Joka kerta erilainen museo

Tänään olimme lapsiperheen perusdilemman edessä. Räntäsunnuntai. Mitä tehdä, kun ulkona ei voi tehdä mitään?

"Mennäänkö me tuohon kirahvilinnaan?!"

Päätimme jakaantua. Koti-insinööri lähti Skidin kanssa leffaan ja minä vein Snadin Luonnontieteelliseen museoon. 

Paikka on perheemme vakiokohde: käymme siellä pari kolme kertaa vuodessa, Snadi oli mukana toista kertaa. Parasta luonnontieteellisessä museossa on se, että tällä pallolla esiintyvä elämä se vain jaksaa kiinnostaa kerta toisensa jälkeen.

Museo yllättää joka kerta, eri tavalla. Ei tarvita edes uutta kiertävää näyttelyä, kun lapsi tekee tauon jälkeen erilaisia havaintoja. Tällä kertaa luurangot kiinnostivat enemmän kuin täytetty leijona ja Suomen luonto -sali oli täynnä tuttuja eläimiä.

Museossa olikin paljon lapsia, täynnä kysymyksiä. Harvoin tungos lämmittää mieltä yhtä paljon. Vaikka luontosuhteen syntymiseksi kehotetaankin viemään lapset ulos lähiluontoon, sanoisin, että syntyy se näinkin. Ja vielä ilman räntäsadetta.