Näin tämän kuvan syysloman jälkeisenä maanantaiaamuna. Se kuvasi täydellisesti kyseistä aamua.
Herätyskello soi, mutta en nouse. Kersat kömpivät viereen, katselemme Eläinvideokerhon materiaalia ja hihittelemme. Sitten havaitsen, että nyt tästä lonnimisesta tulee tupenrapinat, joten loppuaamu menee pikakelauksella. Puuro syödään hotkimalla, päiväkotikassiin survotaan hyvin sekalainen kasa vaatteita ja töissä huomaan, että valkoisen paidan kanssa meni mustat rintsikat.
Tiedän, ettei aamujen pitäisi näin mennä, mutta ei varsinaisesti kadutakaan.
Fillaroin taannoin Skidin kanssa ohi rintamamiestalon, jossa vietin suurimman osan lapsuudestani. On jännää antaa muistojen tulla - ei ikinä tiedä, mitä tajuntaan napsahtaa.
Mummo ja Pappa. Mansikkamaa. Kellarin hajuinen kellari. Munakokkeli. Laitoin papiljotteja, kävin kaupassa, syötin kania ja aurasin perunamaata.
Sitten oli toinen koti. Hirsitalo metsän keskellä. Kerrossänky. Pikkuveli. Se, että aina oli limua. Viikonloppuaamujen lastenohjelmat.
Jäin miettimään, että mitähän minun vanhempani halusivat minun muistavan lapsuudestani? Mitä he kuvittelivat, että muistaisin? En voi enää tarkistaa, mutta ehkä heitä lohduttaisi tieto, että muistan yksityiskohtien lisäksi pääsääntöisesti onnellisen arjen. Kaikesta huolimatta.
70-luvun vanhemmat ovat nykypäivän mittareilla lähinnä sosiaalitapauksia, mutta ihan kohtuullisesti he selvisivät, oman aikansa tuotteina. Vaikka olen halunnut tehdä melkein kaikki käytännön asiat eri tavalla kuin vanhempani, yritän lähinnä toistaa perusvirettä: Mutsini oli parhaimmillaan tosi hauska ja epäsovinnainen.
Näen vaivaa sen eteen, että mukelot olisivat onnellisia, mutta mikä on merkityksellistä? Yksityiskohdilla tuskin on loppuviimeksi merkitystä. Todennäköisesti tärkeintä on se, että yritän pitää arjen paitsi turvallisena myös ei-ärsyttävänä. Aamulla voi olla kiire, mutta sen vastapainona pitää olla pötköttelyä, naureskelua ja eläinvideoita.
Se yksi Facebookissa kiertänyt kuvaviisaus on nimittäin ihan oikeassa. "Sun rasittava arkes on sun lapsiesi lapsuus."
Tässä yksi päivä 15 vuotiaat teinit miettivät mikä oli lapsena parasta mummolassa. Se oli kuulemma se, kun sai lauantaina aamulla syödä aamupalaa olohuoneessa ja katsoa lastenohjelmia.
VastaaPoistaNiin, tää on just tätä samaa kun kysyin että mikä oli parasta Ruotsin reissussa. "Kerrossänky!" Jee.
Poista"70-luvun vanhemmat ovat nykypäivän mittareilla lähinnä sosiaalitapauksia..." :D
VastaaPoistaKerro lisää. Kui? Ihan tavallista meillä ainakin oli. Nykymittareilla vaatimatonta ja outoa lasten ehdoilla-elämää. Niin nojoo, sai meilläkin syödä olkkarissa, kun tuli telkkarista lastenohjelmia.
Nimimerkki 70-luvun äiti
No just sitä silloista tavallista - mun ja mun äidin vanhemmuudessa on aika iso ero. Meidän kotona oli hyvin pitkälle ei lasten ehdoilla -elämää. Ja sai matkustaa lava-auton lavalla, ikinä ei ollut salaattia, sai tulla ja mennä miten sattui ja kaikki röökas sisällä.
Poista... meidän 70-luvun autossa (josta aina muistettiin mainita että se oli riisuttu malli) ei edes ollut turvavöitä.
PoistaMinun vanhemmat olivat ainakin 70-80 -luvulla sossutapauksia mitä viinan juontiin tulee, mutta hoitivat työnsä niin eihän siinä sitten mitään... Sukulaiset ja tuttavat (siis aikuiset) joivat reippaasti ja me penskat roikuttiin siinä sitten jaloissa. Mutta ei tosiaan ollut mitenkään ihmeellistä siihen aikaan, sittenhän tuota on aikuisena saanu terapiassa purkaa tuntojaan hylkäämiskokemuksista, huoh...
VastaaPoistaMutta semmonen huoleton ja rento meininki on lapsuudesta jääny mieleen ja paljon hyviäkin muistoja. Lapset sai olla jotenkin "rauhassa", sai uppoutua leikkeihin ja ramuta pitkin metsiä ;)
Ei meilläkään pulloon syljetty mutta alkoholi oli selkeästi bilejuoma - mutta se röökinpolton määrä, voi jösses. 40 vuodessa on tapahtunut aika isoja steppejä ihan tiedon lisääntymisen ja lainsäädännön myötä mm ruumiillisen kurituksenkin suhteen.
PoistaMinä en ole halunnut mitenkään _erityisesti_ tehdä vanhempana asioita eri tavoin kuin omat 70-luvun vanhempani. En ole siihen kokenut mitään tarvetta. Perusturvallista arkea elettiin silloinkin. No joo, autossa liikkuminen on muuttunut, turvaistuin ja turvavyö on arkea lapsille nyt, vaikka ei ollut silloin. Mutta niin on matkapuhelinkin. Vanhemmuus ei kuitenkaan ole noista kiinni. Itse haluaisin lähinnä, että lapsi muistaisi, että olen kiinnostunut hänen elämästään ja ajatuksistaan.
VastaaPoistaLähtökohtaisesti ihmiset tekevät kuten vanhempansa. Ja mikäs siinä jos valinnat koki hyviksi.
PoistaJotenkin lapset vaan oli, ei niiden kanssa juurikaan tehty mitään. Ehkä kerran kesässä käytiin jossain hupilandiassa. Toisaalla kävin väittelyä siitä, että miksi nykyajan vanhemmat tarvivat parisuhdeaikaa kahden kun "ei sitä ennenkään ollut, eikä sitä kaivattu". Olihan sitä kun lapset oli lähes heitteillä nykystandardien mukaan. Sitäkin tiedän tapahtuneen paljon, että kun lapset nukahti, vanhemmat lähti sitten jonnekkin kahden ja jätti alle kouluikäiset keskenään nukkumaan kotiin tai kutnen ylempänä jo todettiin, lapset vaan roikkui mukana tilanteissa jotka olivat oikeasti sopimattomia.
VastaaPoistaMulle hämmentävintä oli ne kosteat illanvietot jossa lapset oli mukana. Niissä myös usein kohtasin varhain kehittyneenä todella häiriintynyttä kohtelua tuttavaperheiden miesten taholta eikä siihen kukaan aikuinen mitenkään puuttunut mun äitiä lukuunottamatta.
Röökiä vedettiin ihan joka paikassa ja sitä myös sai ostettua ihan mistä vaan kunhan tiskille ylettyi. Onneksi tupakkalaki sentään tiukentui 90-luvulla.
Joo, samankaltaisia havaintoja mullakin! Toki vanhempien välillä oli varmasti suuria eroja kuten nykyäänkin mutta on se läsnäolon ja turvallisuuden taso ehkä kokonaisuudessaan noussut, tai ainakin siitä otetaan enemmän paineita.
PoistaMasentava kuva - siinä on saatu valmista takarajaan mennessä.
VastaaPoista