Tunnistan fiiliksen. Palveleminen jää päälle, ihan vahingossa.
Kyvykkäiden lasten ylipalvelemiseen sortuu, vaikka hoivavietti olisikin korvameduusan tasoa. Meidät autetaan kyllä hienovaraisesti vanhemmuuden palveluammattiin, mutta kukaan ei oikeastaan sano, milloin saa lopettaa. Pikkuhiljaa niin lapset kuin aikuisetkin tottuvat omiin rooleihinsa: ruoat laitetaan ja syötetään, vaatteet pestään ja puetaan ja jäljet korjataan pyyteettömästi.
Asian voi todentaa vaikka käymällä moikkaamassa omaa mutsia. Tuleeko kenellekään mieleen ruveta keittämään siellä kahvia?
Juu ei. Minä ainakin istuin aina valmiiseen pöytään, ihan viimeiseen visiittiin. Koska niin olin aina tehnyt. Ja niin Mutsikin oli aina tehnyt. Eteeni tuotiin aina teemuki ja leipä, pyysin sitä tai en.
Ipanoiden kyvyt karttuvat kolmevuotiaan tienoilla ihan vaivihkaa. Hienomotoriikan kehittyminen edesauttaa sitä, että kamat eivät suorilta tipu käsistä, paidat eivät tuhriinnu pastakastikkeeseen ja vetoketjut ja napit sujahtavat kiinni.
Jos ei ole ihan varma, mikä ipanalta onnistuu, kannattaa kysyä päiväkodista. Viime viikolla kävi ilmi, että Snadi kiikuttaa kengät aikuisen laitettavaksi vain kotona.
Sitäpaitsi pieni niukkuus kannattaa. Saat uuden aseen kiristysarsenaaliin, kun palvelu ei olekaan vastikkeetonta. Koska kaikkihan tietävät, että äidin tekemä voileipä on ihan paras.
Kotitöihin valjastaminen on hyvä juttu. Itse sorrun usein ihan liikaa auttamaan ja tekemään puolesta. Joskus lapset muistavat itse pyytää, että haluan tänään auttaa ruoan teossa / leipomisessa tms. Kun kamala hoppu on päällä ja ottaa lapset mukaan (7v ja 11v) mukaan ruoanlaittoon, huomaa kuinka helppoa on nykyisin teettää puolet hommista lapsilla. Lapset nauttivat, aikaa säästyy ja ruoka ei pala, kun ei tarvitse itse olla yhtä aikaa pilkkomassa ja paistamassa. Ja yhdessä tekeminen on kivaa, oma kireys katoaa, kun huomaa, että homma toimii ja ne lapset pitävät hommastaan. Ruoka maistuu lapsista paremmalta, kun ovat itse osallistuneet. Näin olen saanut lapset syömään jotain sellaista, jota eivät ole aiemmin halunneet maistaa. Kun itse näkee, miten ruoka valmistetaan ja mitä sinne laitetaan, saattaa uteliaisuus nousta suuremmaksi kuin uuden maun pelko.
VastaaPoistaJoo, sama. Molemmat kersat haluavat auttaa aamupalan teossa, koska ovat jo siihen tottuneet. Mutta se edellyttää sitä tapaantumista, sitä että vanhempi ensin herää ja rykäisee, että tehkääpäs te tuo asia.
PoistaMinä ymmärsin kesällä, että 3,5-vuotias osaa sulkea takin vetoketjun. Lapsi halusi ulos, minä ilmoitin että ensin syödään ruoka. Normaalisti vaatteiden pukemiseen täytyy patistella liiankin kanssa, nyt lapsi kiskoi äkäpäissään kaikki vaatteet päälle muutamassa minuutissa. Vasta seuraavana päivänä vetäessäni hupparin vetoketjua lapselle kiinni tajusin, että eilen se onnistui hetkessä ilman minua. Ei olisi tullut mieleenkään vaatia opettelemaan vielä. Hölmö äiti.
VastaaPoistaHeh, just näin. Kyllä ne ottaa palvelua vastaan ihan nelikymppisiksi asti. ;)
PoistaMeillä vanhempi lapsi oli perhepäivähoidossa ollessaan 2-3v ja tuossa hoitopaikassa oli tuona aikana osannut pukea kaikki talvikamppeet villahaalaria ja hanskoja unohtamatta. En vain ollut myöskään kotona hoksannut vaatia niin kotona sitten passautti aina mulla vaatteet. Lapsi oli jossain välissä hoidossa osa-aikaisesti niin aina kotijakson jälkeen hoitaja kysyi, että onko tullut passattua kun lapsi aina niiden pidempien kotonaolopäivien jälkeen yritti siellä hoidossakin saada palvelua :D Että näemmä se passaaminen jää tosiaan päälle. Tällä hetkellä tuo neljä vee tosin suuttuu jos erehtyy laittamaan vetksarin kiinni ylös asti (pyytää siis joskus auttamaan jos ei saa alkua lähtemään).
PoistaIlmeisesti avioerolapsuudesta on jotain hyötyäkin, ei nimittäin ole ikinä tullut mieleenkään että mutsin (tai muidenkaan perheenjäsenten) luona olis mahdollista istua valmiiseen pöytään, paitsi ehkä juhlapäivinä. Osallistuminen on osa kanssakäymistä, eikä pyyntö keittää kahvia tai omatoiminen pöydän kattaminen ole pomottamista tai olettamista ettei emäntä/isäntä suoriudu itse "velvollisuuksistaan". No, onneksi meitä on moneen junaan.
VastaaPoistaMä olin myös avioerolapsi. Meitä todella on moneen junaan. :)
PoistaMeillä ei vanhempien luona koskaan saa osallistua ruuan laittoon tai edes pöydän kattamiseen. Astioiden laittaminen tiskikoneeseenkin tuntuu menevän jo rajan yli. Kotona asuessa meillä oli tiukka kotityölista keittiön kaapin ovessa. Viiden lapsen (uus-)perheessä olisi elämä tullut vanhemmille aika rankaksi ilman työnjakoa. Ehkä vanhempamme haluavat nyt ottaa takaisin. Oma 3,5-vuotiaani on aina ollut omatoiminen ja pyytää pukemiseen hyvin harvoin apua sitä todella tarvitsematta. Myös kotitöiden osalta saa kokeilla kaikenlaista. Viimeksi oli hyvin innostunut juustonhöylästä ja halusi höytätä minunkin leivän päälle juustot. Nimim. Vihaan vieläkin tiskejä
VastaaPoistaJoistain kotitöistä muuten tulee jopa riitaa: rikkaimurin käytöstä pitää neuvotella vuorot. O_o
PoistaJos minä palvelen muksuja, jotka kyllä itsekin osaavat, niin voin hyvällä omalla tunnolla pyytää vaikka lasta tuomaan käsilaukun, jos en millään viitsi nousta sohvalta...
VastaaPoistaTotta! Olen itsekin vähitellen lopettamassa kaikenlaisen vaikean kyykkimisen (pudonneiden tavaroiden nostaminen, töpselit, mattojen suoristus etc), jonka voin delegoida ipanoille! :)
PoistaMeille tuli pari vuotta sitten yllätyksenä, että poika osaa ajaa pyörällä, kun sivulauseessa päivähoidosta niin sanottiin. Olin ensin vähän ihmeissään, että sekoitatte toiseen lapseen, ei poika osaa polkea, istua vaan kyydissä ja aina työnnetään siitä pyörän tangosta. No, kyllä vain osasi polkea, aina hoidossa, kun silloin kun ei kukaan ollut työntämässä.
VastaaPoistaEih, ihan uskomaton tapaus!
PoistaNo just näin. Meillä 4-vuotias meni nyt päiväkotiin ja se selkeästi myös ryhmäpaineen alla oli huomannut, että tietyt jutut pitäisi handlata: syödä siististi (me kirjoitettiin siihen lapsen luonnekyselyynkin, että tyyppi syö tosi sotkuisesti, no ei syö enää), viedä astiat ruoan päätteeksi pois pöydästä jne.
VastaaPoistaMun lapsuudenkodissa kyllä todellakin toimii täyshoito. Välillä on siitä vähän syyllinen olo, mutta äitini näkee sen myös nyt niin, kun mulla itsellä on pieniä lapsia, että haluaa tarjota hengähdystaukoa siitä arjen pyörityksestä. Ja näin se on musta kyllä kivakin. Silloin, kun lapsia ei ollut, niin tilanne oli kyllä ehdottomasti enemmän outo. Anoppilassa palvelu ei kyllä pelaa. Ja sekin on hankalaa, kun pitäisi osata toimia vieraassa keittiössä...
Lapsissa on kyllä myös eroja. Esikoinen ei ollut _koskaan_ kiinnostunut omatoimisesta pukemisesta. Vissiin monissa perheissä kiukun aihe on se, kun haluaisi jo osata mutta ei osaa. No ei meillä. Tää toinen kyllä on halunnut pistää jo vuoden ikäisenä pipon itse päähänsä.
Minä kerran kommentoin päiväkodilla, että esikoinen on aina arvostanut hyvää palvelua, kun kuopus taas on halunnut tehdä itse ja torjunut avun slloinkin, kun sitä oikeasti tarvitsisi. Työntekijältä tuli jännä "voi sen noinkin nähdä" -katse.
PoistaLapsissa on varmasti eroja. Esikoinen on ottanut palvelua vastaan tosi pitkään, kuopus tuntuu olevan itsenäisempi - ja toisaalta sitä ei yhtään haittaa että housut ovat nurinperin ja kengät väärissä jaloissa..
PoistaMeillä juuri eilen kuultiin ruokapöytäkeskustelussa 4 v. tenavan suusta, että "Kyllä minä osaan jo itsekin maitoa lasiin kaataa!" ja "Päiväkodissakin voitelen leivän ihan itse!" Molempiin jouduin hieman hämmästellen vastaamaan, että "Ai, osaat jo itse...?" Ja niin muuten osasi. Ehkä tämän ensimmäisen lapsen kohdalla sortuu tekemään (vähän) liikaa lapsen puolesta ihan vain sen vuoksi, että ei vain ole kokemusta siitä, mitä kaikkea minkäkin ikäinen lapsi osaa/pitäisi osata jo tehdä. Siinä mielessä päiväkodin vasu-keskustelut on ihan loistavia, että sen jälkeen on äitikin aina paremmin ajantasalla lapsensa taidoista. Sillä eihän se lapsi nyt täydenpalvelun kotioloissa kaikkia taitojaan tuo esille - ihan niin kuin en itsekään tunnusta miehelleni osaavani käynnistää ruohonleikkurin tai käyttää porakonetta. ;)
VastaaPoistaJust näin! Me ihmeteltiin loppukesästä, että mikähän on kun ei ruoka maistu 1,5-vuotiaalle, vaikka aina on ollut niin hyvä syömään. No, rupes taas maistumaan kun sai lusikan omaan käteen... samoin alkoi maito maistumaan ihan eri tavalla kun nokkamukin nokka heivattiin kuuseen :D
Poista-Anna
Mun nähdäkseni ensimmäisen lapsen kanssa on just toi, että ei tiedä, ja toisen lapsen kohdalla jo niin tottunut, että ei tajua lopettaa! :D
PoistaPs. Mä muuten poraan todellakin itse (MUN iskuporakoneella).
Hih, olen ainoa lapsi ja mulla on pyörinyt täyshoito (siis vanhemmiltani minulle) vähän liiankin hyvin. Taisin nousta perseeltäni vasta 16-vuotiaana kun lähdin reilaamaan kaverini kanssa ja matkan päällä piti itse osata suoriutua. Silti musta tuli ihan hyvä yksinasuja ja sittemmin vaimo ja mutsi, joka osaa samaan aikaan vaihtaa lampun, virittää kotiteatterin ja tehdä lasagnen. Kotikin on suht siisti ;)
VastaaPoistaMulla oli ja on astetta kanaemompi mutsi, joka oikeen loukkaantuu jos se _ei saa siivota mun keittiötä meillä käydessään.
Omia lapsia palvelen ihan hyvällä omallatunnolla. Osaa ne ne asiat itsekin tehdä, mutta mennään nyt näillä. Sen verran vieraskoreuttakin niillä on, että muualla käyttäytyvät kyllä paremmin kun kotona, onneksi.
Tästä oiskin kiva lukea jotain tutkimuksia: paljonko kotipassaus vaikuttaa uusavuttomuuteen. Olisko omasta asenteesta enemmän kiinni miten omaa kotiaan hoitaa?
PoistaTunnustan, käytän vieläkin äiti-palvelua.
VastaaPoistaJos havaitsen vanhemmillani vieraillessa äitini syövän omenaa, pyydän äitiä antamaan palasen tuota samaa omenaa, minkä äiti on itse kuorinut. Itseasiassa en syö muuten ulkomaalaisia omenoita, kuin noita äitini kuorimia.
Juu, äidin tekemän voileivän lisäksi myös äidin kuorima omena on todella jees. :)
Poistaheh, kerrankin postaus josta voin ajatella että tuon teen jo :D Laiskuus varmasti suurimpana syynä, tekosyynä(?) se että haluan aivan ehdottomasti pyrkiä siihen että lapsistani tulee omatoimisia nuoria ja aikuisia. Mutta ns "kaiken" minkä voivat tehdä saavat (vai joutuvat) pääsääntöisesti tekemään itse. Kuusvuotiaan yksi lempihommia on tehdä aamupalaa muille ja silloin kun itse vielä nukun ja kuuluu kysymys että saisiko hän tehdä taputan itseäni olalle, valmis pöytä odottaa :D Ja poika on ylpeä kuin mikä kun saa paistaa itse kananmunat kaikille (yhdessä toki opeteltiin joskus mutta sujuu mainiosti ilman apua nykyään) ja kattaa pöydän. Tyttö vajaa 5v ei saa vielä hellaan koskea mutta pilkkoo kurkut, tekee voileivät, kuorii hedelmät etc valmiiksi mitä nyt milloinkin kaapista löytyy. Eikä tule enää sen näköisiä mitä 3vuotiaana, nää näyttää jo ihan normaaleilta leiviltä :D Tiskikoneen täyttää ja tyhjentää kumpikin lapsista, perusteluksi on riittänyt se että hekin likaavat astioita ja ne mitä ei yletä laittamaan saa kasata sivupöydälle josta aikuinen nostaa kaappiin. Pikkukädet laittavat kiltisti lajittelemani pyykit koneeseen, sieltä kuivuriin ja nostavat kuivurista pöydälle josta viikkaan kuteet ja kaikki kiikuttavat omat vaatteensa omiin kaappeihinsa.
VastaaPoistaKoska en mitenkään erityisesti välitä siivoamisesta niin en koskaan ole kokenut mitään paineita lopputuloksesta jos vaihtoehtona on se, että homma tulee edes osittain tehtyä ilman että mun tarvitsee tehdä sitä :D esim. imurointi, ei haittaa jos joka nurkka ei tule kerralla imuroitua lasten jäljiltä. Kuitenkin keskimäärin joka toisella kerralla aikuinen sen hoitaa joten se riittää. Toki jos näen että jossain on pölyä niin kehotan ottamaan vielä sieltä mutta aika hyvin varsinkin isompi handlaa jo senkin ^_^
Joskus musta tuntuu että pyydänkö tekemään liikaa mutta se menee aika nopeasti ohi, yhdessähän me tosiaan tätä huushollia asutetaan ja silloin kun lapset siivoavat kyllä aikuinenkin siivoaa (jotain muuta), joten mennee arkisesta yhteisestä touhuilusta kuitenkin :P
niin ja lisään vielä että tässä kahden suht samanikäisen lapsen tapauksessa toimii myös ryhmäpaine, kumpikin tekee kun aina voin sanoa että hei joutuu se toinenkin tekemään samat hommat ja hän tekee sitten seuraavaksi/teki viimeksi. x)
PoistaHyvin teillä sujuu! Useinhan toi kersojen auttaminen on sellaista yhdessä puuhastelua eli jopa laatuaikaa. Miksi se olisi yhtään sen huonompi asia kuin yhteinen palapelien teko.
PoistaMeillä on sen verran omapäinen vähän alle 2v tyttö, että kiukuttelun vähenemiseksi on tullut keksittyä yksi jos toinenkin jippo. Esimerkiksi telkkarin sulkeminen kiukuttaa paljon vähemmän, kun saa itse painaa kaukosäätimen nappia. Aarteen (lue: roskan) luovuttaminen on ihan ok, jos sen saa itse heittää roskiin. Iltapesulle voi houkutella sillä, että saa painaa valokatkaisijaa. Kiukun sijaan tuleekin joskus taputukset ja iloinen "Minä osaa!" Toki näissä vielä tarvitaan apua, mutta jonain päivänä mut ehkä palkitaan tästä kärsivällisyydestä...
VastaaPoistaHyvä pointti! Uhmaa voi vähentää tosiaan tällä että ohjaa huomion johonkin aktiviteettiin.
PoistaTäällä äiti, joka tekee ne leivät vieläkin. Nuorin täyttää 21. Argumentti "mutkun sun tekemät leivät on paljon parempia" sulattaa äidin AINA. ;) Joskus mietin, tekisinkö toisin, jos olisin kolmen pojan sijasta kolmen tytön äiti? Noloa.
VastaaPoistaHannaHHoo
En ilkeäisi enää aikuisena sen enempää isän kuin äidin luona istua valmiiseen pöytään. Usein käyn siellä tekemässä ruokaa ja joskus siivoankin. Eikä mua kovinkaan vanhaksi passattu lapsenakaan. Kun aloitin koulun, piti aamu- ja välipalat tehdä itse ja auttaa taitojen mukaan ruuanlaitossa ja pöydän kattamisessa. Kummilasten kanssa (omia ei ole) teen joskus ruokaa yhdessä ja heidät pyydän tekemään sitä ruokaa mun kanssa. Aina tekevät, ja jos ei osata, niin opetellaan.
VastaaPoista