Jotkut naureskelivat, että no nyt voitkin rentoutua.
Itse asiassa kävi juuri päinvastoin. Muutos oli isompi kuin odotin, sillä luottamus on minulle bensaa! Olen myös sitoutujatyyppi. Se, että työpanostani arvostetaan näin paljon, vahvistaa työmotivaatiotani. Olen aina hoitanut hommani työaikoihin katsomatta, mutta nyt on mahdollista kehittää niin työtapoja, organisaatiota kuin toimintakulttuuriakin pitkäjänteisesti ja täysipainoisesti. Työn kunnianhimo vain kasvaa kun päämäärä on yhteinen.
Tuli mieleen, että kuinkahan moni määräaikainen ajattelee tietämättään tai tietoisesti samoin? Että ei tätä organisaatiota ja työprosesseja kannata kehittää, kun on kuitenkin lähdössä. Miksi puuttuisin tarmokkaasti epäkohtiin, kun en ole parin kuukauden päästä enää kyselemässä edistymisen perään? Kun firman kohtalo ei ole minun kohtaloni, katse on sopimuksen deadlinessa.
Miksi tällä on merkitystä? Jos tekee työnsä kiitettävästi niin sehän riittää?
No varmasti, mutta kun sitoutuneesta jengistä voi saada irti paljon enemmän kuin sen perussuorituksen. Ja nähdäkseni työntekijöistä kumpuavia kehitysideoita ja joukkoälyä suomalaisyritykset juuri nyt kipeästi tarvitsisivat.
Ymmärrän hyvin, että määräaikaisuus on usein olosuhteiden pakko ja moni työnantaja mielellään palkkaisi vakituisia. Sille ei voi mitään. Mutta yrittäjähenkisyyttä saa ihmisestä esiin paljon helpommallakin kuin osakeannilla. Joskus siihen riittää vain työntekijän arvostaminen ja sen osoittaminen. Ja se on ihan ilmaista.
Monet ovat myös kysyneet, luovunko nyt firmastani. No en. Vaikka en olekaan mikään klassinen yrittäjätyyppi, on hyödyllistä pysyä jyvällä mainosmedian pelisäännöistä.
Lisäksi olen jotenkin tykästynyt tähän kummalliseen työelämäkomboon, jossa on paljon liikkuvia palasia. Pitää vireänä sekin.
Mä allekirjoitan täysin kohdan siitä, että määräaikaisena ei ole intoa puuttua epäkohtiin tai kehittää. Ankeimmillaan olen kirjoittanut työohjeita seuraavalla määräaikaiselle tekijälle oman määräaikaisuuden loppuessa. Toisaalta taas koin parissakin paikassa, että mua ei myöskään otettu organisaation täysivaltaiseksi jäseneksi eikä kukaan olisikaan halunnut kuulla mitä mulla on sanottavaa.
VastaaPoistaJatkuvat pätkät ovat saaneet minut, ennen niin sitoutuneen ja ahkeran ihmisen kyynistymään ja suuntaamaan suurimmat voimavarani vapaa-ajan tekemisiin. Nyt kun lopulta sain vakkariduunin ja pomonikin on ihminen suohirviön sijaan, yritän saada takaisin sitä samaa intoa jolla tein töitä 10 vuotta sitten, mutta vaikeaa se on.
Toi ulkopuolisuuden tunne on paitsi asenteissa myös firman rakenteissa: monessa paikassa määräaikaisia eivät koske samat edut kuten virkistyssetelit tai koulutukset. Jos on koko ajan sellainen "tämä ei koske sinua"-mentaliteetti niin miten se ei voisi olla vaikuttamatta työntekoon.
PoistaMä uskon että se työnilo sieltä löytyy kun arvostus on kunnossa. Tsemppiä!
Mä olen yliopistomaailmassa ja määräaikaisuus totta vie syö mun motivaatiota (olen ollut nyt 15 vuotta akateemisessa maaimassa töissä ja pisin työsopimukseni on ollut kolmeksi vuodeksi ja lyhin 2kk). Siis tutkimuksessa ei niinkään, sen määräaikaisuuden kanssa pystyn hyvin elämään, mutta kun sen päälle saa työtehtäväksi opetusta ja byrokratiajuttuja, niin niihin ei ole oikeasti paljonkaan motivaatiota, esim. opetuksen kehittäminen vie ihan älyttömästi aikaa ja jos kurssin luennoi yhden kerran, niin hukkaan menee sekin duuni. No joo, mutta tämän oman yliopistoni strategia on panostaa proffien uraputkiin ja me projektityöntekijät ollaan sit alempaa kastia (ts. tutkimustulokset kelpaa, mutta johdolta tulee uutiskirjeitä joissa kerrotaan ulkoisella rahoituksella tehtävän tutkimuksen olevan lähtökohtaisesti tappiollista ja syövän yliopiston resursseja, jepjep, siis tätä ihan oikeasti tapahtuu). Lievästi syö motivaatiota, kun tietää tuovansa yliopistolle luokkaa 100 000 euroa vuodessa kilpailtua tutkimusrahoitusta (ihan itse hain ja sain) ja siitä maksetaan siis mun palkka, sivukulut ja jne ja sit yliopisto kuorii ylijäävät rahat itselleen (ja kyllä, sitä rahaa todellakin jää yli). No, sinnitellään vielä pätkä tai kaksi ja katsotaan sitten että jaksaako vielä (ikää kun alkaa olla lähemmäs 40 vuotta, niin jos tästä oravanpyörästä haluaa pois on se liikku tehtävä piakoin).
VastaaPoistaMun työhistoriassa on urani alkuvaiheessa aika, jolloin olin sitoutunut ja ylpeä omasta työpaikastani. Vaikka tällä hetkellä olen periaatteessa (taas vaihteeksi) samassa organisaatiossa töissä ja suuri osa vakituisesta porukasta on samaa, on työilmapiiri jotain ihan kamalaa. Eipä siksi harmita ihan lähipäiväni sanoi ei kiitos minulle tarjotulle vuoden työpätkälle ja vaihtaa toisen työnantajan palvelukseen (pätkätyö sekin on, mutta ainakin sinne minut on jo useaan otteeseen toivotettu tervetulleeksi). Tokihan sitä voi kysyä miksi pysyä työpaikassa, jossa kokee tällaista, mutta toisaalta kun se itse tutkimus on sitä kiinnostavaa (sitä jota tekee myös iltaisin ja vapaapäivinä, ei siksi että on pakko, vaan siksi että haluaa), niin tätä jaksaa sietää. Mutta tosiaan viimeiset kolme vuotta on olleet tosi rankkoja motivaatiolle tässä innovaatioiden maailmassa.
Täällä toinen yliopistotyöläinen, jolla aika samoja fiiliksiä. On oikeastaan täysin käsittämätöntä, että yliopisto, joka suhtautuu suurimpaan osaan henkilötöstänsä taakkana on ylipäätään olemassa.
PoistaMutta kyllä munkin kollegoista suurimmalla osalla on exit plan ja aika moni taitaa olla lähdössä.
Että naulan kantaan sitoutumisesta ja kehittämisestä
Ja onnea työpaikasta!
PoistaNäitä tarinoita on erityisen ikävä kuulla, etenkin kun tutkimuksen, innovaatioiden ja koulutuksen merkityksestä tälle maailman laidalla asuvalle kansalle kohkataan niin paljon! Julkisella puolella tuntuu olevan usein ongelmia johtamisen kanssa: tavoitetita ei teidetä tai niitä ei selkeästi viestitä ja vastuuta eteenpäinmenosta ei oikein ota kukaan.
PoistaMiten pidetään määräaikainen motivoituneena? No tietysti niin, että luvataan sille ehkä-mahdollisesti-kaiketi vakituinen työpaikka. Paitsi oho hupsista, eihän nyt sellaista voidakaan antaa, kun taloudella menee huonosti (ja ei me nuoria naisia palkata). Onneksi jonosta voi ottaa seuraavan innostuneen halpatyöntekijän.
VastaaPoistaTämä tietysti on firman työnantajamaineen ja tuottavuuden kannalta niin lyhytnäköistä toimintaa että ihmettelen miten tuohon on varaa. Tuo jatkosta keskusteleminen on molempien osapuolten näkökulmasta tärkeä pitää rehellisenä.
PoistaOlen myös sivusta seurannut mieheni jatkuvaa yritystä antaa kehitysideoita (kaksi niistä on kyllä tuottanut hänelle jonkun kehityspalkkion). Hänellä on erittäin hyviä ideoita, mutta niitä ei saa vietyä isossa organisaatiossa eteenpäin, jos asialla ei ole merkitystä henkilölle, jolle asian esittää.. Paljon haasteita jotka vaikuttaa selkeästi vaan aiempiin portaisiin (mieheni on kuitenkin esimiesasemassa). Siihen päälle vuosittain ennen joulua toistuvat yt-neuvottelut.. Onhan se kiva että on toistaiseksi vakituinen työpaikka (ollut jo 10v.)..
VastaaPoistaIsoissa organisaatioissa on tosiaan ongelmansa. Kehitysideoille pitäisi aina olla joku yksi kanava josta se pääsisi suoraan johdon käsittelyyn. Mutta prospit ukolle, joka jaksaa innostua!
PoistaOlen ollut kohta 10 vuotta työelämässä ja pätkää ja silppua jos jonkinlaista on takana. Voin sanoa ihan suoraan, että jos työnantaja ei ole valmis sitoutumaan muhun, niin en mäkään ihan täysillä sitoudu siihen työnantajaan. Viimeistään muutamaa kuukautta ennen määräaikaisuuden päättymistä ajatukset alkavat olla jo ihan muualla.
VastaaPoistaAjattelen näin, vaikka suurin osa mun työpaikoista ja pomoista on ollut kivoja ja määräaikaisuuteenkin sinänsä yleensä pätevä syy (projektirahoitus tms.). Mutta silti se työsuhteen päättyminen tikittää takaraivossa ja väkisinkin vilkuilee aidan yli, jos jossain olisi jotain kivempaa/paremmin palkattua/pidempiaikaista. En oikein edes usko koskaan saavani vakituista työpaikkaa ja pystyn jopa elämään sen asian kanssa. Siksi pyrin ottamaan vastaan mahdollisimman mielenkiintoisia ja itseäni hyödyttäviä hommia, mutta samalla herkkyys nostaa kytkintä on suuri, jos homma ei suju tai työ ei miellytä. Pätkätyöläisen keino parantaa työoloja on siis ainakin itselläni vaihtaa ennemmin työpaikkaa kuin yrittää kehittää nykyistä.
Hyvä pointti!
PoistaNiiden ajatusten on vähän pakkokin jo olla muualla kun pitää miettiä mistä sen leivän kiskoo kun deadline lähestyy. Mua häiritsi määräaikaisuus aika vähän, koska tiesin että saan jotain toimeentuloa tästä blogista - varmaan tilanne olisi ollut eri jos plan B:tä ei olisi ollenkaan ollut.
"Joskus siihen riittää vain työntekijän arvostaminen ja sen osoittaminen. Ja se on ihan ilmaista." Tästä on muuten kirjoitettu kirjojakin, ainakin Ari Rämön Yksinkertaista johtamista - arvostaen.
VastaaPoistaHyvä tietää tämä!
PoistaOnneksi olkoon!
VastaaPoistaMinä puolestani teen lähtöä tuotannollis-taloudellisesta syystä ja kyllä viimeisten hommien hoitaminen kunnialla loppuun on ottanut koville. Kyllä se tapahtui, mutta tavanomaista hitaammin.
No voihan perse, olen pahoillani! Mikä tilanne sun alalla on, löytyykö töitä?
PoistaMinulle on löytynyt, moni pitkäaikainen kollega hakee vielä.
PoistaMä teen nyt äitiyslomansijaisuutta. Ekat kuukaudet mietin monen mielestäni tyhmästi hoidetun jutun kohdalla, etten nyt jaksa puuttua, kun teen tän vaan kertaalleen, mutta sitten kun sain tietää, että tää pätkä jatkuukin vielä puolisen vuotta pidempään, tuli aika iso motiivi tehdä asiat niin, ettei samat jutut vituta sitten seuraavalla kerralla...
VastaaPoistaEli joo, kyllä se vaikuttaa ainakin muhun, oonko vakituinen vai määräaikainen, ja jopa määräaikaisuuden kesto vaikuttaa. En paljon täälläkään jaksaisi vääntää muutamista työehdoista, ellen olettaisi että ehdin ainakin puolisen vuotta niistä itse hyötyä.
Toisaalta huomaan kyllä, että osa stressistäkin jää pois, kun on määräaikainen. Mä voin ajatella ongelmien kohdalla, että tätä on nyt enää vuosi jäljellä - vakkarityössä ongelmat pitää vaan ratkaista, oppia sietämään tai sitten alkaa etsiä uutta työtä (jota ei välttämättä löydä, eli ei siitä mitään automaattihelpotusta tule).
Mä olen ehdottomasti sitä mieltä, että moni työnantaja ei jatkuvia pätkiä teettäessään tajua, mitä menettää. Pelko työn jatkumisesta saattaa aiheuttaa sen, ettei työntekijät "kitise", kapinoi tai uskalla kieltäytyä mistään, mutta luulen senkin sitten jollain tapaa näkyvän työn tuloksesta. Ja kun näistä innovaatioista nyt niin kohkataan, niin työnantajienkin pitäisi ehkä vaan hyväksyä, että hyvinvoiva työntekijä - ja sellainen joka saa kritisoida ja tehdä muutoksia - varmaan todennäköisemmin keksii sen tien, joka kantaa tulevaisuuteen. Oli kyse sitten teollisuudesta tai media-alasta.
Näin mäkin ajattelen - työntekijä, joka haluaa parantaa työpaikkaansa on työpanoksensa lisäksi ilmainen konsultti.
PoistaOi onnea! Mahtava työuutinen! Tämä luo uskoa omaan pätkätyöviidakossa vaeltamiseenkin: tuntuu hyvältä tiewtää, että joku onnistuu näinäkin aikoina.
VastaaPoista