Tunsin keskisuuren pistoksen sielussa. Meidän perheessä molemmilla vanhemmilla on useampi rauta tulessa. Vaihdamme aika usein lastenvahtivuoroa läpsystä ja käytämme hoitoverkostoa viikoittain.
Lapset eivät ole syyllisiä kiireeseen, vaikka päiväkotirundi ja harrastukset lisäkiemuroita aiheuttavatkin. Olisimme jatkuvasti menossa ihan ilman lapsiakin. Kiire johtuu ihan omista valinnoista.
Koti-insinööri on yrittäjä. Lisäksi hänellä on toisena ammattina (se lakkasi olemasta harrastus jo vuosia sitten) musiikki, jonka tiimoilta on taas levyprojekti käynnissä. Kumpikaan edellämainituista ei pääty virka-aikaan, toinen vie vielä viikonloppujakin.
Minulle taas kiireinen työviikko tarkoittaa sitä, että päivätöissä on meneillään joku iso tuotanto, jolloin duunia riittää illallakin. Jos samalle viikolle osuu puolilleöin kestäviä kokouksia, useampia kirjoitus- tai koulutusjuttuja ja firman tilinpäätös, jäävät yöunet viiteen tuntiin.
Eikä ajan tarve tietenkään lopu tähän. Tarvitsemme aikaa myös yksin, kaksin, muiden aikuisten kanssa ja yhdessä perheenä.
Paperilla meidän pitäisi olla juuri se perhe, jonka lapset stressaantuvat kiireestä ja jäävät vanhempien ylisuorittamisen jalkoihin. Meidän vanhempien taas pitäisi taas olla täysiä hermokimppuja. Miksi asiat vaikuttavat kuitenkin olevan hallinnassa?
Noh, arki on suunniteltu aika tarkasti etukäteen. Rutiinit pelastavat. Vaikka yhteistä aikaa ei ole paljon, sitä kuitenkin on.
Toiseksi olemme lomariippuvaisia. Arjen vastapainoksi tarvitsemme sellaista ei-tehdä-yhtään-mitään -aikaa, jolloin voi katsella jäiden lähtöä ja syödä hiekkalaatikkoravintolassa. Joskus paras loma on sellainen, jonka ainoana tavoitteena on löhöily.
Näitä pieniä irtiottoja on oltava pitkin vuotta. Pitkä viikonloppukin riittää. Onneksi on saaristo. Mökki on hyvä pakopaikka silloin kun tavoitteena on kyllästyminen.
Oikeastaan Snadin oivallus ei ollut syytös vaan faktan toteaminen. Lapset ovat kuvioon aivan tottuneita. Äiti tulee monena iltana myöhään kotiin. Iskä puhuu puhelimessa paljon keskivertoa enemmän. Kersat haluavat vain tietää, pitääkö äidille sanoa hyvää yötä jo aamulla kun erotaan ovella ja lopettaako isi pälpättämisen puolen tunnin päästä vai kohta. Ja milloin seuraavan kerran pakataan auto kattoa myöten täyteen kampetta ja suunnataan heittelemään kiviä rantaan.
Melko osuva analyysi. Allekirjoitan tuumat.
VastaaPoistaArvelinkin että rileittaat. :)
PoistaTämäpä oli kuin suoraan omasta elämästä, paitsi että meillä miehellä ei ole kahta työtä vaan mun tavoin paljon aikaa vievä harrastus, kuten mullakin. Toki helpottaa paljon se, että vain mulla ja lapsilla on kellonaikoihin sidottua toimintaa ja mullakin vain kerran viikossa, mutta kyllä silti pitää suunnitella kaikki hyvin ja aikatauluttaa päivät. Muuten käy helposti niin että oma aika ja varsinkin se parisudeaika jää kaiken muun "tärkeämmän" jalkoihin.
VastaaPoistaJa silti meillä kaikesta aikataulutuksesta huolimatta se parisuhdeaika on juuri se josta ensimmäisenä joustetaan...
PoistaMiksi sukupolvesta toiseen käy näin? Että vanhemmat täyttävät päivänsä monenlaisilla lapsia tärkeämmillä asioilla. Nekin jotka itse ovat kärsineet vanhempien ajan puutteesta aikanaan. Joskus tietysti vanhemmilla ei ole valinnan varaa, perheen elanto on jostain haalittava kasaan. Miksi polvesta toiseen isovanhemmat yrittävät lastenlastensa kanssa kokea sitä mikä jäi omien lasten kanssa kokematta? Kiireetöntä yhdessäoloa pienten lasten kanssa. Unohtuu se että lapset ovat pieniä vain hetken ja sen jälkeen vanhemmat saavat toteuttaa itseään mielin määrin. Ehkä vanhemmat eivät olekaan tärkeitä?
VastaaPoistaSe että vanhemmilla olisi aikaa jäädä ihmettelemään tuota lasten ainutlaatuista lapsuushetkeä on oikeasti tosi uusi juttu, joten se että niin on käynyt sukupolvien ajan ei mielestäni ole kovin ihmettelemisen arvoinen asia. Ja mitä erityisen pahaa siinä on että isovanhemmilla, jos heillä on kerran aikaa, on läheinen, jopa vanhempia läheisempi suhde lapsiin?
PoistaEn koe että lapsenlasten kanssa koetetaan jotenkin kiriä omien ruuhkavuosien kaduttamaan jääneitä elämyksiä, vaan isovanhemmuus on ihan omanlaisensa suhde. Kyllähän se väkisinkin vaikuttaa että tarvitseeko olla vastuussa yöheräilyistä, korvatulehduskierteistä ja joka siunaaman sisarusriidasta vai voiko vain pääosin ns poimia rusinat pullasta ja touhuta jotain mukavaa. On se lapsellekin enemmän luksusta että virkeä ja motivoitunut aikuinen jaksaa tehdä kuin että biologinen lähivanhempi hampaat irvessä paahtaa itsensä unohtaen ettei mene minuuttiakaan lapsuuden ihmeestä ohi.
Juu, toka ano on oikeassa: lasten kanssa vietetään ihan tutkitusti nykyään enemmän aikaa kuin historiassa koskaan.
PoistaMinulla itselläni on ollut hyvin läheinen suhde isovanhempiini ja koen että se on nimenomaan tullut vanhempien huomion päälle, rikastuttanut elämääni.
Haha, kirjoitin juuri vähän aikaa sitten postauksen, jonka sisältö ja mesitsi oli melkein identtinen.
VastaaPoistaNimenomaan: elämässä saa olla erilaisia rytmejä! On toimelias arki aikatauluineen. Ja sitten kun on aika huilata, niin otetaan totaalisen rennosti.
Musta tällainen tyyli elää on ihan hyvä oppi lapsillekin. Kun on hommia hoidettavana, niin toimitaan särmästi. Ja sitten kun ollaan vapaalla, niin ei todellakaan tarvitse stressata eikä suorittaa.
No niinpä, ja joillain niitä rytmejä on enemmän kuin toisilla. Tuskin mikään tapa on perustellusti parempi kuin toinen, kunhan nyt oppivat rentoutumaan. :)
PoistaHeh, tämäkin on varmaan osin temperamenttikysymys! Me ollaan kaikki aikamoisia kotihiiriä ja harrastukset ym pyritään varsinkin vuoden pimeään aikaan pitämään melkolailla minimissä. Lomalla taas mennään, eikä meinata :D maita ja mantuja on kierretty euroopassa ja amerikassa, mökillä hengattu viimeksi pari kesää sitten (tänä vuonna kyllä käydään). Arki on meillä hyvin rutinoitunutta ja me rakastetaan sitä. Lomilla on sitten kiva vähän revitellä :)
VastaaPoistaSehän on tärkeintä että kukin perhe löytää sen oman tapansa viihtyä. :)
Poista