Mulla on ollut jo hetken aikaa sellainen fiilis kuin raskauden parilla vikalla viikolla viimeksi. Maha roikkuu reisissä (oodtan innolla millainen esiliina se synnytyksen jälkeen on) ja seistessäkin tuntuu siltä, että istuisi. Neuvolasta asia varmistui: mukelo on jo lähtökuopissa, vaikka muutama viikko pitäisi vielä pysyä letkun päässä.
Koska ensimmäisen ipanan syntymää piti vauhdittaa imukupilla, naistenklinikalta piti kysäistä, haluavatko he, että osallistun synnytystapasuunnitteluun. No, lääkäri oli tutkinut paperit ja tullut siihen tulokseen, että ei tarvitse, mutta jäin silti pohtimaan paria asiaa.
Ensinnäkin, jos tarkoitus on valaa uskoa uudelleensynnyttäjään, eikö ns. komplisoituneen synnytyksen syitä kannattaisi käydä läpi heti (tai viimeistään jälkitarkastuksessa) sellaisen jälkeen? (Käydäänkö niitä?) Sehän saattaa vaikuttaa haluihin saada se toinen lapsi. Toisaalta fatalistille koko homman miettiminen tuntuu vähän epäolennaiselta.
Toiseksi, yleensähän suunnittelusta syntyy jonkinlaista dokumentaatiota - mitä tästä olisi seurannut? Tarjous tulevan synnytyksen keinovalikoimasta? Todennäköisyyslaskelma synnytyksen onnistumisesta ilman apuvälineitä? SWOT-analyysi minusta synnyttäjänä? Vuokaavio tai vapaamuotoinen essee siitä, miten synnytyksen olisi pitänyt edetä ja missä meni vikaan?
Olen ymmärtänyt, että synnytysten arvioiminen ihan alkamishetkestä lähtien on hyvin vaikeaa. Iso maha ei välttämättä sisällä isoa lasta, leveä lantio ei tarkoita väljää väylää ja toinen kerta ei automaattisesti ole sen helpompi kuin ensimmäinenkään.
En pelkää synnytystä enkä halaja tyylipisteitä. Toki toivon, että kroppani hoitaa homman kotiin, mutta en luota siihen yhtään sen enempää kuin HYKSin kätilöönkään. Loppuviimeksi minulle on aivan yhdentekevää, millä tekniikalla ipana2 putkahtaa vetämään keuhkoihinsa naistenklinikan sisäilmaa. Ainoa toiveeni on, että säilymme molemmat treeneistä hengissä. Pitäisi varmaan olla kunnianhimoisempi.
Ps. Lue myös Saska Saarikosken pääkirjoitus vanhempainlomalle jäämisestä. Mun Uuden Mustan jäähyväispostaus onkin tämän blogin vakkarilukijoille tuttua kauraa.
Mun eka ja siis vika synnytys johti lopulta sektioon 2 yön yrittelyn jälkeen ja olin tyytyväinen, että siihen touhuun lopulta tuli päätös. Siihen olin erittäin yllättynyt, kun synnytyspäivän ehtoopuolella tuli kaksi hlöä (lääkäri ja hoitsu) antamaan "kriisihoitoa" kun synnytys ei ollutkaan hoitunut normaalisti. Olin varmaan niin hölmistynyt ja asenteella, että "relatkaa, ihan hyvännäköinen pakkaus sieltä tälläkin tyylillä tuli" että huoneesta lähti kaksi hölmistyneen näköistä hlöä ulos. Synnytyksessä olen ehdottomasti sitä mieltä, että "molemmat hengissä" synnytyksen jälkeen on paras asennoituminen, kun siinä kuitenkin on niin paljon tekijöitä, joille ei vaan voi mitään. Kuten esim. meillä jätkä potki vatsassa ihan vimmatusti ja oli sitten jalat kietoutuneena napanuoraan eikä päässyt ulos ilman kirurgin veistä. Tsemppiä synnytykseen! Toivotaan kuitenkin, että toinen tulisi helpommin kuten yleensä sanotaan.
VastaaPoistaMulla on nyt kaksi synnytystä takana naistenklinikalla. Ekassa komplikaatioita oli mun kropalla ennen synnytystä, tokalla kerralla epäonnistunut käynnistysyritys päättyi viiden päivän jälkeen sektioon. Kummallakaan kerralla ei paljon päätä silitelty, eikä fiiliksiä kyselty vaikka ekalla kerralla olisin sitä tarvinnutkin. Tokalla kerralla silityksiä ei enää edes kaivannut. Mutta joo, olen kuullut että joissain paikoissa synnytys käydään ihan läpi ja siitä keskustellaan. Hyvä niin.
VastaaPoistaItse oon ihmetellyt naisia, jotka eivät tunne synnyttäneensä tai itseään naiseksi ilman luomusynnytystä ja kauheita kipuja. Ja että joku, joka on saanut lapsensa hätäsektiolla on pettynyt itseensä kun eivät pystyneet synnyttämään niinkuin naiset tuhat vuotta sitten. No, tuhat vuotta sitten ne olis kuollu. Oisko se sitten parempi, hä?
VastaaPoistaNo, huvinsa kullakin.
Itse synnytin molemmat aika nopeasti ja epiduraalilla, toisella kerralla epiduraali vaikutti vielä ponnistusaikana niin voimakkaasti etten tuntenut koko toimitusta ja poika olikin ulkona jo toisella ponnistuksella. Ei kummallakaan kerralla edes tullut mieleen että olisin jotenkin vähemmän äiti, kun en huutanut naama punaisena ja puhkunut hullun lailla lapsen työntyessä ulos. Vauva kun oli sylissä niin koko synnytys jopa unohtui.
Mulle molemmat synnytykset oli niin positiivisia kokemuksia, että voisin niiden perusteella tehdä vaikka sata lasta ;) - mutta enpä tee :)
Tunteita herättävä aihe. Itse olin sitä mieltä, että Saarikoski esitti omia mielipiteitään yleistotuuksina. Itse olen kokeillut synnytystä sekä epiduraalilla että ilman. Tiedoksi karinalle, että "luomu"synnytyksessäni en huutanut naama punaisena taikka puhkunut hullun lailla. Sattui sillä kertaa nimittäin jostain syystä niin vähän, että kivunlievitykseksi riitti keinutuolissa keinuminen. Olisi siinä mun mielestäni ollut vähän jotenkin hassua ruveta hirveästi huutelemaan minkään puudutteiden perään.
VastaaPoistaMeillä näköjään on ollut samat asiat mielessä tänään kirjoituksista päätellen :)
VastaaPoistaKiitos linkistä tuohon Saarikosken tekstiin. Virkistävää luettavaa. Sen voisi toimittaa äitiyspakkauksen mukana kaikille vanhemmille :)
VastaaPoistaJa onnea synnytykseen!
en mä kokenut, että Saarikoski olisi mitenkään yleistotuuksia edes kuvitellut esittävänsä, vaan tiedosti ihan selvästi, että esittää vain oman (ja vieläpä miespuolisen ihmisen) näkökulman aiheeseen.
VastaaPoistase, että jollakulla on mennyt luomusynnytys hyvin, ja että arviolta useimmilla muillakin menisi*, ei kai ollut likimainkaan jutun pointti - pointti oli ymmärtääkseni se observaatio, että välttämättä ei ole mitenkään erityisen fiksua tai hyveellistä ehdoin tahdoin kieltäytyä lääketieteen suomista eduista JOS NIISTÄ HYÖTYISI. (jos ei koe tarvitsevansa, niin sitten ei koe. ei kai buranaakaan kukaan syö pääkipuun jota ei ole?)
itse nauroin muuten Saarikosken jutulle ihan kippurassa ja sitten lähetin sen eräälle tulevalle isälle. kiitos.
* vaikka lapsivuoteeseen kuoleminen on kuitenkin käsittääkseni ollut ihan todellinen riski silloin kun kaikki synnytykset hoidettiin luomuna, eikä välttämättä vain ensisynnyttäjien kohdalla.
Jos tuo Saarikosken kirjoitus olisi ollut naisen kirjoittama niin mikä äläkkä siitä olisi syntynyt? ;) Esim. vauvaa hoitaessa tarvitsee käyttää vain 20% aivoistaan, lapsen hoitaminen lähinnä ottaa eikä anna ja muista hankkia urheilukanavapaketti hoitovapaan ajaksi, sillä pääasia on, että kun äiti voi hyvin niin lapsikin voi hyvin.
VastaaPoistaTosiasioita nuo kaikki ovat, niiden merkittävyys vain riippuu ihmisestä...
Mun eka synnytys laskettiin sairaalassa alkaneeksi vain 6,5h ennen pojan syntymää, tosiasiassa lapsivedet oli menneet jo vuorokausi ennen kuin poika oli maailmassa, mutta säännöllisiä supistuksia saatiin odottaa. Pyysin epiduuraalia noin puoli tuntia ennen kuin poika oli maailmassa, koska siinä kohtaa alkoi tuntua siltä että sitä voi tarvita. No, kävikin niin että ponnistusvaihe alkoi kun siellä kivasti jännästi mun selästäni vasta etsittiin oikeaa nikamaväliä... Jäi se epiduraali lopulta saamatta.
VastaaPoistaLopulta ekasta synnytyksestä ja ennen kaikkea toipumisesta jäi niin hyvät muistot, että toiseen synnytykseen mennessä ilmoitin jo ovella, että kaikki mahdollinen tehdään jottei mitään puudutteita tarvitsisi antaa -mä pelkäsin hullun tavalla sitä puudutteen laittoa, piikkikammoinen kun olen. Toinen synnytys oli kuitenkin hieman nopeampikin kuin toinen, vedet meni kotona puoli neljältä ja poika oli maailmassa puoli yhdeksältä. Säännölliset supistukset alkoivat matkalla sairaalaan suoraan 3-4min välein. Toisessa synnytyksessä pärjättiin taaskin ihan hyvin keinutuolin, suihkun, kuumien kaurapussien ja ilokaasun voimalla.
Mun mielestäni on aivan yhdentekevää, että miten kukakin synnyttää, luomuna, lääkittynä vai sektiolla; pääasia että se on paras tapa juuri sille äidille ja että synnytyksestä jää hyvä mieli, tai edes kohtalainen!
Pelkojakin on niin monenlaisia, enkä mä usko että kokisin itseäni mitenkään vähemmän äidiksi, jos oisin puudutuksen kanssa synnyttänyt. Mulla vaan on psyykkinen ongelma kaikkien piikkien suhteen ja pelkästään ajatus että mun nikamieni väliin työnnetään jotain saa kylmät väreet selkäpiihin.
Nyt on pakko kommentoida. Mulla oli ensimmäisessä raskaudessa raskausmyrkytys ja synnytys jouduttiin käynnistämään. Synnytyksen aikana vauvan sydänäänet meni kuitenkin hunoiksi ja verikokeen jälkeen todettiin, että vauvan happiarvot on niin huonot, että pitää tehdä kiireellinen keisarinleikkaus. Sain terveen pojan eikä jäänyt traumoja.
VastaaPoistaToisessa synnytyksessä sitten epäiltiin napanuoran olevan lapsen kaulan ympäri, kun taas sydänännet laski ja otettiin verikoe. Synnytin lapsen alateitse, mutta en ehtinyt odotella ponnistusvaihetta, kun se piti vaan pykätä ulos jotta saadaan napanuora kaulan ympäriltä.
Kun kahdessa synnytyksessä oli ollut samankaltaisuuksia (sydänäänten lasku, verikokeen ottaminen ja happiarvojen tarkkailu) ja vähän jännitystä, niin pyysin synnytyksen jälkeen neuvolalääkäriltä lähetteen naistenklinikalle. Halusin puhua synnytyksistä ja tietää olivatko yhtätälisyydet vain sattumaa vai mitä. Harkitsin jo silloin kolmatta lasta (toki tehtäväksi vähän myöhemmin), mutta synnytys pohditutti. Neuvolalääkäri vähän ihmetteli pyyntöäni ja ehdotti ensin, että menen sitten pelkoklinikalle kun olen taas raskaana. Kun itse sanoin, että mitä jos tämä vaikuttaakin siihen, että haluanko enää olla raskaana, hän lopulta irjoitti lähetteen. Pääsinkin sitten juttelemaan synnytyslääkärin kanssa, joka selitti molemmat synnytykseni minulle läpi. Hän sanoi, että oli todella hyvä idea minulta hakeutua juttelemaan, varsinkin kun asia kerran mietitytti.
Suosittelen siis kaikille joita oma synnytys on jäänyt mietityttäämään, kääntymään sairaalan puoleen ja pyytämään käynti jolla asiasta puhutaan. Heti synnytysen jälkeen olin niin hormonipäissäni ja vauvan lumoissa, ettei keskustelu silloin olisi onnistunut. Tarvitsin aikaa ja onneksi pääsin myöhemmin juttelemaan.
Kirjoitustyylisi ja huumorisi vie mukanaan. =D Vaikka en tuleva äippä olekkaan, jäin silti innoissani lueskelemaan..
VastaaPoistaOnnea matkaan, ei kai siinä muuta tarvita! Mä kävin Kättärillä synnytystapasuunnittelussa, poistuin sieltä yksityistä kotisynnytysbisnestä virittelevän kätilön käyntikortin kera, tilaisuuden pääasiallinen sisältö oli tulikivenkatkuinen Suomen Systeemin lyttääminen. Arvatenkin tämä kätilö oli tuomassa tänne valon Saksasta... No, h-hetkellä vuorossa oli ihan toinen kätilö, eikä toki muutenkaan mennyt ihan strömsöläisittäin se keikka.
VastaaPoistaSuureen kivunlievityskeskusteluun liittyen olen ihmetellyt sitä, miten tunnontarkasti valtaosa odottajista välttelee jokaista buranaa, kortisonivoidetta, kosmetiikan kemikaaleja jne. Ja sitten iso osa samasta jengistä jo hyvissä ajoin ennen ensimmäistäkään supistusta jo tietää ehdottomasti haluavansa (selkäytimensä liepeille) kaiken mitä sairaalan lääkekaapista löytyy. Ja sieltähän löytyy.
No. Hyvä näitä on pohdiskella, puhelimessa kun ei löydy pikavalintana nroa Synnytysosasto.
Liina, ilmaisin itseäni huonosti. Yritin vain sanoa, että vaikka 1. synnytyksessä olisin luultavasti mennyt järjiltäni ilman kipulääkitystä, en sitä sitten 2. synnytyksessä tarvinnutkaan. Puudutuksella tai ilman, mun mielestäni ihan tilanneriippuvaista hommaa. Musta on hassua, että täällä pitää olla niin joko tai -synnyttäjä, että ilman puudutusta synnyttämistä pitää jotenkin puolustella ja perustella vähintään sillä, että puudutusta "ei ehditty" antaa.
VastaaPoistaOnko siitä kivunlievityksestä sitten minkälaista haittaa vauvalle? Onhan se nyt kuitenkin ihan eri asia kuin se, että raskausajan vetäisi lääkkeitä tms.
VastaaPoistaKiitokset, hyviä kommentteja! ETosi hyvä jos halutessaan pääsee juttelemaan vaikeasta synnytyksestä -soisin kyllä että jokaiselta kysyttäisiin että jäikö joku asia epäselväksi ja annettaisiin ohjeita siihen, mistä voi kysellä, jos asia alkaa mietityttää myöhemmin. Ja lapsen isälläkin saattaa olla kanta asiaan: esim. koti-insinööri saa todennäköisyyksistä mielenrauhan.
VastaaPoistaMitä noihin raskauden aikaisiin kemikaaleihin tulee, niin niillähän on erilaisia vaikutuksia ja niitä käytetään hyvinkin vaihtelevin tavoin. En siis rinnastaisi esim. kipulääkkeitä ja kosmetiikkaa. Melkein kaikki lääkkeet on kielletty paksuilijoilta ja imettäjiltä siksi, että niitä ei ole tutkittu riittävästi - better safe than sorry. Kaikkien hormonihäiritsijöiksi tiedettyjen tai epäiltyjen kemikaalien kanssa olen itse tarkkana.
Tämä ei-anestesiologi vielä toteaa, ettei tarkoita rinnastaa lääkkeitä ja kosmetiikkaa, enemmänkin sitä ajatusta, että odotusaikana kaiken mahdollisen ylimääräisen kemikaalin välttely tuntuu olevan normi, synnytyksessä ei. Jäin vielä itsekin etsimään tutkimuksia kipulääkkeiden ja puudutusaineiden vaikutuksista lapseen - niitä ei mitenkään pilvin pimein tunnu löytyvän?
VastaaPoista