Puolapuut putkiremontista

Yleensä ihmiset eivät odota putkiremonttia. Minä odotan. Olen odottanut jo kahdeksan vuotta.

Tämä seinä on Salon Design Hillin vessasta. Rakastan sitä, mutta en tiedä minne sen laittaisin.

Kun muutimme nykyiseen kämppäämme vuonna 2005, isännöitsijä varoitteli, että putkiremontti on tulossa pian. Olen siitä outo ihminen, että olin tiedosta hyvilläni. Saisipahan ainakin laittaa kaikki kylppärit ja vessat oman maun mukaisiksi. Sisäänmuuttoremontti pidettiinkin minimissä. Keittiö, seinät ja lattiat laitettiin minimibudjetilla, sellaisiksi välttäviksi -- laitetaan sitten kunnolla kun kämppä revitään muutenkin auki.

Muutosta on nyt kahdeksan vuotta. Ja tämänhetkisten tietojen mukaan putket ehkä tehdään vuonna 2015.

Tiedättekö tunteen? Sen, että ei kestä enää hetkeäkään keskeneräisyyksiä ja väliaikaisratkaisuja?

En pidä itseäni mitenkään erityisen sisustushulluna. Haluan miettiä ratkaisuja niin, että ne kantavat pitemmälle kuin seuraavaan kevääseen, mutta vuosikymmenen venailu on vähän liikaa. Vuosien varrella on myös tullut sisustuskohtauksia, joiden aikana Koti-insinööri on joutunut kahlehtimaan minut sohvaan, etten olisi soittanut remppaporukkaa paikalle h-e-t-i. Nyt on taas sellainen hetki.

Olen oppinut lääkitsemään kohtauksia tekemällä jotain pienempää uudistusta (ja yhden isomman). Tällä kertaa näennäispuuhasteluksi valikoituivat lastenhuoneen puolapuut.

Dinoxin puolapuuvalikoimassa oli ainakin iloisen värisiä malleja, joihin saa myös renkaat.

Suomen oloissa on kaikkien hermoja säästävä ratkaisu, jos kotona on olemassa jonkinlainen lasten sisäliikuntapaikka. Sadun kiipeilyseinä hävisi puolapuille täpärästi. En ollut ihan varma, olisiko kiipeilyreitistä saanut hyvän sekä kaksi- että kuusivuotiaalle. Lisäksi puolapuita varten tarvitsee porata vähemmän reikiä. Ja roikkuminen tekisi omallekin selälle hyvää.

Ehkä tällä jaksaisi pinnistellä seuraavan vuoden.