Ilmastosyistä takanani on vasta neljä lenkkiä. On jotenkin pöyristyttävää vaatia kilpailuhenkeä juuri kun alan alan jäädä henkiin tunnin jolkottelusta! Eihän tämä edes ole mikään kilpailu!
...Vai onko? Ja miksei saisi olla?
 |
| Mutsit juoksukoulussa - Kuva Dorit Salutskij |
Piti tarkistaa asia. Naisten Kympin polkaisi pystyyn lenkkeilyä harrastava naisporukka, joka nimenomaan koki juoksukilpailut tylsiksi ja ryppyotsaisiksi tapahtumiksi. He kaipasivat juoksemiseen iloa ja viihdettä. Ajatukselle löytyi tukea: Naisten kymppi on 25 vuodessa kasvanut muutaman sadan naisen ryhmästä parinkymmenen tuhannen naisen massatapahtumaksi.
Tottahan se on. Kilpaileminen menee välillä överiksi. Lähtöviivalla on stressaantunutta porukkaa eikä maalissakaan hymyilytä.
Olin nuorempana kohtuullisen lahjakas yleisurheilija, mutta pidin kilpailutilannetta enimmäkseen rasittavana. Kilpailut olivat jo junnutasolla masentavan suorituskeskeisiä tilaisuuksia, joissa ei itsetunto kohentunut. Vastustajien kanssa ei ollut tapana puhua, oma suoritus jännitti ja häviämisen pelko oli vähintään yhtä suuri kannustin kuin voittamisen halu.
Kun Skidi halusi osallistua talvella lasten hiihtokilpailuihin, toppuuttelin. Epäilin, että tyyppi menettäisi kiinnostuksensa hiihtoon, jos kilpailu ei tarjoaisikaan onnistumisen kokemusta vaan lähinnä tosissaan olevia aikuisia niin lähdössä kuin maalissakin. Olin muutenkin hämmentynyt siitä, että täysin kilpailuvietitön tyttö, joka mielellään jää ladun varteen katselemaan talventörröttäjiä ja eläinten jälkiä, ylipäätään halusi kisoihin. Skidi kuitenkin totesi, että ei haittaa vaikka hän häviäisi, hän haluaa vain hiihtää.
Niin. Oma, hyvä suoritus on riittävä päämäärä. Naisten kympissä kilpailu on häivytetty taka-alalle ihan tarkoituksella.
Kuulun kuitenkin nykyään siihen jengiin, jonka mielestä pisteitä voi laskea ilman kyyneleitä. Kilpailemisessa ei ole mitään pahaa, jännite pitää vain pitää miellyttävänä ja käyttää hyödyksi. Kilpailuun valmistautuminen, tavoitteen asettaminen ja yhdessä treenaaminen pitää huolen siitä, että perse nousee sohvalta treeniohjelman mukaisesti, vaikka laiskuusgeeni muuta kuiskiikin.
Tässäkin juoksussa on maali. Ja joku ylittää sen ennen minua. Ei haittaa, haluan vain katsoa mihin minusta on. Toivon olevani maalissa n. 70 minuuttia lähdön jälkeen, mutta aion tarjoilla itselleni cavaa, vaikka tossujen pohjissa olisi ollut liisteriä ja keuhkoissa kärpäspaperia. Ensi vuonna uusi yritys.
Tietty kilpailu tuo tähän sopivasti lisäjännitettä, kyllä.
VastaaPoistaOlen huomannut, että oma esiinpyrkivä kilpailuvietti kannattaa jopa reilusti tunnustaa; lisäjännitettä on vaikea pitää sillä miellyttävällä tasolla, jos ei suostu edes myöntämään itselleen, että se on olemassa. Silloin vaan kirskuu itsekseen, että tää ei oo mikään kilpailu, kunhan voitan, ja jos nyt en voita niin sitten ainakaan ei ollut kilpailu, mitä nyt murjotan vuoden.
Joo totta! Ja kilpaillahan voi ihan siihen omaan suositukseen keskittyen, ei oo pakko esim. kampittaa muita osallistujia. :D
PoistaI hear You. Mua ärsyttää tyypit, jotka vähättelee hölkkäilijäkuntoilijoita tyyliin kaikkihan nyt juoksee maratonin neljään tuntiin. Just ja niin varmaan. Vaikka olen kovalla kilpailuvietillä varustettu, aion silti tyytyväisenä jatkaa viiden tunnin maratoonari linjallani. Enempään ei aika riitä. Silti ärsyynnyn vähättelijöistä, koska oikeestihan haaveilen siitä neljän tunnin alituksesta sit joskus seuraavassa elämässä :)
VastaaPoistatoivottavasti jatkatte lenkkeilyä vielä kympin jälkeenkin. Siihen voi jäädä koukkuun :)
t. toinen keskivertomamma
Mä en tajua miten kellään voi olla niin paljon hiekkaa alkkareissa että jaksaa vähätellä mitään tulosta maratonilta. Sheesh.
PoistaKyllä mä yritän saada tästä itselleni harrastuksen ihan tosissaan, mutta kisat ei kiehdo mua yhtään (koska olen niin huono). Olen joka tapauksessa vuoden sisään tuplannut kaikkien elämäni aikana juoksemat lenkit. Ihan hyvä tulos sekin. ;)
Hyvä, Katja! Jos joku sua vähättelee, tai sun kunto loppuu ennen maalia, sä voit aina polkea hyvillä jutuilla suohon kaikki. Siinä lajissa sulta ei nimittäin lopu vauhti kesken ja tuut hyvällä kaulalla ekana nauhan läpi, vaikka selkä edellä. Ja tämä on totta.
VastaaPoistaKiitän kauniista sanoistanne, Lady D! :D
PoistaSe on ihme juttu, miten vaikeeta voi olla vaatimatta kohtuuttomia itseltään. Mä aloin käydä juoksukisoissa, koska se motivoi lähtemään lenkille ("kuukauden päästä juokset tai itket ja juokset puolimaratonin, ihan miten vaan hei"), mut on sitä vaikee hyväksyä et muut on nopeempia. Pakko tolkuttaa itselleen, että aina joku on parempi, ainakin Leena Puotiniemi. Live with it. Ja että pidemmällä matkalla jokainen maaliin päässyt on voittaja.
VastaaPoistaJos olisikin sellainen reipas ihminen, joka mieluummin lähtee lenkille kuin makaa sohvalla niin varmaan olisikin helpompi antaa vähän siimaa. Mutta kun ei.
PoistaMeillä pojat lopettivat jääkiekon lyhyeen, kun eivät tykänneet siitä, että aina pelattiin voitosta ja valmentajat haukkuivat jos hävisivät. Pojat oli sentään alakouluikäisiä silloin, joten olisi ehkä kannattanut olla vähemmän kilpailuviettiset valmentajat. Jonkun se on aina sarjataulukossa pidettävä myös perää!
VastaaPoistaTsemppiä juoksutreeneihin!
Se on jännä miten noilta valmentajilta ei vaadita mitään pedagogisia taitoja. Kuinkahan paljon lapsuuden kokemuksilla on vaikutusta Suomen arvokisatuloksiin.
Poista