Niin. Kevät oli ollut perheen askartelumaanikon tähän asti tuotteliain kausi. Näköjään kartonkia, liimaa, niittejä, kangastilkkuja, sinitarraa, pahvia ja paperia oli kulunut myös päivisin. Skidin käsistä (ja paperista) on lähtenyt mm. Äitienpäivälina, kaupunki muovieläimille, tv-ohjelmia (myös mobiililaitteelle tarkoitettuja) ja internet (sic), joka oli kovin suuritöinen.
Teki mieli kävellä säkin kanssa suoraan roskiskatokseen, mutta tunsin selässäni anopin ja Koti-insinöörin paheksuvan katseen. Olen vähemmistössä, kun neuvotellaan siitä, mitä saa heittää pois.
Tiedän, että lapsen kädentaitojen kehittymistä ja luovuutta pitäisi tukea. Mutta kun niitä ei selkeästikään enää tarvitse tukea, vaan hillitä, rajoittaa! Energiaa pitäisi ohjata johonkin muuhun kuin taukoamattomaan silppuamiseen. Jos emme mene kimalletusseista konkkaan, vähintäänkin tila loppuu kesken!
 | |
| Tein Skidille taulukon, johon merkitään ruokailut, joissa mitään ei ole tippunut paidalle. Luonnollisesti se oli sellaisenaan booooring, joten siitä piti duunata pteranodon (jep, siivet ovat vaahteranlehdestä ja jalat siitä ruodista). |
Aloitin Skidin kanssa varovaiset neuvottelut askartelutoiminnan vähentämiseksi. Jos ei joka päivä? Eikä toteuteta ihan kaikkia ideoita vaan ainoastaan ne parhaimmat? Ja jos säästetään niistä vain ne onnistuneimmat?
"Mitä minä sitten teen?!", Skidi purnasi. Teki mieli vastata, että istuta vaikka puita paperinkulutuksen kompensoimiseksi.
Lupasin mörtsille ipanalle, että pidetään niistä hienoimmista säännölliset kevät- ja syystaidenäyttelyt, jolloin ne eivät jää laatikon pohjalle, ja käydään vielä ostamassa päätöksen kunniaksi jätskit. Skidi mietti vähän aikaa, ottaako jätskinsä vohvelissa vai purkissa. Päätyi purkkiin. "Koska siitä voi tehdä jotain."
Tule apuun Anu Harkki.
Ihana, ihana ihana tytär! Tuleva tove tai Outi Heiskanen! Anna lapsen askarrella, silputa ja liimata, kohta on the Murrosikä ovella. Talleta parhaat työt kansioihin tai vaikka kenkälaatikoihin (saa ilmaiseksi) ja anna Tove-Oudin koristella ne mielensä mukaan.
VastaaPoistaMikä mielikuvituksen luova maailma pienen tyttäresi sisällä virtaa! Säilytysogelmat on niin maallisia ongelmia :) Ja töitä voi toki kiikuttaa mummoille, kummeille, kavereille tai vaikka uusille naapureille!
t. vakkari-Lissu
Onhan se hauska lapsi. :)Ongelma on siinä että säilytysongelmat ovat mulle ne konkreettisimmat asiat vaikka kuinka maallisia ovatkin - kunhan nyt pääsisi edes siihen että säästetään ne parhaat eikä koko tuotantoa.
PoistaIhanaa, mä olen sun kanssa ihan samoilla linjoilla! Silläkin uhalla, että vuoden äiti palkinto menee sivusuun, olen kaikessa hiljaisuudessa heittänyt kaikki askartelut ja taideteokset roskiin muutama viikko sen jälkeen kun ne ovat koulusta tai päiväkodista kotiutuneet. Onnistuneimmat tuotokset on lahjoitettu mummeille ja kummeille :) Koskaan eivät lapset ole tuotustensa perään kyselleet.
VastaaPoistaYmmärrän! Eivät ne tosiaan niitä muistele.
PoistaOta kuvat kaikista taideteoksista ja voit pistää 80% roskiin :)
VastaaPoistaJoo, tämä on hyvä vinkki! Hienoimmista on otettu kuva ja tv-ohjelmista jopa video. :D
PoistaItse himoaskartelijana (pienestä pitäen) tuli vähän paha mieli. Jos tyttäresi lempiharrastus olisi esim lukeminen niin pyytäisitkö häntä viettämään vähemmän aikaa nenä kirjassa? Jos kyseessä olisi jalkapallo/tanssiminen ihan mikä vaan niin sanoisitko silloinkin että rajoita nyt vähän pliis. Ja jos tyttären harrastuksia verrataan omiin niin kyllä mulle ainakin tulis paha mieli jos isäntä pitäis puhuttelun ja tuumais että nyt akka riittää näiden kirjojen hamstraus. Valitse parhaimmat ja loput viedään kirpparille. Möh. En oo ikinä kenenkään tekemisiä netissä näin arvostellut, mutta nyt jotenkin osui herkkään kohtaan. Mulla on iso kansiollinen piirustuksia joita äitini on säästänyt, enkä malta odottaa että saan säästää omienkin lapsieni teoksia.
VastaaPoista-Laura
Mä näen sen niin että mun on vanhempana ihan velvollisuus rajoittaa ipanoiden aktiviteetteja niin että ne sopivat muunkin perheen elämään. Miksi perheenjäsenillä ei olisi oikeutta ottaa puheeksi esim. hamstrausvillitystä koski se sitten kirjoja tai autoja, jos se aiheuttaa kränää? Saahan ipana edelleen askarrella, mutta jos ei nyt ihan joka mooseksen minuutti.
PoistaOlen ihan samaa mieltä, että kyllä harrastusten on mahduttava koko perheen elämään. Olen itsekin kova lukemaan ja ymmärrän kirjojen ihanuuden päälle, mutta minusta mieheni kirjojen hamstraus on silti rasittavaa. Meidän kolmevuotiaan askartelu on vielä aika paperin silppuamista ja pakko niitä on heittää pois, ennen kuin vauva syö kaiken silpun. -Emmi
PoistaNo juu. Elämä on yleensä kompromisseja, myös harrastusmielessä.
PoistaHah, aika mahtava ongelma! :) Mut pitäähän sitä vanhempien rajata monia asioita: tv:n katselua, tietokonepelien pelaamista, lukemista (joo-o, kyllä mä rajaisin jos ei mitään muuta tehtäisi kuin luettaisi) jne. Se keskitie pitäisi aina löytää tappamatta lapsen luontaista innostusta johonkin asiaan.
PoistaEn näe tätä ongelmaa omaan elämääni milloinkaan kuuluvaksi. Lähinnä löydän itseni nyt tilanteesta, että oman lapsen askartelut ovat -no- selkeästi taidoiltaan siellä ryhmän häntäpäässä eikä niiden tekemiseen ihan kauheasti intoa löydy. Muistan vieläkin miten ekalla luokalla (siis minä itse) koulussa askarreltiin huovasta joku joulu-mobile ja naapurin poika teki mun mielestä ihan tosi kömpelön (huonosti leikatun ja sotkuisesti liimatun) tuotoksen, lisäksi vielä puolet lyhyemmän kuin minä. Nyt mulla on sitten itsellä tällainen huonosti leikkaava ja liimaava lapsi ja ne on mun mielestä niin hirmu ihania ne sen väkerrykset. Nyt vasta olen tajunnut sen luokkakaverini askartelun arvon ja sen miten hieno sekin askartelu sitten oikeasti oli.
Minunkin äitini joutui rajoittamaan omaa lukemistani ala-asteikäisenä, että tuli välillä lähdettyä ulos. Sitten kun sain itse valita, opiakelin lukiossa kaikki mahdolliset reaaliaineet ja sen jälkeen yliopistoon lukemaan historiaa, minkä yhteydessä ei niin kovin paljon ole sitten romskuja ehtinytkään lukea. Ei siis rajoittaminen ainakaan omassa tapauksessani lannistanut. Juuri taivastelin äidilleni, että mitä jos oma lapsi ei tykkääkään lukemisesta, meillä ei tule olemaan mitään yhteistä!
PoistaJuuri muutossa heitin pois jo aikuisten tyttärieni askarteluja, joita päiväkodista kannettiin säkkikaupalla. Päiväkodin tädit kertoivat ratsaavansa piharoskikset, kotiin ne oli vietävä. Jotain voi säästää, mutta ei kaikkia. Kellari täyttyy muutenkin.
VastaaPoista-T-
Olen samaa mieltä. Jos alkaa näyttää siltä että tämä luomisinto jatkuu vielä murrosiässäkin, pitänee miettiä jotain ohjattua toimintaa kun minä en sitä osaa tarjota.
PoistaIhana skidi! Jos on tarvetta tehdä jotain muuta, tule kurkkaamaan blogini kiva arvontani täältä, palkintona liput Muumimaailmaan, sinne on avattu vanhemmille lapsille kiva seikkailusaari ♥
VastaaPoistaKiitos vinkistä!
PoistaAuts. Jos tyyppi on niin herkkä kun aiemmin kirjoitit... tulet kuulemaan tuosta keskustelusta muutaman kymmenen vuoden päästä.
VastaaPoistaMinä olen 36-vuotias. Edelleen muistan miten lapsena sanoin puistotädille, että haluan isona taiteilijaksi. Puistotäti sanoi ettei se ole ammatti, vaan harrastus. Että pitää keksiä jotain muuta. Auktoriteeteillä on suuri voima. Minusta olisi voinut tulla jotain, jos ei olisi lytätty. Oli intoa ja oli taitoa.
Minä olen vahvasti sitä mieltä, että jos lapsella on intoa ja osaamista, sitä pitää vahvistaa. Heittää vettä kiukaalle. Ja jos tila on jarruttelun tekosyynä, anna nappulalle vaikka blanco kirja ja pyydä täyttämään se piirustuksilla. Pyydä tekemään jotain vähemmän tilaa vievää. Tai jos hän onkin kolmiulotteisen taiteen ystävä, ottakaa kuvat projekteista ennen jäteastiaa. Tai perusta tyypille ja hänen taiteelleen oma blogi.
Kahden äänekkään ja vilkkaan tyttölapsen äitinä (kateellisella äänellä) muistutan, että askartelu on ihanan hiljainen ja rauhallinen harrastus ;)
Vastaisin ihan samalla tavalla kuin puistotäti! :D Lisäisin vielä, että Suomessa taiteella elää aniharva.
PoistaOlen samaa mieltä siinä, että lapsen taipumuksille toteuttaa itseään pitää antaa tilaa (ipanalla on jo sata blancoa piirustuskirjaa täynnä ja kolmiulotteisista töistä on kuvia ja videoita), mutta täysin rajattomaan itsensä toteuttamiseen ei meidän perheessä lähdetä, valitettavasti. Kaikilla meillä on omat traumamme ja jos tämä on yksi sellainen niin sitten se on.
Pitäiskö sun ilmoittaa se Kuvataidekouluun? Siellä on lokerot omille teoksille lukukaudeksi :D
VastaaPoistahttp://www.espoonkuvataidekoulu.fi/lyhytkurssit/13-lyhytkurssit/ajankohtaiset-lyhytkurssit/315-kesakurssit-2014
No tätä olen miettinyt. Ehkä pitäisi.
PoistaIlmoita. Anna lapsen tehdä vapaasti ja suorastaan kannusta sitä tekemään, se saa siitä hyvin paljon iloa ja sisältöä elämäänsä ja myöhemmin muidenkin, jos taiteilijaksi päätyy (kyllä, se voi olla ammatti ja elämäntapa, ei pelkkä harrastus aina). Itse olen kovat kamppailut käynyt läpi kun taiteilijaksi tahdon, mutta lähiympäristö ei sitä ymmärrä tai ole osannut kannustaa. Elämässä ei ole juuri mieltä jos ei saa tehdä sitä mistä tykkää. Kyllä ne käytännön ongelmat siinä sivussa ratkeaa.
Poista-yks taiteilija vaan
Joku ohjattu toiminta olisi kyllä tosi hyvä ratkaisu. Ja minun nähdäkseni olen kyllä kannustanut tarjoamalla välineet, mutta johonkin tässä vimmassa on pakko vetää raja. :)
PoistaKuvataidekoulu olisi hyvä idea! Olen myös samaa mieltä Lauran kanssa. On aika ikävää, että vain koska sinä et arvosta lapsesi kiinnostuksen kohdetta, yrität rajoittaa häntä. Joo, mä tajuan sun näkökulman, mutta vanhemman tehtävä ei ole arvottaa lapsen harrastuksia vaan tukea niitä.
VastaaPoistaOlen eri mieltä vanehmman tehtävistä. Tuettu on jo, mutta rajat on laitettava. Ihan kuten kaikessa muussakin.
PoistaYmmärrän ongelmasi ihan täysin, koska meillä asuu samanmoinen 7v, herkkä taiteilijasielu. Tuotoksien säilömisestä neuvotellaan lapsen kanssa säännöllisesti. Joskus huonoimpia saa laittaa pois. Salaa tai kysymättä en enää mitään pois laita, niin paha mieli tulee, kun lapsi jossain vaiheessa kuitenkin alkaa jotain teostaan kaivata (trust me, kyllä kaipaa, koska hänellä on myös supermuisti: "äiti, missä on se pupu, jonka toissa pääsiäisenä sain kinder-munasta..."). Hän myös kerää materiaalia milloin mistäkin ja niidenkin säilöminen on pieni ongelma... Olen kuitenkin koettanut kestää ja tsempata miestäkin tässä, koska lapsi on selkeästi taitava siinä, mitä tekee. En ole itse koskaan kyennyt siirtämään päässäni näkyvää kuvaa paperille tai toteuttamaan muunlaistakaan askartelutoimintaa mitenkään korkeatasoisesti. Siksi katson ihaillen lapsen taitoa: kun hän sanoo, että minä piirran Aku Ankan, hän todella piirtää Aku Ankan.
VastaaPoistaMitään kummempaa neuvoa en siis osaa tähän antaa, mutta vertaistukea kyllä :) Uskoisin, että askartelujen määrä vähenee, kun lapsi menee kouluun ja taitojen lisääntyessä ehkä kanavoituu suurempitöisiin teoksiin ja käsitöihin. Kuvataidekoulusta meilläkin on puhuttu, mutta vielä se ei ole innostanut. Katsellaan asiaa sitten myöhemmin. Näkisin tämän valtavan tuottamisen väliaikaiseksi siis eli vaiheita tulee ja menee, koetetaan kestää!
Kiitos tästä! :) Hyvä kuulla, että neuvottelut ovat toimineet. Mä uskoisin kanssa tän olevan tämän kevään juttu, katsotaan sitten mitä syksyllä tapahtuu. Jos vaikka näytelmiä tai muuta aineetonta. ;)
PoistaMäkin kannatan bensaa liekkeihin, Skidi vaikuttaa tosi luovalta ja lahjakkaalta tyypiltä, joka ansaitsee kaiken kannustuksen vahvuutensa kehittämiseen!
VastaaPoistaYhdessä ystäväperheessä järjestetään piirrustusintoisen lapsen synttärien yhteydessä taidenäyttely, jonka kaikki työt on myynnissä. Jokainen vieras saa siis valita töistä mieleisensä (tai mieluummin useamman!) ja viedä sen kotiinsa.
Venni
Tätä näyttelyähän mä just ehdotin. :)
PoistaAnnat ison laatikon, mihin saa säilöä askarteluja ja kun laatikko on täysi, pitää itse valita, mitä sieltä laitetaan pois?
VastaaPoistaSillä on jo iso laatikko. Ja kirjahyllyn laatikot.
PoistaWau mikä tyttö! Taiteella ei välttämättä pysty elättämään itseään, mutta jotkut siihen pystyy kyllä. Skidistähän voi tulla vaikka arkkitehti :) Mulla on ihan samanlainen tyttö ja en rajota mitenkään touhuja. Musta ihmisen kuuluu saada tehdä sitä mitä haluaa - ainakin lapsuudessa. Mä olin just tuollainen pienenä itsekin. Äiti vei mua kangaskauppaan ja sain ihania materiaaleja ja sain sisustaa omaa leikkimökkiä ja ommella ja värkätä sinne kaikkea. Lisäksi kannattaa muistaa että kaikki käsillä tekeminen edistää myös muuta oppimista.
VastaaPoistaNo siksipä olen tätä touhua jaksanut katsella kun näen tässä avaruudellisen hahmotuskyvyn treeniä. :) Mutta sellainen askartelijaäiti mä en ole enkä voi sellaiseksi muuttua.
PoistaVoithan yrittää diversifioida tätä luomisvimmaa: leipominen, virkkaus, kutominen, ompelu yms. Syksyllä tulet kotiin niin lapsi on leiponut omenapiirakan ja kutonut pari uutta pannulappua :D Tässä anoppisi voisi olla avuksi.
VastaaPoistaItse opin virkkaamaan ja kutomaan 4-vuotiaana, mummi opetti. 6-vuotiaana kudoin eka sukkaparini ja vieläkin teen käsitöitä maanisesti. Mies aina välillä valittaa lankakorin eksponentiaalisesta kasvukäyrästä, mutta loppuviimeksi ymmärtää, että voisi sen tilan/rahan/ajan huonomminkin käyttää. Itselleni käsitöiden tekeminen tuo iloa ja mielenrauhaa sekä antaa upeita flow-kokemuksia (http://en.wikipedia.org/wiki/Flow_%28psychology%29). Mitä stressaavampaa elämä on (tai mitä enemmän pitää tehdä abstraktia ajatustyötä), sitä enemmän pitää saada tehdä käsillä. -Sara-
Tää onkin seuraava strategia: kaikkea ei ole pakko tehdä paperista ja teipistä. :D
PoistaTätä samaa ajattelin itsekin ehdottaa. Virkkaamisella on hyvä aloittaa.
PoistaKannatan myös ohjattua toimintaa (esim. kuvataide tai käsityö) ja materiaalivalikoiman laajentamista. Ja ehkä ennen pitkää luomisvimma kehittyy vähän pitkäjänteisemmäksi, jolloin saa enemmän nautintoa vähemmillä valmiilla teoksilla/tuotteilla (tämä on kyllä vähän tällaista maailmantuskaisen käsityötieteilijän toiveajattelua, koska ei siihen kovin moni aikuinenkaan pysty).
PoistaSamaa ehdotan, kun Lasis tuossa vähän ylempänä. Ostakaa iso kannellinen muovilaatikko, joka mahtuu esim. sängyn alle ja kun laatikko on täynnä, voi lapsi itse valita poisheitettävät. Tuolla tavalla lapsi saisi edelleen askarrella, mutta mitään ei tarvitsisi selän takana heittää pois, vaan lapsi saisi itse "arvottaa" työnsä.
VastaaPoistaTämä laatikko siis on jo. Kertaa kolme. Ja juuri tuohon tulokseen neuvotteluissa päädyttiin, että ihan kaikkea ei tarvitse säästää. :)
PoistaMinä hankin ison mustan laatikon kun lapsi aloitti päiväkodin. SAnomattakin selvää, että se kävi pieneksi heti alkuunsa. Sitten annettiin keittiöstä yksi alalaatikko käyttöön ja sitä sitten siivoan vähin äänin silloin tällöin. Nyt on siirrytty takapihalle ja puuhommiin, tänään poika paukutteli linnunpelättimen. En tiedä mihin joudun näiden puuhommien kanssa. Toisaalta on tosi kiva, että tykkää vääntää käsillään. NIin minäkin tykkään, mutta heitän myös kamaa pois/laitan kierrätykseen ihan surutta, mutta siinä lapsi ei ota minusta esimerkkiä
VastaaPoistaOk, voitit. Paperi sentään taittuu kasaan.
PoistaKyllä mäkin olen ehdottomasti lapsen tukemisen kannalla - hankit sille vaikka kaupan paksuimmat muisti- ja paperilehtiöt, niin pysyy iso osa jo valmiiksi kansien välissä (toki ne hienoimmat, luovimmat ja isoimmat työt eivät sinne mahdu, ne internetit ja muut). Tai sovitte yhdessä, että piirustusten pitää mahtua niihin kolmeen isoon laatikkoon, ja jos ei mahdu niin hän saa osan heittää pois / lahjoittaa sukulaisille jne.
VastaaPoistaLuin lapsena(kin) paljon kirjoja, ja kyllä muistan tänäkin päivänä miten sai jatkuvasti kuulla niitä "tekisit jotain muuta välillä", "älä aina lue" -kommentteja. Kirjat nyt vaan sattuivat olemaan mulle elinehto jossain vaiheessa, en minä lukemista ole koskaan halunnut lopettaa! Kyllä mulla on edelleen hyllyt ja kaapit täynnä kirjoja ja niiden määrää joskus paheksuvasti huokaillaan, mutta en mä niistä luovu, koska ne tuovat mulle iloa. Niin kuin uskoakseni tyttärellesi nuo kaikki askartelut ja muut taideteokset.
Kuvataidekoulu voisi tosiaan olla tosi hyvä ajatus!
Kuvataide on harrastuksista viheliäisin! (Mulla ei tosin ole kokemusta eteistä tukkivasta, haisevasta lätkäkassista eikä rumpusetistä olohuoneessa.)
VastaaPoistaErityisesti vihaan kierrätysaskartelua, jossa täysin kierrätyskelpoisista materiaaleista tehdään sekajätettä, näitä helkkarin isoja, kolmiuloitteisia kollaaseja yms. Meidän lapsista toiminnallisepi pystyy keskittymään pitkiin iltasatuihin vain jos saa samalla askarrella, joten silppua ja särpäkettä syntyy puolisen kuutiota viikossa.
Kirjoitettiin viime viikolla aution saaren listaa eli top 10 tavaraa, jotka kukin ottaisi mukaan. Molempien lasten listan kärjessä oli paperia, kyniä, liimaa, saksia ja pahvia. Ymmärrän ja ajatuksen tasolla myös arvostan kädentaitoja, luovuutta, pitkiä leikkejä ja lasten kykyä viihdyttää itseään tuntikausia ilman viihde-elektroniikkaa. Käytännössä kuitenkin törmätään säilytys- ja tilaongelmiin, kun tuotanto on niin valtaisaa.
Mitään erityistä, takuuvarmaa konstia mulla ei ole, mutta kokoelmaa karsitaan jatkuvasti. Isoimmista ja hienoimmista töistä neuvotellaan lasten kanssa, pienemmät ja silpummat vaan katoavat kun lasten silmä välttää. Lisäksi kannustetaan ruoanlaittoon, leipomiseen, kasvomaalaukseen yms. puuhaan, josta ei synny jätettä sekä taidekursseille kodin ulkopuolella.
Joku tuossa mainitsikin, että askartelu on ihanan hiljainen ajanviete. Oma tyttöni on aikamoinen elohopea, kaverin tytär askarteli parikin tuntia putkeen ihan hiljaa ja paikallaan (!!!). Siis istuen paikallaan. Täysin vierasta mulle :) Vaikka et itse olekaan askartelija, niin anna tyttösi väkertää ja arvosta erilaisuutta. Aika maallinen ongelma tuo tilanpuute. Jos sulla on siellä yksi insinööri, niin anna ongelma ratkottavaksi hänelle.
VastaaPoistaKäsityökoulun opena komppaan kuvataidekoulun suosittelijoita, miksei käsityökoulukin olisi vaihtoehto. Kuvataidekoulu taitaa olla WEEGEEllä, lähin käsityökoulu ehkä vasta Leppävaarassa. Siellä aikuiset suuntaisivat intoa varmasti monipuolisempiin tekniikoihin ja pitkäjänteisempään tekemiseen. Itse olen lapsena ollut aikamoinen askartelija ja muksuna hankittu näppäryys ja kannustus kotoa on varmasti ollut osasyy siihen, että minusta tuli käsityönopettaja. Toisaalta paperiaskartelun sijaan innostuin myös muista materiaaleista, esimerkiksi puukon kanssa mökillä syntyi hartaasti muotoiltuja kapuloita leikkeihin ja virkkaamiseni jalostui barbinvaatteiksi muutaman sadan ketjusilmukkametrin jälkeen.
VastaaPoistaSain joskus hyvän vinkin ottaa lapsen askartelusta valokuva ennen roskiin heittämistä! Näin niitä voidaan sitten yhdessä ihailla tietokoneelta ;)
VastaaPoistaSaisko siitä internetistä kuvan?
VastaaPoistaVoi Skidiä. :) Ymmärtääkseni hänellä on hyvät loogisen/abstraktin ajattelun kyvyt myös? Luovuutta tarvitaan monessa muussakin kuin taiteilijan ammatissa. Luovuus ja loogisuus yhdistelmänä on hieno lahja tulevaisuutta ajatellen!
VastaaPoistaItsekin olin askartelijatyyppiä lapsena. Sitten vähän vanhempana, ala-asteikäisenä kuitenkin, opiskelin itsekseni ihan uteliaisuudesta html-koodikieltä. Halusin saada omia teoksiani koko maailman nähtäville. Saatoin viilata nettisivujeni ulkoasua tuntikaupalla. Nyt aikuisena tämä omaksi huviksi opeteltu taito on etu työmarkkinoilla, kun web-osaajia tarvitaan joka puolella. :) Ehkä tällaiset abstraktimmat luovuuden muodot voisivat kiinnostaa Skidiäkin? Nörtit kunniaan!
Eikö olekin ärrsyttävää kun lapset eivät ole sellaisia kuin itse haluaisi ja ovat vielä ihan erilaisia kuin itse? Ja jos voisi tehdä lapsen itse itsensä kanssa niin olisi se sitten täydellinen?
VastaaPoistaYstävä sai tyttären. Koko lapsuuden ajan sai lähipiiri /tytär mukaanlukien kuulla äidin JATKUVAA valitusvirttä siitä kuinka tytär on niin rauhallinen, hiljainen ja arka. Sitten syntyi poika. Nyt kaikki kuulee valitusvirttä (lapset mukaanlukien) kuinka poika on niin villi, rauhaton ja vaikea. Sanomattakin selvää, että lähipiirin silmissä kumpikin lapsi on aivan normaali, tavallinen lapsi.
Miten kävi kouluväännön kanssa?
VastaaPoistaJeps. Kaksi taiteilevaa tytärtä täällä ja etenkin ensimmäisen kohdalla tuo tuotoksellisuus kuulostaa niin tutulta. Ala-asteikäisenä molemmat saivat omat piirtopöydät eli ne tietsikan lisälaitteet, joilla piirretään paineen tunnistavalle levylle ja kummasti tämä vähensi paperituotosten määrää. Tosin, yhä molemmilla on kynät, hiilet, maalit ja ties-mitkä-kaikki mutta ikäkin on kai vähän jäsentänyt toimintaa. Aina on myös seulottu ja edelläkin esitetty "valokuvaa parhaat ennen hävittämistä" on ihan todella hyvä ohje. Koskien etenkin isokokoisia milloin mistäkin materiaalista väsättyjä kollaaseja, jotka syntyvät ihan luomisen ilosta mutta kokonsa puolesta vievät puolet keittiön pöydästä tai vaatekaapin sisätilasta. Ja, näpertely kunniaan. Sokerimassasta voi askarrella kuten muovailuvahasta ja ne voi syödä pois =) Erilaisista muotoilumassoista voi tehdä vaikka koruja tai nukkekodin tarvikkeita. Ja ne voi vaikka myydä lasten kirppiksellä (voi ostaa tuotoilla lisää askartelutarvikkeita) tai antaa lahjaksi. Niitä kaverisynttäreitäkin on noin 20/ vuosi. Meillä ainakin kaikenlaiset rannekorut, kännykkäkorut ja avaimenperät ovat olleet ihan jees myös paketistä löytyessään. Kertyyhän niitäkin mutta myös hajoaa ja häviää, ja menee pienempään tilaan. Ja synttäri-ym. muistamiskortteja voi tehdä vaikka varastoon odottamaan juhlapäivää. Yleensä silloin kun ovat ajankohtaisia, on kuitenkin tekemiseen ihan liian kiire ja monesti sekin harmittaa, jos työ jää sitten ainakin viimeistelemättä. Näissähän oikeastaan riittää, että sovitaan yhdessä minkä kokoinen ja mistä materiaalista, ja lapsi saa sitten ideoida.
VastaaPoistaLuin postauksen ääneen puolisolleni, ja molemmat hihittivät. Ihan mahtava lapsi! Onnekas äiti, onnekas lapsi.
VastaaPoistaMä mietin tätä lukiessani mahtaisiko mun linja olla sama sitten kun aihe on meille ajankohtainen. Eilen ostettiin kohta kolmeveelle sakset, keittiö on paperisilpun peitossa. Huoh..
VastaaPoistaAah! Soulmate!
VastaaPoistaKuvataidekoulu teki mulle hyvää. Innon ja motivaation lisäksi tärkeetä on hyvät materiaalit ja inspiroiva ohjaus.