 |
| Marjapiirakan se duunaa pienellä avustuksella. |
Meinasin kiljua ääneen. Tämähän on käännekohta! Minä luen lehteä sillä välin kun minulle tehdään voileipä - pyytämättä. Olin havainnut jo edellisessä laattiksessa, että Skidi osaa tehdä itse itselleen iltapalaa ja aamiaispöydän kattamiseen se on osallistunut jo pitkään, mutta tämä vapaaehtoinen ele yllätti täysin.
Hei siis kaikki te, joilla ei välttämättä näy vielä valoa tunnelin päässä: viisivuotiaan inhimillisyysprosentti on jo aika korkea.
1. Sairastaminen ei ole ongelma
Perusterveen viisivuotiaan vekaran vastustuskyky ei ole enää olematon, joten ihan jokainen nuha ei enää tartu. Tyyppi osaa tulkita omaa kehoaan suhteellisen hyvin ja kertoa tuntemuksistaan tolkullisesti (lievää dramatisointia kyllä esiintyy). Niistää ja yrjöää itsenäisesti. Ja karseista lastentaudeista vesirokkokin on podettu.
2. Nukkuminen ei ole ongelma
Yökukkumiset on kukuttu. Ipanasta on kasvanut yhtä aamu-uninen kuin vanhemmistaankin. Vain nukkumaanmenon kanssa on haasteita sellaisina päivinä, jolloin kierrokset ovat olleet kovalla tai vaihtoehtoisesti ei olla päästy ulos. Ja likka nukkuu yönsä vaikka olisi nuhainen.
3. Syöminen ei ole ongelma.
Joillain tämä ei ole koskaan ollut ongelma, mutta meillä on. Kranttu se on edelleen kuin itse piru, mutta enää ei tarvitse stressata siitä, pysyykö kersa käyrillä. Ruokaa menee joskus enemmän ja joskus vähemmän, mutta viikkotasolla menekki on balanssissa. Menetänkin hermoni lähinnä sipulin ronkkimisesta ja maitolasiin päristelystä.
4. Uhmaikä ei ole ongelma.
Noh, ei ainakaan iso ongelma tai vuotta kestävä vaihe. Uhmaaminen on tässä iässä toki paljon taidokkaampaa ja henkilökohtaisempaa (keinovalikoimaan on tullut mukaan mm. mökötys, julkisten paikkojen hyväksikäyttö ja manipulointi) mutta toisaalta ennakoimalla, kiittämällä ja neuvottelemalla pärjää edelleen.
5. Vapaa-aika ei ole ongelma.
Sisäsiistin, puhekykyisen ja sosiaalisiin tilanteisiin tottuneen viisivuotiaan voi ottaa mukaan mihin vaan paitsi baariin. Se harvemmin on enää täysin arvaamaton ja kykenemätön käsittelemään pettymyksiä. Vapaa-ajan vietto yhdessä on muutenkin mukavaa: sillä on hauskat jutut ja se tykkää samasta musiikista. Tätä voi jo kutsua viihtymiseksi.
Kyllä lasten kasvaminen on hieno, hieno asia. Kertokaas kokeneemmat, mitä seuraavat viisi vuotta tuovat mukanaan? Mitä kymmenvuotias jo osaa? Ja niitä hyviä juttuja siis, kiitos.
Seitsemänvuotias tuntee kellon ja huolehtii itse siitä, että ehtii aamulla kouluun ajoissa. Aikuisen rooli on toimia herätyskellona, jolla on kädet.
VastaaPoistaUh, olen varmasti tässä karmea esimerkki...
Poista7-vuotias tuli tänään ovelle: "Äiti, Viivillä on käty (kämppä tyhjänä), me mennään sinne! Sopiiko?".. niin ne itsenäistyy. :)
VastaaPoistaKÄTY! Siistiä, otan ton käyttöön. :)
PoistaEikö teillä Katja (vielä) katsota Risto Räppääjä -elokuvia? Niistä oppii ko. sanan lisäks muutakin. ;)
PoistaLastenohjelmien aatelia, kun nyt kerran on joskus jotain katsottava. Ihana värimaailma ja hyvää läppää.
Meidän 5v, aloitti 6v kehitysvaiheen, ja nukkuu taas pirun huonosti. Huoh.
VastaaPoistaMutta pian 10v tekee itse monia asioita (jos sattuu huvittamaan), kuten haluaa oikeasti paistaa/keittää ruokaa. Pystyy hahmottamaan aikaa eli tietää, kauan koulumatkan kulkemiseen kuluu. Laittaa ovet lukkoon kotoa lähtiessään. Ilmoittaa, missä kulkee koulun jälkeen ja pystyy myös puhelimitse (vaikka eihän se ole sama asia) ajoittain ratkaisemaan kiperän pähkinän läksyissä. Innostuu vielä monista asioista, mitä voi tehdä vanhempien kanssa. Oma vanhempi kelpaa vielä mm leffaseuraksi. Ei tahdo koko ajan uutta materiaa, koska hahmottaa rahan arvon ja osaa siten miettiä ja suunnitella tahtomisiaan/ostoksiaan (ainakin meidän perheessä ero on huima alle kouluikäiseen). Muistaa usein itsekin, että läksyt on tehtävä (toki pieni vahti on aikuisten toimesta päällä).
Viihtymiseen loma-aikoina alkaa enemmän tarvita kavereita, onko tämä hyvä vai huono puoli?
Hyvänä mä pidän. Mun mielestä kahden kaveruksen hoitaminen on maailman iiseintä. Ei ne tarvii mua mihinkään, kunhan pidän huolta et ne syö säännöllisesti. Toisaalta sitten sen kaverin vanhemmat tekee vastapalveluksen. :)
Poista8-vuotiaan kanssa voi käydä jo ihan oikeasti lenkillä, niin että se itsestäkin tuntuu lenkiltä. Hiihtämään lähtiessä ei tarvitse siis pistää toppakamppeita enää päälle, että tarkenaa odotella lasta. Ja golfkentällekin voi lähteä yhdessä. Lisäksi isompien lasten elokuvia jaksaa itsekin katsoa paremmin kun vaikka titi-nallea...
VastaaPoistaOikeaa urheilua lapsen kanssa? Hyvänen aika, kiitos! Tämän voimalla eteenpäin. :)
PoistaHajamielisena äitinä olen ilahtunut hyvämuistisista lapsista. Kaupassa voi kysyä, onkos ne meillä olevat korit tällaisia vai tuollaisia, voi pyytää muistuttamaan asioista ja kysellä milloin joku asia tapahtui. Tavarat on kyllä usein kateissa kaikilta, siihen ei taida auttaa mikään...
VastaaPoistaTää toimii meilläkin 7-vuotiaan kanssa. Sillä on parempi suuntavaisto kun mulla, ja se löytää auton parkkihallista, mä en aina pysty muistaa mihin se jätettiin :D.
PoistaTämähän on hieno ominaisuus!
Poista1v 11kk tytön äitinä (juu, en pidä kaiheasti pikkulapsista, vaikka tietysti se oma lapsi on ihana ja rakas), en malta odottaa, että täyttää edes 4 vuotta :D Odotan niin että sen kanssa voi just käydä kahvilla, jutella asioista iha eri tavalla (vaikka omistankin verbaalisesti lahjakkaan, joka täsäs iässä puhuu 4sanan lauseita), käydä pienillä retkillä yms. Yritän elää hetkessä, välillä vaan iskee kamala ahdistus kun tuntuu että aika matelee eikä tää mun tyttö kasva ikinä :D vielä on edessä kuivaksi opettelu, uhmaikä...... Tämän takia ei miehen kanssa tehdä enempää lapsia, en jaksais aloittaa kaikkea alusta, enkä usko että toinen tulisi olemaan yhtä helppo vauva. Noh, kai nää pari vuotta menee vaikka päällä seisten :D Sitten mekin saadaan se 5v.
VastaaPoistaKiva jos tästä oli apua! Mä rupesin jo kaksivuotiaan kanssa viihtymään ja siitä se vaan paranee. Veikkaan että vuoden päästä oot jo ällikällä lyöty. :)
PoistaEihän sitä edes muista millaisia omat oli viisivuotiaina. Nyt kun esikoinen täyttää tänä vuonna 21 ja nuorimmat 18 niin tuntuu, että ihan pikkulapsivaihe on muistissa ja sitten on varmasti ollut niitä hyviä vuosia välissä jolloin kaikki on sujunut kuin vettä vain. No, 10-vuotiaat ovat jo tottuneita koululaisia ja tämän päivän yhteiskunnassa jo esimurkkuja. Kaikkea pitää alkaa kokeilla ja rajoja etsiä, joten hyvät ystävät ovat kultaakin kalliimpia tässä iässä. Itselläni kun on poikia ei kotihommat ole koskaan oikein kiinnostaneet, mutta sairastelut on yleensä tuossa iässä ohi ja elämä kuluu pelikoneen ja tv:n ympärillä. Myös tietsikka on kova juttu. Mukavaa vuotta 2013 ihanien lasten kanssa!
VastaaPoistaHaha, joo tyttöjä ne kotihommat todella kiinnostaa... :D
PoistaJoo, ei taida olla sukupuolikysymys. :) Mä pidän kotihommien kiinnostavuutta vähän samanlaisena asiana kuin pukeutumista: niitä tekevät kaikki, jotka tässä himassa asuvat, kiinnosti tai ei. Koska ei ne muakaan kiinnosta. :)
PoistaMinä vielä tässä haaveilen, että lapsia ne joskus kiinnostaisivat... ei tarvitsisi koko ajan olla käskemässä ja muistuttelemassa.
PoistaMun oma kymppivee on poika, joilla on ilmeisesti eri kiinnostuksenkohteet kuin esimurkkutytöillä... Mut samanikäinen serkkutyttö on jo vaiheessa dödöä, kainalokarvojen leikkuuta ja yhteenottoja äidin kanssa... Jälkimmäiset jatkuvat kai ainakin 6 vuotta, joten good luck (joo, mun nuorimmainen on tyttö mutta vasta 3kk) :D
VastaaPoistaSiis wtf?! Kymmenen vuotias tyttö ajelee jo kainaloitaan? Mihin tämä maailma on menossa... Käsitän kyllä, että koko ajan nuoremmat ja nuoremmat tekevät "aikuisten juttuja", mutta että tähän on jo tultu. Kauhulla ajattelen, mitä oma tyttö tekee kymmenen vuotiaana. Tai ainakin haluaisi tehdä. Tyttö on nyt siis vasta vuoden. Käsittämätöntä.
Poista-Tiinuska
joo, sillä on kuulemma niin pitkät kainalohaivenet että äitinsä lyhentää niitä kynsisaksilla. ei siis ajele mutta siistii.
PoistaHyvänen aika.
PoistaKiitos. Viisivuotiaan äitinä olen viime aikoina selvästikin keskittynyt liikaa huomaamaan niitä toisia puolia, vaikeita päiväkotiaamuja kun ei huvita herätä ja manipuloivaa, taitavaa uhmaamista. Tästä lähtien lupaan huomata enemmän noita hyviä asioita.
VastaaPoistaNo niin, arjessa on aina kaksi puolta. Mä ilahdun edelleen siitä että ei tartte enää imettää ketään. :)
Poista7-vuotiaan kanssa oikeasti on kivaa se, että huumori on yhteistä, siis oikeasti eikä vain leikisti. Ei nyt tietenkään kaikilta osin, mutta paljon. Ehkä tuo vaatii samanlaisen temperamentin alleen kuitenkin - tiedän monia 7-vuotiaiden vanhempia, joilla ei ole pääsyä tähän onneen. Muutenkin kaikki tuntuu mukavammalta ja samaan aikaan luontevalta: "äitikielen" ei enää tarvitse vallita. Ja kuten edelläkin mainittu, tosi paljon voi olla jo apuakin tarjolla. Vaikka tietty niitä pienempiä osataan kurmuuttaakin ja äitiä rääkätä.
VastaaPoistaNautitaanpa nyt tästä, ennen puberteettia.
Äidin rääkkäyksessä kehitys on ollut todella huimaa viimeisen vuoden aikana... O_o
PoistaKymmenvuotias siivoaa huoneensa useammin kuin vanhemmat omansa, välillä siivoaa yhteisetkin tilat. Laittaa myös ruokaa ja leipoo pikkusiskon kanssa kahdestaan. Huomauttaa äidille, että äiti yrittää avata väärää autotallin ovea. Tekee läksyt oma-aloitteisesti, osaa opiskella kieliä. Ironian taju on kehittynyt. Motoriikassa on tapahtunut huimaa kehitystä vuoden aikana. Toimii lastenvahtina. Lukee hirveästi. Vaihtaa lakanat sänkyynsä ja joskus siskonkin sänkyyn.
VastaaPoistaIhan huimaa mitä kaikkea 10 v. tekee!
Kuulostaa ihanalta!
PoistaTämä oli ihana kirjoitus! Paljon samoja asioita olen esikoisessani ihaillut:) Meillä kuusivuotias on ihan innoissaan tiskaamisesta, ruoanlaitosta, kasvisten pilkkomisesta ym vastuusta jota hänelle annetaan. Ja tosiaan keskustelu sekä huumori pelittää, vaikka on toki luonnekysymys. 5-6-veen kanssa on ihana käydä mm. teatterissa, elokuvissa ja ravintolassa. Niin, ja meidän kuusivuotiaalla on oma avain sillä hän saa olla yksin ulkona (=naapurin pihassa). Aika vapauttavaa kun voi vaan pistää muksun pihalle leikkimään. Kiva ikä, vaikka eskari-iässä uhmaakin on. Olen kuitenkin tulkinnut sen liittyvän hämmennykseen omasta iästä, kun kokee olevansa samalla pieni ja iso ja koulunaloituskin alkaa jo jännittää
VastaaPoistaToi yhtäaikaa iso ja pieni on jo nyt vähän tapetilla, toki varmasti vielä pitkään! Aika hyvin se onneksi ymmärtää esim videoilla on olemassa ikärajat ja miksi jotkut jutut eivät ole lapsille.
PoistaNauti nyt vielä siitä 5vuotiaasta. Vuoden päästä se on todennäköisesti mitä kamalin 6v esimurrosikäinen... ja tytöillä se vaihe kestää näemmä siihen oikeeseen murrosikään asti : (
VastaaPoistaAh, kuinka rakastan "kyllä se siitä vielä murheeksi muuttuu"-tsemppauksia!
PoistaMutta esimurrosikä on kyllä vasta siinä kympin jälkeen. Jos joku on 6-vuotiaana hankala, kyse on varmaan jostain muusta kuin esimurrosiästä. Kuten hankalasta luonteesta. Mä olen kuulemma ollut hankala uhmaiästä lähtien.
No, kypsässä 24 vuoden iässä ollessani muistelen lämmöllä kuinka äiti-armas vielä pari vuotta takaperin totesi että niin, sullahan on se uhmaikä vieläki menossa... :D
PoistaHeh, Mutsi totesi mulle abt kolmekymppisenä että pikkuhiljaa alkaa uhma helpottaa. Olen valmistuatunut tappelemaan sen kanssa ihan aikuisikään asti. :D
PoistaMun ipanat on 13 ja 17 v.Mun mielestä ne on melkein parhaassa iäsä nyt. Suhteellisen tolkkuja eikä tarvi ihan perustarpeista enää pitää niin huolta.
VastaaPoistaAllekirjoitan täysin! Meillä pojat 12 ja 16 v., maailman helpointa ja mukavinta aikaa :)
PoistaKiva kuulla näitäkin näkökulmia!
Poista9- ja 11-vuotiaat osaavat jo vaikka mitä, kun rupesin oikein ajattelemaan asiaa. Liikkuvat kavereille, kouluun, puistoon yms. itse. Selviävät kotona tovin itsekseen, eli joka paikkaan ei tarvitse ottaa mukaan tai hankkia heille lastenvahtia. Saavat monot, luistimet, kauluspaidat yms. puettua, vanhempi myös silittää paitansa itse. Huolehtivat läksyt ja kokeet ja kirjastonkirjojen palautukset. Osaavat kertoa selkeästi, miltä tuntuu ja missä kohden, kun sairastavat. Rappaavat autonlasit, käynnistävät webaston, kolaavat lumet, laskostelevat pyykkiä, tyhjentävät tiskarin, siivoavat huonettaan, paistavat pannaria, voivat käydä ostamassa lähikaupasta jonkin puuttuvan jutun, peseytyvät itse, lankkaavat kenkänsä, vaihtavat itse patterit leluihinsa eivätkä tarvi apua legojen tms. kasaamisessa. Lisäksi heillä alkaa olla mielipiteitä ja loogista päättelykykyä huomattavan paljon. Lukevat Hesaria ja tietokirjoja kaikkien akkareiden ja muiden ohessa. Kaivavat mielellään kuoppia ja kärräävät multaa, kun minä haluan istuttaa pihalle puita tai pensaita :D Pesevät ja vahaavat auton yms. Eli oikeastaan -mihin meitä vanhempia tarvitaan?
VastaaPoistaMahtavaa! Mä tykkäsin itse skidinä tosi paljon kirjojen lukemisesta ja toivon että nääkin löytää kirjat. Se motivoi mua lukemaan Tiitiäisen runolelua kolmatta kertaa putkeen...
PoistaMeidän 10 v voi vaatia jo paljon vastuullisia hommia, oman huoneen siivous pölyt ja imurointi. Likaiset suoraan pyykkikoriin. Tiskikoneen täytty ja tyhjennys, roskien vienti yms. Kotiintuloajat ilmoitettavat tekstarina kun menee kaverilla koulun jälkeen ja mielellään kenellä on jos unohtuu katsoa kelloa ja kännykkä "unohtui" äänettömälle. Läksyjä pitää enää kysellä kun on ensimmäiset 3 vuotta koulunkäyntiä autellut ja tarkistellut -> rutiini on syntynyt. Leipoo ja auttaa ruoanlaiotssa. Kaverin 10 v tyttö kuulema tekee nakki ja jauheliha kastikkeet. Meillä hoituu "vasta" keitetyt munat ja spagetti.
VastaaPoistaKunnia miehelleni sisäsiitiksi opettamisesta, minä en ole niin himosiivoaja ja poika perinyt isältään siivousgeenejä :)
-Omppu
Ai hitto, mähän ulkositan Skidille pyykinpesun!!!! Ihan muutaman vuoden sisään koittaa aika, jolloin meillä ei ole koskaan kalsarit loppu. :D
PoistaHyvä kirjoitus! Itsekin olen alkanut viihtyä vanhempana enemmän vasta lapsen täytettyä 4 vuotta. Siitä eteenpäin homma on koko ajan helpottunut, kun ipanalla on vuosi vuodelta enemmän järkeä päässä ja asioista voidaan jo oikeasti keskustella. Toisaalta perushoivan antaminen on muuttunut yhä enemmän kasvatustyöksi, jolloin pohditaan oikeaa ja väärä ja sitä minkälaista ihmisen ja elämisen mallia lapselle tulisi näyttää. Ja kun vanhemmat eivät ole enää koko ajan vieressä katsomassa, niin joutuu miettimään, miten se lapsi selviää itsenäisesti hankalista tilanteista (kiusaaminen, namusedät yms.).
VastaaPoistaMeillä lapsi on noin 6-vuotiaasta asti liikkunut melko vapaasti taloyhtiön (isolla) pihalla kavereiden kanssa. Välillä on huudeltu parvekkeelta/soiteltu kännykällä syömään. On oikeasti tosi vapauttava fiilis, kun ei tarvitse itse tylsistyä hiekkalaatikon reunalla vaan voi puuhailla omiaan. Kesäpäivisin lapsen tosiaan näkee kotona ruoka-aikaan ja iltaisin (ellei ole hilpaissut naapuriin yökylään).
Nyt 7-vuotiaana lapsi on jo kokkaillut ja leiponut itse, kun on sohvalta vähän neuvonut. Reviiri laajenee koko ajan ja pystyy jo käymään omatoimisesti lähikaupassa pikkuostoksilla. Huoneen siistinä pitämistä voi jo edellyttää, mutta kamoista huolehtiminen ei vielä ihan suju. Täytyy tarkistella, että harrastus/koulukamat ovat mukana. (Tämä on huolettomuus on varmasti myös luonnekysymys.)
Ollaan vuosien varrella reissattu aika paljon lapsen kanssa ja se on oikeasti tosi mukavaa koko perheelle. Vuosi vuodelta lapsi jaksaa kävellä pitempiä matkoja ja vähän eksoottisemmatkin pöperöt alkavat maistua. Enää ei tarvitse valita vain "lapsiystävällisiä" rantakohteita vaan kaupunkilomatkin on todettu toimiviksi. Shoppailua ipana tosin inhoaa, mutta niin inhoan minäkin :).
Mä muistan huomanneeni jo kaksivuotiaan kanssa, että hei täähän on jo ihan kivaa - ja siitä vaan parantunut.Toi reviirin laajeneminen on myös vähän pelottava ajatus: miten ihmeessä sitä voi alkaa luottaa siihen että se ei jää auton alle heti ekassa risteyksessä.
PoistaJep, pulssi on kohonnut aika paljon niinä parina kertana, kun lasta ei ole näkynyt sovittuun aikaan ip-kerhosta kotiin ja kännykkä ei heti vastaa. (On unohtunut kaverin kanssa leikkimään ja kännykkä on äänettömällä tms.) En voi sanoa, että luotan ekaluokkalaisen taitoihin sataprosenttisesti, mutta ei sitä oikein muuta voi kuin toivoa parasta. Ei sitä lasta voi kotona pullossakaan pitää. Ollaan käyty moneen kertaan läpi mitä pitää tehdä, jos jotain sattuu, mutta mistä sen tietää, mitä se ipana tekee, jos säikähtää jotain ja menee paniikkiin. Täytyy vaan toivoa, että niitä tilanteita ei tule...
PoistaKohta 12- ja 14-vuotiaat poika ja tyttö kasaavat nykyään meillä Ikean huonekalut. Valtava helpotus.
VastaaPoistaHenkilökohtaisesti, teiniksi kasvavan kanssa on paljon helpompi ja miellyttävämpi olla kuin taaperon, leikki-ikäisen tai alakoululaisen. Ainakin meillä. Ainakin noiden kahden vanhimman lapsen kohdalla. Johtuu varmaan pitkälti siitä, että on oppinut vanhempana ottamaan lunkimmin ja tuntee lapsensakin pikkuhiljaa paremmin. Ei nuorten kanssa elämisen välttämättä tarvitse olla tappelua.
Haha! Toi on kyllä hyvä. Mä olen pitäytynyt siinä Ikea-lakossa kun ei tolla vielä pysy ruuvinväännin kädessä. ;)
Poista6v-uhmaa voit alkaa odottelemaan. :) Ei oikein tiedetä ollaanko isoja vai pieniä. Helpotti suunnattomasti kun sain netistä faktatietoa että poikani käytös on ikäisekseen normaalia, teinarivaihetta odotellessa. Melekosta.
VastaaPoistaSitä on jo, tasaisin väliajoin. :)
PoistaMahtavaa kuulla, kuinka lapsesta kasvaa ihan oikea itsenäisesti toimiva, hauska ja hyödyllinen ihminen! :D
VastaaPoistaOlen itse lapseton, vaikka pidänkin lapsista ja olen niitä nuorempana aina kuvitellut hankkivani. Vielä ei kuitenkaan ole koittanut sen aika, ja asiaan liittyy nykyään muutenkin kovasti kaikkia epävarmuustekijöitä. Vauvat, ne on ihan kivoja, mutta olen todella kärttyinen väsyneenä ja nälkäisenä ja pelkään mitä se huutavan hernepussin kanssa aiheuttaisi. Ei hyvää. Taaperot ovat mielestäni huippuja. Samoin (hyvin kasvatetut) alle kouluikäiset. Mutta vanhempien lasten kanssa en henkilökohtaisesti tunne mitään yhteyttä. En osaa puhua niille. Tuntuu, että ne aina vaan nauravat minulle. Ja, ihan tosissani, pelkään kyllästyväni siihen vanhemmuusnakkiin jossain lapsen kymmenvuotispäivän tienoilla, jonka jälkeen teen kuin oma äitini ja alan vain todeta, että ruokaa on kaapissa, onhan sulla avaimet, soittele jos tulee jotain, tuun joskus illalla. Moro! Jos saisin sen pakotettua pitämään samanlaisesta liikunnasta kuin minä, voisin viikonloppuisin sitten käydä hiihtoretkillä tai uimassa ja elokuvissa. Ehkä. Ihan kauhistuttaa, että minun pitäisi olla esimerkkinä jollekin toiselle siitä, kuinka tunnistaa ja puhua tunteistaan ja oppia käsittelemään pettymyksiä. Minun!
No niin, vuodatus on ohi. :D Tarkoitus oli tulla kiittämään sinua hulvattoman hauskasta ja osuvasta blogista, jota olen viimeisen parin päivän aikana lukenut sivukaupalla. Mainiota tekstiä! Ja tällaiselle epävarmalle ehkä joku kaunis päivä äidiksikin päätyvälle hermoheikille tekee hyvää lukea näistä lapsiperheen realiteeteista, niistä hyvistä kuin huonoistakin päivistä. Kiitos, kun jaat kokemuksiasi kanssamme!
Hei kiva jos maistuu lapsettomallekin! :) Mua kammottaa jo nyt toi esimerkkinä olo. Toivon että se tajuaa pian että esimerkit kannattaa ottaa ihan muualta.
PoistaTäähän käy koko ajan vain paremmaksi siis! Kaksivuotiaankin kanssa on jo pääsääntöisesti mukavaa ja tulee hyvä olo, kun näkee toisen nauttivan auttamisesta: kattaa pöydän, täyttää ja tyhjentää pyykkikoneen, laittaa valot päälle ja pois pyydettäessä, korjaa omat lelunsa jne. Ja tietysti hoitaa ruokaostokset! Siis laittaa valitsemani tavarat ostoskärryyn ja sieltä kassahihnalle (pienellä avustuksella). Tervehtii myös iloisesti kassatyöntekijöitä :)
VastaaPoista-Niina
Ton iloisuus on kyllä mahtavaa. Alle kolmevuotias kun on yleensä ihan pelkkää päivänpaistetta (silloin kun ei ole uhmaraivarissa), mutta nelivuotiaalla on jo päiviä jolloin kaikki on paskaa paitsi kusi.
PoistaKahvit purskahti tuosta "niistää ja yrjöää itsenäisesti". Kahvit ovat muuten 7-vuotiaan keittämät. Itsenäisesti. Keitti valmiiksi, kun olin matkalla töistä kotiin.
VastaaPoistaTästä varmaan joku tosin soittaa jo lastensuojeluun.
PoistaOikein hyvä!
PoistaKivemmat pelaamiset, kaupassakäynti, ruoanlaitto,silittäminen, pyykinpesu, tiskikoneen täyttö ja tyhjennys, mielenkiintoisemmat (=älyllisesti haastavammat) keskustelut...me like! Vekarat siis nyt 13 ja 15. Muistaakseni tosiaan kahden vuoden jälkeen on parantunut koko ajan :).
VastaaPoistaMua huomasin tänään tekeväni sen kieli alahuuleen -ilmeen yhdestä näsäviisaasta kommentista. Osui sen verran hyvin. Pakko skarpata, mun mutsin lainien toistelu ei selkeästikään enää riitä.
PoistaMahtava kirjoitus jälleen ja nämä kommentit myös ilahduttavat. Hyvä kun joku myöntää, että vauvan/taaperon kanssa sitä välillä odottaa, että KASVAIS JO! Nautin todella kaikesta kivasta yhteisestä puuhasta 4-vuotiaan tyttöni kanssa ja tuskin maltan odottaa mitä kaikkea tullaan jatkossa puuhaamaan. Niin kauan kun mamin seura kelpaa :)
VastaaPoistaKahvit meinasi tulla nenästä Katjan kommentista: " Mä ilahdun edelleen siitä että ei tartte enää imettää ketään. :)" Vain yhden hankalan imetysepisodin läpieläneenä olen niin samaa mieltä.
Hienoa! Mä olen jo kolmevuotiaan kanssa tyytyväinen (aina joskus), kun sehän osaa syödä itse. Ja silloin tällöin jopa siivoaa leikkinsä takaisin laatikoihin. Nyt kun tuo toinen kasvaisi tästä vauva- ja pikkutaaperovaiheesta ulos, niin elämä helpottuisi. Vaikka sitten taitaisi jo olla sen kolmannen aika. Mä niin kerjään itselleni vaikeuksia. :D
VastaaPoista