Politiikkaa for dummies

Sain tuon äänestyspostauksen perään pari kiinnostavaa kommenttia.

Ihminen, jolla ei ole ääntä, mutta onneksi on taikasauva.

Yksi oli järkyttynyt siitä, että tässä blogissa käsitellään politiikkaa näin avoimin kortein. Tähän en voi muuta vastata kuin että politiikka on ollut mukana tässä blogissa ihan alusta lähtien ja se on ihan yhtä selkeä osa identiteettiäni kuin äitiys ja musta huumori.

Toinen kommentoija taas poti tunnontuskia siitä, että ei tajua politiikasta mitään. Tästä pitemmin.

Yksi syy, miksi pidän politiikkaa tässä blogissa esillä on se, että haluan kannustaa ihmisiä - ja varsinkin naisia - puhumaan politiikasta. Vain osallistumisen kautta herää kiinnostus siihen, mitä yhteiskunnassa eli meidän elämässämme tapahtuu. 

Lisäksi spontaani, vapaaehtoinen ja vapaamuotoinen osallistuminen on toimivan demokratian edellytys. Jos kansa lakkaa kiinnostumasta vallanpitäjien toiminnasta, kansanvaltaa ei ole. Joukkoäly, valvonta ja dialogi puuttuvat.

Moni nainen ujostelee poliittiseen keskusteluun osallistumista (tai kieltäytyy kokonaan osallistumasta). Politiikka koetaan yleisesti luotaantyöntäväksi, oma mielipide ei ole selkeä tai tiedot ovat hatarat. Jargonkin on vieraannuttavaa: kestävyysvaje ei sanana selitä itse itseään.

Media myös tukee tätä epätasapainoa. Naisten mielipidettä käydään kysymässä hiekkalaatikon reunalla vain jos kyse on kotihoidontuesta. 

Oikeudenmukaisuuden kaipuu etenkin johtamisessa on ihmisen dna:ssa. Apinatkin saavat kilarit, jos toiselle jaetaan kurkkua ja toiselle herkkuja.

Ei ole olemassa mitään ohjesääntöä, joka määrittelisi, millaisilla meriiteillä keskusteluun saisi osallistua. Asiat ovat valtavan monimutkaisia, joten yksiselitteistä oikeaa ja väärää ei ole.

Ei ole ikinä tyhmää keskustella asiasta, josta ei mitään tiedä. Siinähän sitä viisastuu. Tyhmää on inttää kuuntelematta, väittää mustaa valkoiseksi ja jättää ajattelematta itse. Moni pitää totuutena jotain mitä kaverilta snagarilla tai faijalta 60-luvulla kuuli.

Mitä politiikasta siis pitäisi tietää?

Perusjutut riittävät (ja tieto siitä, että oma kanta on osaksi pelkkää fysiologiaa). Poliittisella kentällä puhutaan oikeastaan vain kahdesta akselista: konservatiivi-liberaali ja oikeisto-vasemmisto. Puolueen ja oman ehdokkaansa sijoittumisen nelikentällä voi suodattaa tästä nelikentästä ja jutussa on kerrottu, mitä näillä arvoilla on tässä vaalidatassa tarkoitettu. 

Usein ihmiset, itseni mukaanlukien, eivät ole näissä kysymyksissä puhtaasti jotain mieltä - ruutupaikka on keskiarvo. Ja vain aniharva on linjakas itsensä kanssa. Mielipiteen muuttaminen uuden tiedon perusteella on jopa fiksua. 

Että terveiset vaan täältä valtuustosalista. Aika täällä on opettanut, että ei tässä ole mitään ihmeellistä.

Lukekaa päivälehtiä. Seuratkaa poliitikoita. Vaatikaa selkokieltä. Äänestäkää, vaikka se tuntuu epätoivoiselta.

Ai niin, ja matkustelkaa. Käykää maassa, jossa pitää asua piikkilangoilla ja muureilla suojatuissa taloissa, pelätä liikennevaloihin pysähtymistä, ja maassa, jossa äitiysloma kestää kolme viikkoa.

Tai maassa, jossa vaalien tulos on tiedossa etukäteen.