastot vaan ovat aika karut.
PoistaMuistaakseni siitä on jotain tutkimusta että ensimmäisen lapsen jälkeen hedelmällisyys laskee hitaammin, tuosta vuoden säännöstä en ole kuullu. Itse ehkä pohtisin voisiko lapsia kuitenkin olla vain yksi.
Ja mitä vaatteisiin tulee niin tarkoitin itse sitä että paitaan ei kolmeen päivään tullut tussitahroja, kaatunut mustikkakiisseliä / kaakaota ja kuraa.
Juu, ymmärsin tuon Katja :) Meillä pelastuksena on nämä essut pienemmällä, miksi vaatteet säilyvät :) Mulla vaan sattumalta muuten tuo kolmen päivän sääntö!
PoistaMä taas halusin ehdottomasti lapselle sisaruksen, kun mietin sitä, että sain lapsen vanhalla iällä ja kuolen todennäköisesti silloin kun lapsi vielä aika nuori. En vaan halunnut jättää lasta yksin siihen tilanteeseen, että hänellä ei ole ketään, joka muistaa meidät yhtä hyvin kuin hän ja ketään, jonka kanssa järjestää hautajaisia jne. Meillä kun ei ole edes serkkuja lapsille. Mieheni on ainoa lapsi ja sitä seuranneena voin sanoa, että ei ei ei.
Mä näkisin että ne essutkin pitää pestä? Juhlin siis ennemmin käden ja suun koordinaatiota. :D
PoistaMä olen alusta asti sanonut että meille tulee isolla ikäerolla lapset (esikoinen nyt 1v8kk) ja moni tuntuu ihmettelevän sitä.. Normi tuntuu olevan juuri n. 2 vuoden ikäero (vähän alle tai päälle). On ollut kiva lukea ensin Satun kirjoitus ja nyt sun kirjoitus vähän isommasta ikäerosta ja miten se on ainakin teidän perheissä on toiminut hyvin! Mä haluan että esikoinen täyttää 3 ennen kun alan edes miettimään seuraavaa :D
VastaaPoistaTuo alle kaksi vuotta on tosiaan tutkitusti monen vanhemman toive. Toivottavasti näistä kirjoituksista nyt edes vähän monipuolistuisi se perhekuva. :)
PoistaKomppaan! Jopa se 8-vuotias adhd-isoveli osaa vahtia ja viihdyttää 4-v pikkuveljeä. Kerran ne katosivat Ikeaan yhdessä. En juossut perään, koska tunnen liikkeen niin hyvin, että osasin asettua vahtimaan kohtaan, josta näin molemmat mahdolliset poistumistiet.
VastaaPoistaHetken päästä ohi meni kaksi kilttiä poikaa, nätisti käsikädessä. Isoveli ohjasi pienempää kohti kassoja tyynen rauhallisesti ja havainnoin tilannetta pari minuuttia takavasemmalta. Parempaa huolta ei olisi pikkuveljestä voinut pitää.
Todellakin suosittelen kunnollista väliä sisaruksille :)
Hyvä hyvä! Musta on myös hienoa nähdä kuinka luotto tuohon isompaan sisarukseen on valtava. Sisko osaa auttaa, päättää, korjata ja fiksata kaiken. :)
PoistaTodella hyvä ja ilahduttava kirjoitus.
VastaaPoistaEsikoiseni on vauvaikäinen ja olen saanut kuulla monta kertaa, monen ikäisiltä äiti-ihmisiltä, että toinen on syytä tehdä kyllä aika pian perään. Koska sitten niistä on seuraa toisilleen. Joopa. Itsestäni ajatus tuntuu samalta kuin että joku haluaisi pistellä itseään tahallaan harpilla naamaan. Minusta on ainoastaan järkiajatus, että ensimmäinen menijä on edes jotenkin tolkun ihminen ennen seuraavaa tättähäärää.
Kiitos tästä, tuli toiveikas ja helpottunut olo.
Juu, ei tosiaan hätää. Tuo harppivertaus oli täydellinen. :D
PoistaMeillä on myös 6 vuoden ikäero ja se on aivan ihanaa. Vauvavuosi oli kakkosen kanssa suorastaan leppoisa ja olen tosi tyytyväinen ja onnellinen juuri tästä ikäerosta. En ole ikinä oikeastaan kokenut kakkosen tultua kaaosta tai väsymystä, paitsi sellaista normaalia ruuhkavuosikiirettä.
VastaaPoistaSuomessa iskee aina joku kummallinen standardi, nyt kaikilla taitaa lapset olla kahden vuoden ikäerolla, silloin kun itse sain esikoisen, niin setti oli lapset 3 vuoden välein.
Tähän liittyy myös se, että ihmiset kokevat asiakseen kommentoida ikäeroa. "Onpa iso ikäero" tms.
No sama kokemus minulla. Se, että nyt on jo kaksi vuotta ollut vain yksi päiväkotieteinen selvitettävänä on ollut merkityksellistä sen kiireen kokemisen kanssa. Koska siellä jos missä kaksi ei mene samalla kuin yksi!
PoistaJos tätä nyt lukee joku lastentekoa harkitseva niin ihan rehellisesti voin todeta että 2 vuotta ja 2 kuukautta ei ole ollut huono ikäero. En menettänyt mielenterveyttäni enkä avioliittoani. Vauva ei nukkunut superhyvin mutta ei nyt huonostikaan. Esikoinen ei ollut päivähoidossa. En todellakaan halua väheksyä kenenkään rankkoja kokemuksia mutta haluan tuoda ilmi myös sen ettei se ole koko totuus. Näistä kun nyt on vähän joka blogissa kirjoiteltu ja vaikka kielteisten näkökohtien esiin tuominen on sekin ansiokasta niin toivon etteivät kaikki nyt kuvittele vauva-ajan olevan jotain ihan kaameaa. Tunnustan toki että esikoisen täyttäessä kolme, havaitsin että olisihan sitä helpommallakin voinut päästä. Varmasti on niin että se helppous kasvaa suhteessa ikäeron suuruuteen. Kahdeksan lienee tosi paljon iisimpi ikäero vauva-aikana kuin neljä.
VastaaPoistaTotuus tulee mun mielestä noista tilastoista hyvin ilmi, vaikka toki kokemuksia on hyviäkin. Suosittelen siis harkitsemaan ja tiedostamaan että saattaa tulla aika raskasta jos pieni ikäero on tavoite.
PoistaVarmaan kandeis eniten pohtia omaa elämäntilannetta: onko puoliso paljon työmatkoilla / iltoja pois, onko tukiverkostoja, haluanko itse tehdä töitä / opiskella jne. En mäkään enää toisen lapsen äitiyslomalla saanut opiskeltua toisin kuin esikoisen aikaan. Se ikäero on ihan hyvä suhteuttaa omiin resursseihin ja tilanteeseen kun just ne on meillä kaikilla yleensä aika erilaiset.
PoistaTotta kai kannattaa miettiä sitä selviämistä, mutta miksi tehdä siitä vaikeampaa ellei ole pakko. Siitähän tässä on pohjimmiltaan kysymys. Mä kirjoitin kirjan toisen lapsen ollesa vauva.
PoistaMeillä on myös 4 vuoden ikäero. Toinen olisi saanut tulla vähän aikaisemminkin (yksi alkuraskauden keskenmeno muutamaa kuukautta ennen toista raskautta)- toisaalta yrittämisen aloittaminen ei käynyt mielessäkään ennenkuin esikoinen oli jo reilusti yli 2-vuotias. Minusta oli sekä mukavaa että tärkeää tehdä välillä töitä ja olla rauhassa ihanan naperon kanssa. Ja ei, minun henkinen rakenteeni ei olisi kestänyt useampaa vauva-aikaa ja vuotta putkeen kotona. Sen sijaan, joos olisin nuorempi, saattaisin haaveilla vielä kolmannesta nyt, kun kuopus lähestyy viittä vuotta...
VastaaPoistaNiinpä! Olen itsekin ohikiitävän hetken ajatellut että jos olisin nuorempi ja enemmän äitityyppinen niin selviäisin nykyisellään varmaan kolmenkin kanssa. Mutta ei helvetissä. :D
PoistaMielestäni kirjoituksessasi ja kommenteissa korostuu, että äidin mielestä 4 vuoden ikäero on ihanteellinen. Kyllä sisaruksille pienin mahdollinen ikäero on kiva, on parasta seuraa mökillä/matkoilla jne eikä niin, että ensin toinen on liian pieni ja sitten isompi ei enää lähdekään mukaan jne.
VastaaPoistaToisaalta, kun "kärsii" ne pikkulapsivuodet osittain päällekkäin kahden lapsen osalta, on se aika lyhyempi.
Eli esim. 6-vuotiaalle 2v on aika "alkeellista" leikkiseuraa ja 15v:n intressit varmaan aika eri kuin 11v?
PoistaAsia mistä ikinä ei myöskään puhuta, on se, että kaikki lapset eivät toivo sisarusta. Oma poikani ei ole KOSKAAN, ei minkään ikäisenä (nyt jo 12), halunnut sisarusta (toisin kuin minä, joka olisin enemmän lapsia ja nimenomaan sisarusta hänelle toivonut). Hän on sanonut, että "ei halua kenenkään häiritsevän kotona", ja väärinkäsitysten välttämiseksi on siis aivan tavallinen ja sosiaalinen "normi"lapsi, ei siis yliherkkä, Asperger tms. Oma äitini, ainoa lapsi hänkin, on myös sanonut, ettei ole ikinä kaivannut sisarusta.
PoistaToivottavasti tämäkin kirjoitus osaltaan ravistelee (aika luutuneita) käsityksiä "kunnon perheen" jäsenten lukumäärästä ja ikäeroista.
Mä olen myös funtsinut tuota, että mitenköhän perheen yhteiset jutut onnistuvat jos lapsilla on kovin paljon ikäeroa. Kuuden vuoden ikäerolla nelivuotiaan ja kymmenvuotiaan toiveet esim. perheen yhteiselle lomalle ovat varmasti melko erilaiset. Eiköhän se ole lopulta niin, että jokaisessa ikäerossa on ne omat vaikeutensa.
PoistaJollain tavalla mua vaan hieman häiritsee se, että kun kaikista kielteisistä vanhemmuuden näkökohdista puhutaan, niin sitten onkin jotenkin enemmän ok esim. karjua lapsilleen pää punaisena, kun netissä kaikki muutkin kertovat tekevänsä samoin. Vertaistuki on tosi tärkeää ja on hyvä, että näistä puhutaan, mutta silti niistä vanhemmuuden mokista ei pitäisi mielestäni tulla tekoina hyväksyttyjä. Varsinkaan ettei käy niin, että sitten sitä karjuu entistä enemmän kun "sellaistahan se nyt vaan on kaikilla".
Itse asiassa tutkimus sen neljän vuoden ikäeron puolesta puhuu. Kaksivuotias ei kaipaa vauvaa riitelmään samoista resursseista, mikä näkyy mustasukkaisuutena. Ja ihan totta tuo, että ei sisarus ylipäätään ole kaikkien lasten toiveena.
PoistaPilami, ei se ole ollenkaan vaikeaa. Ensinnäkin kaikkea ei tehdä perheenä vaan ne omat toiveet hoidetaan omien harrastusten ja kavereiden kautta, ihan samalla tavalla kuin 2- ja 4-vuotias kaipaavat jo eri asioita. Perheen yhteiset jutut, kuten meillä nuo metsäretket, onnistuvat sillä että ne mitoitetaan sen nuoremman mukaan. Mulle tärkeintä on yhdessä viihtyminen (= riitelemättömyys!), ei se suoritus itsessään.
Tuosta vikasta kappaleesta en ihan ymmärtänyt että miten se tähän aiheeseen liittyy? Ei kai nyt kukaan huvikseen halua karjua lapsilleen pää punaisena? Ja silti niin joskus käy, koska sellaisia ihmiset suuttuessaan ovat. Se, näkeekö karjumisen mokana, on enemmän kasvatusideologiaa.
Meillä ei muuten esikoinen ollut mitenkään mustasukkainen vauvasta. En allekirjoita että pieni ikäero aiheuttaisi mustasukkaisuutta. Vapaa-ajan järjestäminen on toki usein järjestelykysymys ja siihen vaikuttaa myös perheen intressit. Jos esim. haluaa Lappiin viikoksi vaeltamaan niin kyllähän ison ikäeron lapsilla sitä vaan joutuu kauemmin odottamaan kun pitää odotetulla että pieninkin jaksaa kävellä. Toki voi sitten päiväretkeillä mutta sama asiahan se ei ole. En ihan ymmärrä miksi kaikkien nyt pitäisi olla kanssasi samaa mieltä siitä että iso ikäero on parempi. Mulla se tarkoittaisi että jaloissa pyörisi nyt esikoisen lisäksi taapero. Ei kyllä sytytä se visio. Helpompaa se näin on.
PoistaMä en nyt oikein ymmärrä miksi tilastojen ihan selvää viestiä vastaan pitää yrittää kinata. Totta kai oma kokemus voi olla ihana. Se ei silti tarkoita että kaikki voisivat siihen luottaa tai että pientä ikäeroa pitäisi väkisin yrittää tämän yhdessä leikkimisen harhan takia.
PoistaTämä usein esiintyvä argumentti "lapselle on hyvä että on leikkiseuraa mahdollisimman pienellä ikäerolla" ei oikein minua vakuuta. Ensinnäkin pieni lapsi kasvaa ja kehittyy ensi sijassa vuorovaikutuksessa vanhempiensa kanssa. Jatkuvaa lapsiseuraa olennaisempaa siis on, että vanhemmilla on riittävästi aikaa keskittyä jokaiseen lapseensa varsinkin ne tärkeät ekat 3 vuotta. Toisekseen meidän yhteiskunta on järjestetty niin, että pienestä asti vietämme joka tapauksessa samanikäisten kanssa valtaosan ajasta (päiväkoti, koulu, harrastukset, opinnot...). Ennemmin näkisin, että ongelmana on, jos sellaista ylipäätään on, että eri ikäiset ja eri sukupolvet elävät liiankin erillään.
PoistaHyvä pointti! Olen itse miettinyt samaa että lisäisikö se suvaitsevaisuutta, jos joutuisi lapsesta lähtien kosketuksiin erilaisten ihmisten kanssa. Päiväkodissakin voisi hyödyntää isompia lapsia pikkuisten viihdyttämisessä. Ainakin Skidi tykkää leikittää pienempiä.
PoistaNeljä lasta tuskin leikkisivät kaikki neljä yhessä, jos ikäeroa olisi kaksi vuotta tai enemmän jokaisen välissä. Nyt leikkivät. En kadu. :D
VastaaPoistaJa lapset siis nyt 9, 8, 6 ja 4. Ulkoa kuuluu iloinen mekastus, kun kaikki leikkivät yhdessä. <3
PoistaSehän on tosi hienoa että leikkivät yhdessä! Mitä sinun siis pitäisi katua?
PoistaMeillä on kaksi lasta vajaan kolmen vuoden ikäerolla. Vanhempien mielenterveyden kannalta isompi ikäero olisi ollut parempi. Nyt kun pienempi on kaksi alkaa yhteisleikit pikkuhiljaa sujua, mutta esimerkiksi siirtymien järjestäminen on kyllä usein aika hankalaa, kun molempia kiinnostaa enemmän toisen auttaminen tai häiritseminen kuin esimerkiksi omien kenkien laittaminen jalkaan. Siitä päiväkodineteisestä nyt puhumattakaan.
VastaaPoistaTähän keskusteluun haluaisin lisätä sen, että Suomessa yhteiskunta kannustaa alle kolmen vuoden ikäeroon. Vaikka ei sitä kolmea vuotta kotona viettäisikään, saattavat lapsen syntymän jälkeen tulot jäädä aiempaa matalammalle tasolle esimerkiksi osa-aikaisuuden vuoksi, jolloin on ihan kiva saada sama vanhempainpäiväraha kuin esikoisen kanssa. Kun ottaa huomioon kaiken tutkimustiedon ja tässäkin keskustelussa mainitut asiat, jää miettimään onko tällaisessa kannustimessa mitään järkeä?
Hyvä lisäys! Tavallaan tämä liittyy myös siihen päiväkotivastaisuuteen ja ajatukseen että lapset pitää hoitaa kotona.
PoistaMutta nuo siirtymät ovat asia joihin pitäisi saada jotain prosessiosaamisen valmennusta. :)
Hmmm.
VastaaPoistaMeillä ykkösen ja kakkosen väli vuosi 11 kk, ovat erimerkkisiä. Ykkönen oli jotakuinkin päiväkuiva kun vauva syntyi joten ei ollut kahden eri koon vaippojen kantamista. Itse koin sen melko iisinä.
Kakkosen ja kolmosen väli toisaalta 4,5 vuotta. Kakkonen siinä kohtaa ehkä pahimmassa mahdollisessa uhmassaan, elämä oli ihan helvettiä. Ovat samanmerkkisiä, mutta leikkiminen alkoi yhdessä oikeastaan vasta kun kuopus oli reilusti pari eli osasi ylipäänsä leikkiä.
Olen vähän eri mieltä ikäerosta, enemmän huutelen sen perään, että lapsen perusluonne ja tempperamentti vaikuttaa.
Luultavasti olen kuitenkin jo niin dementoitunut vanha ämmä, etten oikeasti vaan muista minkälaista se oli. =D
Nytkin ne "leikkivät" yhdessä: vanhin 21, sitten 19 ja 15.
Olen sun kanssa ihan samaa mieltä että kemioista se sisaruussuhde on eniten kiinni. Hyvin yleinen perustelu lasten pienelle ikäerolle on se yhdessä leikkiminen, mutta sen varaan ei kannata laskea. Onneksi dementian varaan voi kuitenkin laskea, ei tästä mitään enää 10 vuoden päästä muista. :)
PoistaMeillä ikäero 1v2kk. Itkin, kun kuopus ilmoitti tulostaan, en ollut täysin toipunut synnytyksestä ja uusi kierros tuntui raskaalta. Ensimmäisestä vuodesta en muista mitään. Pää olisi varmasti hajonnut, jos esikoinen ei olisi mennyt osa-aikaisesti päiväkotiin. Nyt arki rullaa ja lapset touhuavat keskenään. Kuopus oli 9kk, kun aloitti päiväkodin ja 1v, kun palasin täysipäiväisesti töihin. Se sovittiin positiivisen testin jälkeen miehen kanssa heti. Miehelle nostan hattua, että jaksoi väsynyttä vaimoa. Vaikka 4v ja 3v tarvitsevat vielä apua arkiaskareissa, elämä on paljon helpompaa kuin vuosi sitten ja eteenpäin mennään! Nyt ikäero on hyvä, ja kolmatta ei tule! Pieni ikäero toimii, jos voi pariksi vuodeksi heittää oman "elämän" syrjään ja odottaa lasten kasvua.
VastaaPoistaNäin se just on, tuollaisessa tilanteessa on ihan oma järjestämisensä. Mahtavaa että sulla oli tukea ja kaikki järjestyi parhain päin!
PoistaMielenkiintoista olisi näihin raamattuna pitämiisi tutkimuksiin liittyen tietää myös eronneiden parien ikäjakauma. N. 7% ero erotilastoissa ei kuitenkaan ole maata järisyttävä, kun lasken vaikkapa jo tuttavapiiristäni yhden lapsen jälkeen eronneet...
VastaaPoistaJos itse olisin 20-vuotiaana saanut lapset pienellä ikäerolla, niin tuskin olisi liitto kauan kestänyt. Sen verran vaiheessa oma kasvu itselläkin tuossa vaiheessa. Aika rankkaa väittää, että eron syy on lasten ikäero (lapset), kun niitä syitä on useita liiton kummassakin osapuolessa.
Ikävään sävyyn kirjoitettu teksti. Ilmeisesti ne äidit, joiden lapsien ikäero on suurempi ovat mielestäsi ajattelevampia (ja täten parempia) vanhemmuudessaan. Tuskin isokaan ikäero automaattisesti autuutta tuo,
Kommentti oli erinomainen esimerkki siitä, miten päin persettä tämän kirjoituksen voi lukea.
PoistaJoo mäkin mietin tota, että paljonko vanhempien ikä vaikuttaa eroprosenttiin eli pysyvätkö vanhemmat vanhemmat yhdessä paremmin, vaikka lasten ikäero olisi pieni kuin nuoremmat vanhemmat. Tuossa linkissä ei ollut tästä mainintaa, mutta tutkittujen vanhempien ikähaitari oli iso eli tällainen tieto varmasti löytyisi. Minäkään en 20-kymppisenä olisi jaksanut tätä pikkulapsiarkea niin hyvin kuin nyt kolmekymppisenä ja vähän kypsempänä. Nyt osaan paremmin nähdä, että tää aika on ohimenevää ja kohta on taas miehenkin kanssa enemmän aikaa. Turha siis erota. Meillä on lapset kolmen vuoden ikäerolla ja se on just ja just ok. Pienempi olisi laittanut meidät kyllä todella koville kun ei ole turvaverkostoja.
VastaaPoistaAinakin tämä huomio tukisi tuota ikäteoriaa:
Poista"Väestöliiton toteuttamassa tutkimushankkeessa seurattiin niin kaksi- kuin kolmelapsisia perheitä. Kolmilapsisissa perheissä erottiin vähemmän kuin kaksilapsisissa.
– Todennäköisesti tämä johtuu siitä, että parit ovat olleet naimisissa pidempään. Avioliitto on vakaammalla pohjalla ja kestänyt jo monta testiä. Useamman lapsen perheissä voi myös olla perinteisemmät arvot, jolloin ei olla niin herkkiä eroamaan, tutkija arvioi."
Oletan että kolmen lapsen perheissä myös se pahimman ajan suhteellinen lyhyys on paremmin sisäistetty. Ja kaipa se on jo vähän elämäntapavalinta.
Meillä ikäeroa 2v 9kk ja on sopiva ikäero näin reilun 2kk kokemuksella. Esikoisen kanssa saattoi puhua vauvan syntymästä jo raskausaikana ja mustasukkaisuutta on ollut todella vähän. Itse ehdin olla lasten välissä töissä noin 1,5 vuotta ja vaihdoin työpaikankin perheystävällisempään. Itse olisin kovasti (jossain kun-kaikki-muutkin-niin-kyllä-mekin -häiriössä) halunnut pienemmänkin ikäeron, mutta mies sinnikkäästi taisteli vastaan. Onneksi, saatan nyt sanoa. Esikoisen kanssa voi puhua asioista, hän osaa odottaa, pukea itse kun haluaa ja käy vessassakin, vaikkei täysin kuiva olekaan. Esikoinen on saanut olla meidän pieni melkein kolme vuotta ja nukkua vieressäkin tänne saakka. Nyt hän halusi itse omaan huoneeseen ja sänkyyn nukkumaan ja nukahtaakin itse.
VastaaPoistaParisuhde on ollut koetuksella ja on osin vieläkin. Tämä vauva-aika ja toinen lapsi ei kuitenkaan sotke sitä juuri lisää. Mieskään ei ole toisesta lapsesta ollut šokissa, koska hän oli esikoisen kanssa muutaman kk kotona minun palattuani töihin. Nyt on vaan kotona ollessa molemmille lähes aina jotain tehtävää, vaikka esikoisen kanssa onkin jo helpompaa.
Juuri pari päivää sitten mietittiin miehen kanssa, että nyt jos alkaisimme pohtia toista lasta, saattaisimme kokea elon esikoisen kanssa jo sen verran mukavaksi, että toinen vauva-aika ei ehkä niin houkuttelisi. Eikä esikoisen vauva-aika ollut erityisen raskas, vaikka univelkaa kyllä kertyi.
Meillä ikäeroa lapsilla 1v 5kk ja todella olen huomannut, että isompi ikäero olisi ollut parempi. Ideaali ehkä jokin kolme vuotta, mutu-tuntumalla. Esikoinen on harvinaisen vaativa lapsi (joka ei vielä täysin ollut näkyvissä silloin puolivuotiaana, kun kakkosta alettiin yrittää). Kuopus on ollut sairas ja huutava, alkoi nukkua yöt 15 kk:n iässä vasta. Olen ollut täysin loppuunpalanut, vaikka mieskin on antanut kaikkensa. Silti en kadu hetkeäkään. Esikoista tehtiin hoidoilla vuosi ja toisen saaminen vaikutti kovin epävarmalta. Toinen saatiinkin heti, kun hoidot aloitettiin ja siitä pieni ikäero. Mieluummin näin kuin yksilapsisena. Esikoisen sain 29-vuotiaana, että periaatteessa olisi voinut odottaa. Mutta toiseen lapseen oli niin kova halu, että en näin hedelmättömänä olisi millään pystynyt! Joo, normaalihedelmällisillä on varmaan mahku pohtia jotain sopivia ikäeroja, mutta minä koin, ettei sellaiseen ollut mahdollisuutta.
VastaaPoista