Pahoittelen vähän diippiä puheenaihetta, mutta minua jäi kiinnostamaan valtavasti sunnuntaisten pikkujoulujen puheenaihe.
Kun aikaa on iltaviidestä puoliyöhön, ehtii tuttujen kanssa kahlata aikamoisen agendan läpi. Yksi ajatusleikki vei kuitenkin mukanaan: mitä tekisit, jos sinulla olisi määrättömästi rahaa ja saisit tehdä mitä haluaisit? Jos olisit vapaa toteuttamaan itseäsi. Monisyinen kysymys, joka on sukua lottovoittospekuloinnille. Vaikka tällainen keskustelu on aina teoreettista, realiteetteihin nähden masentavaa ja jopa haihattelua, se tuo kiinnostavia asioita esiin sellaisistakin ihmisistä, jotka kuvittelee tuntevansa.
Oman kutsumuksen määrittely osoittautui yllättävän vaikeaksi. Monen oli ajatusleikissäkin vaikea päästää irti siitä, että rahaa ei tarvitsisi ajatella, sillä taloudellisen toimeentulon turvaaminen on iskostunut elämäntehtäväksi. Jos yhtälöstä otettaisiin pois myös aika, noin puolet sanoi kouluttautuvansa uudelleen. Minäkin. Nuoruudessa tehdyt opiskelupäätökset perustuivat senhetkiseen tilannearvioon, vanhempien odotuksiin ja sattumaan. Nykyään osaisi valita paremmin, omakohtaisemmin.
Samalla tuli vastanneeksi kysymykseen, jäisikö nykyiseen työpaikkaansa, jos toimeentulo olisi turvattu. Monet eivät jäisi. Toisaalta toimeentulon varmistamiseksi riittää, jos onnistuu saamaan palkkaa siitä, että tekee työtä, jonka osaa. Toimeentulolla saa ostettua vapaa-aikaa, jolla voi sitten tehdä mitä oikeasti haluaa. Ajatus siitä, että voisi työkseen tehdä sitä mitä haluaa, aiheuttaa henkistä huimausta.
Yritimme lopuksi päästä kiinni itseisarvoihin: millaisten otsikoiden alle kutsumus tai mielekäs tekeminen niputetaan. Esiin nousi kolme intohimoon perustuvaa teemaa: maailmanparantaminen, yrittäminen ja taide. Maailmanparantamisen alle laskettiin ihmisten-, ympäristön- ja eläintensuojelu, joko konkreettisena auttamisena (sairaanhoitaja, biologi, järjestötyö) tai maailmantilasta raportoimisen muodossa (toimittaja, dokumentaristi, tutkija). Myös omistamisen mielekkyydestä keskusteltiin: oma tennishalli olisi kiva, mutta itseisarvollinen omistaminen ei pitkän päälle kuitenkaan perustu intohimoon. Omistaminen sen takia, että tekisi omistuksellaan jotain ainutlaatuista tai työllistäisi - yrittäjyys - taas perustuisi haluun tehdä jotain omaa. Joukossa oli myös yksi, joka näki taiteen oman olemassaolonsa tyydyttävimpänä ilmentämisenä. Luovuuden purkaminen taiteeksi onkin intohimolaji jos mikä.
Kukaan tästä seurueesta ei maininnut vanhemmuutta (äitiyttä tai isyyttä) tai uskontoa. Nyt kysynkin, mitä te vastaisitte kysymykseen? Tiedättekö mitä puolisonne vastaisi? Löydättekö muita yläotsikoita? (ja sori jos tää on kiinnostavaa vaan mun mielestä!)
Mielenkiintoinen kysymys!
VastaaPoistaSuomalaisessa ajatusmaailmassa taitaa olla jos ei ihan kiellettyä niin ainakin sivuutettua ajatus vanhemmuudesta kutsumuksena.
Silti tunnen useita suomalaisia ihmisiä, joilla vanhemmuus on juuri sitä. Sekä korkeasti koulutettuja tohtoreita että vähemmän koulutettuja, erilaisissa ammateissa.
Tää kiittää loistoillasta! Ja kiinnostavasta keskustelusta.
VastaaPoistaMutta haluaa tarkentaa: itse luen vanhemmuuden jo itsestäni irrottamattomaksi osaksi, siksi siis en sitä kai maininnut elämäntehtävänä. Mutta se kyllä värittää muita valintoja - ja haihatuksiakin. En olisi valmis muuttamaan Afrikkaan, koska on nuo pienet. Enkä olisi valmis heittäytymään taiteilemaan, koska on nuo pienet. Juttuja joita moni lastenkin kanssa tekee, mutta minuna se vaan ei onnistuisi.
Mutta. Siinä missä eka haave ei ole olla tekemättä mitään, ei näköjään myöskään osaa haaveilla olevansa vain vanhempi.
Ehkä seuraava keskustelu käytäköön aiheesta "mitä tekisit jos olisi varma tieto siitä, että rahaa tulisi olemaan, mutta lapsia ei."
Diipiä joo!
näin diippiin tavaraan en oikeastaan osaa ottaa kantaa, mutta haluaisin kiittää aivan huipusta blogista, oon lukenut sen jo läpi pariinkin kertaan! olet tosi hyvä kirjoittaja, ja kykysi tuoda esiin kiinnostavia ja vakaviakin teemoja huumorilla höystettynä on aivan mahtavaa :D oon ite parikymppinen ulkomailla asuva opiskelija, joka enimmäkseen lukee pelkkiä hömppiä muotiblogeja, ja sitten olen täysin koukuttunut tähän project mamaan. toivoisin että olisin 15 vuoden päästä yhtä räväkkä, fiksu ja hauska kuin sinäkin :) (tiedän että toi kuulosti kornilta...) oon siis ihan täysin sun (ja madden) fani!
VastaaPoistaJos rahaa ei tarvitsisi ajatella, ja sitä voisi käyttää mielin määrin. Hmm. Perustaisin pienen luomutilan jonnekkin syrjäseudulle. Ottaisin kanoja ja muutaman lampaan, metsästäisin ja hankkisin kaiken mahdollisen elämään tarvittavan luonnosta. Rahoittaisin lähiseudulle elämyspedagogiikkapainotteisen metsäpäiväkodin, jossa lapset viettävät melkein kaiken ajan luonnossa. Ostaisin kunnolliset valokuvauskamat ja paneutuisin luontokuvaukseen kunnolla.
VastaaPoistaMieheni on aikalailla samoilla linjoilla kanssani. Tiedän sen. Aihe on tosi mielenkiintoinen, ihmisistä tosiaan paljastuu vaikka mitä.
Mielenkiintoinen postaus! :)
VastaaPoistaJos taloudellisesti olisi mahdollista, jäisin varmasti pääasiallisesti kotiin niin pitkäksi aikaa että lapsi menee kouluun (tosin oman mielenterveyden takia harrastaisin jotain pientä osa-aikatyötä välillä). Mutta näin todellisuudessa joudun kyllä jossain vaiheessa jo aikaisemmin palaamaan 'kutsumsammattiini' sairaanhoitajaksi. Ei sillä, ettenkö siis tuntisi kutsumusta sitä kohtaan, mutta suurin osa sairaanhoitajista ei tykkää siitä että kutsumus-aspekti otetaan mukaan kuvioihin, koska huonoa palkkaa ja monissa paikoissa ala-arvoisia työolosuhteita perustellaan juurikin mm. työn altruistisilla piirteillä. Voisin kuvitella, että esimerkiksi opettajat, poliisit ja palomiehet ovat samoilla linjoilla?
Sitä piti siis vielä sanoa, että kyllä siis sairaanhoitajan palkallakin pärjää kuitenkin ihan kivasti :) Tietenkään omakotitalosta ja hienosta autosta ei kannata haaveilla, mutta enpä niistä haaveile muutenkaan. Tosin, ärsyttää kun mies saa samatasoisella koulutuksella yli kaksi kertaa parempaa palkkaa. Mutta on sen duuni tajuttoman tylsääkin, siis minun mielestäni :D
VastaaPoistaMun suunnitelma oli 16-vuotiaana niinkin kunnianhimoinen, kuin rikas mies ja harrastaminen. No ehkä hieman kärjistettyä, mutta periaatteessa en ole koskaan ollut uraihmisiä. Niinpä mä kirjoittaisin ja harrastaisin kaikenlaista luovaa sekä matkustaisin. Vaikka sitten junalla, kun sitä aikaakin kerran olisi. Ja kyllä mä viettäisin paljon enemmän aikaa lasten kanssa, mutta kun kaksi kolmesta on jo koulussa, niin kyllä sitä aikaa jäisi itsellekin. Maailmanparannusta en jättäisi, mutta en varmaan keskittyisi siihen täysipäiväisesti.
VastaaPoistaTämä on sellainen hyvä harjoitus, jossa oppii itsestään paljon. Suosittelen siis itse tätä lämpimästi kaikille. Toinen hyvä on se, että miettii mitä haluaisi tehdä, jos ei tarvitsisi miettiä kuinka mahdotonta tai hölmöä (muiden mielestä) se olisi. Senkin pohtiminen on opettavaista. Siis tyyliin haluaisin olla astronautti jne.
Oliko tää jotain erityisen syvällistä? Mä mietin kaikkea tällaista usein ja nämä ovat sitä kevytosastoa. :D
VastaaPoistaItse tietenkin matkustaisin ja perustaisin yrityksen ja/tai olisin bisnesenkelinä - yritykset saisivat jotenkin liittyä johonkin itselle tärkeään asiaan.
Se miksi kenellekään ei tullut mieleen vanhemmuus, johtunee siitä, että sitä vain on vanhempi eikä se sinällään ole itsensä toteuttamista. Kyllähän sitä itsekin tekisi töitä vain 3-4 pv viikosta ja pitäisi pitkät lomat, jos voisi valita ja se menisi myös perheen hyväksi, mutta en minäkään jäisi vain olemaan vanhempi. En minä valitsisi myöskään vaimoutta, vaikka se(kin) minulle hyvin tärkeä asia ja rooli elämässä onkin.
Kyllä mä varmaan ostelisin kiinteistöjä pois kuljeksimasta, kunnostaisin ja pistäisin eteenpäin tai vuokralle - ja kun sitä rahaa olisi tosiaan riittämiin, niin ei olisi pakko edes pyytää kovin kummoista vuokraa lyhytnäköisessä voitontavoittelussa, vaan ihan rauhassa voisi odotella että kelvollisella suunnitelmalla (eettinen jne) ja ammattitaidolla pystyyn nostetut bisnekset pääsevät jaloilleen.
VastaaPoistaLapset saisi olla iltapäivisin suomalaisen aupairin kanssa, ja joku muu saisi silittää pyykit :)
Olen tuumiskellut tuota aihepiiriä siltä kannalta, että mitkä olisivat kolme toivomustani jos lampunhenki pöllähtäisi jostain ja esittäisi kysymyksensä.
VastaaPoistaOn ollut kauhean tyydyttävää huomata, ettei yhdenkään kolmesta toteuttamiseen oikeasti tarvittaisi ihmettä, työtä vaan ja pitkäjänteisyyttä. Ehkä aimo annos rohkeutta.
Kiva puheenaihe muuten illanistujaisiin toi teidän, täytyypä kokeilla. Siinähän voi oppia ystävistään jotain uutta!
Nytpä täytyy kommentoida, kun joskus tässä mietin tätä asiaa. Minä nimittäin vastaan, että opiskelisin. Opiskelen kyllä nytkin (vielä hetken), mutta haaveilen siitä, että voisin päätoimisesti keskittyä opiskelemaan kaikkea mihin vaan holtti riittäisi, ilman että täytyy tuskailla toimeentulon, työllistymisen ym. ankean parissa. Jossain vaiheessa voisi sitten erikoistua johonkin ja keskittyä tekemään tutkimusta.
VastaaPoistaAina kun en opiskelisi, matkustaisin pitkähköiksi ajoiksi ulkomaille opettelemaan uusia kieliä. Lisäksi voisin harrastaa filantropiaa ja mesenoida kulttuuria.
Tavaroista tai kiinteistöistä en niinkään ole kiinnostunut, enkä perheestä, uskonnosta puhumattakaan. Nykyisen työni jättäisin siltä seisomalta, teenhän sitä nytkin lähinnä vain saadakseni leipää opiskelijan pöytään.
Ai että kuuntelisinko angstisia teinejä, jos ei tarvitsisi tehdä sitä hengenpitimiksi. Juu, ei kuuluisi suhahdustakaan, kun olisin mennyt.
VastaaPoistaSitten lähtisin miehen kotimaahan, ostaisin kivan talon, jossa olisi palvelijat ja kuski. Tekisin hyväntekeväisyystyötä - sellaista, josta oikeasti olisi hyötyä eli pakottaisin ne tyypit siellä vuorten välissä ottamaan sen koko kaaoksensa hyppysiinsä, unohtamaan pikkukiistansa ja rahanahneutensa. Ja ennen kaikkea järjestäisin liikenteen niin, että oikealta tulevia (tai vasempia, vasemmanpuoleinen liikenne) väistetään. Sitten järjestäisin maan koulutuksen uuteen uskoon ja rahaa maahan alkaisi tulla niin, että siellä olisi se ne mäennyppylät laitettu turistien käyttöön (ekologisesti tietty). Voisin sieltä sitten ottaa omiin käsiini jonkun firman, joka tuottaisi mun lapsilleni pätäkkää tulevaisuutta varten ja josta raha kiertäisi maahan kaikkien köyhien ja etenkin naisten hyväksi.
Mitäs vielä... koska alkaisi ahistaa jossain vaiheessa niiden ihmisten elämä ja huuto, ostaisin mökin jostain merenrannalta Suomesta, jossa kävisin, kun Suomessa on lämmin ja siellä vuorten laaksoissa liian kuuma. Mutta en koskaan talviaikaan, paitsi joskus näyttämässä lapsille, millaista lumi on. Ai joo, siellä vuorten seinämillä tosin sitä olisi omasta takaakin....
Sitten kun tuo maa alkaisi olla sellainen, että siellä riittää sähköä kaikille, alkaisin kirjoittaa menestyskirjaani. Ja ehkä alkaa parantaa sitä eteläisempää hieman isompaa maata...
Siis aihe jota joutuu välillä miettimään, kun vaikka lottoaa. Että ymmärtääkö sitä sitten, jos ikinä voittaa edes 5kymppiä enempää.
VastaaPoistaTosi vaikeaa. Varmaan pitäisi palkata ensimmäiseksi joku nk. varainhoitaja, joka osaisi vähän jeesata.
Mutta vanhemmuuteen jäisi aikaa. Olisi ehkä relampikin. Tai sitten sitä kasaisi kaikkea puuhaa ja kohdetta itselleen, että olisi kuin riivattu.
Mietin sust tässä päivänä eräänä, että j o s olisi erkkinä raaa, niin palkkaisin omien lasten luokille jotkut hyvät (mun ja joiden käsin poimimat) luokka-avustajat. Vaikka se itsekkäästi kohdistuisikin omien lasten luokkiin, niin olisi siitä iloa aika monelle lapselle. Mietin tulisiko siitäkin syyllinen olo.
Meille tuli au pair, auttamaan lapsia koulun jälkeen läksyissä ja viemään koulusta mahdollisiin harrastuksiin tai vaan retkelle. JOS itsellä olisi menoa.
Ostaisin itselleni sähköistetyn Lada Nivan ja rakennuttaisin Albert Hundertwasserin teemalla ekotalon ja täräyttäisin Jari Sillanpäältä (vaikka) tuulipotpurin pihaan.
Mutta siis JOS olisi massia ihan erkkinä
No siis, kun nämä "pakolliset" olisi alta pois, eli upea kämppä Kaivarissa vanhassa talossa ja Lexuksen hybridi-auto ja kaappi täynnä Christian Louboutineja (et ole mua saanut käännytettyä ainakaan vielä, vaan mun onneni on yhä kuluttaminen...:-/ ) niin mun intohimo on kyllä lasten auttaminen. Tekisin sitä täällä kotimaassa vaikka ensikotien kautta tai syytäisin rahaa hope-yhdistyksen kaltaisille jutuille (www.hopeyhdistys.fi) ja menisin mukaan toimintaankin. Lasten ollessa pieniä auttaminen ulkomailla olisi enemmän sillä tasolla että laittaisin rahaa unicefille mutta sitten joskus olisi kiva osallistua ihan oikeastikin ja lähteä jonnekin Afrikkaan auttamaan ihan konkreettisesti. Nykyisestä päivätyöstäni luopuisin esim. ensikotityön hyväksi.
VastaaPoistaJos rahaa olisi mielin määrin juuri nyt, niin me ainakin matkustettaisiin jonkun verran ennen lasten kouluun menoa, kun se olisi vielä joustavasti mahdollista. Lisäksi ostettaisiin joku ihana mökki jostain järven rannalta keskeltä metsää, missä sielu lepäisi ja saisi lämmitellä savusaunaa rauhassa ja katsella kun lapset leikkisi.
VastaaPoistaKoska nykyistä työpaikkaa itselläni ei ole, en voi vastata siihen jättäisinkö työpaikkani, mutta luulisin että työn tekoa en voisi kokonaan lopettaa, mutta ehkä saattaisin myös pitkittää opiskeluaikaa hieman hankkimalla KTM paperit. Mieheni luultavasti pysyisi nykyisessä työssään tai alkaisi opiskella.
Täytyy sanoa, että vaikka pidän itseäni suht kunnianhimoisena ihmisenä ja minulla on tavoitteita (tämän syksyn olen käynyt täysipainoisesti ammattikorkeakoulua elokuun lopulla syntyneen vauvan kanssa ja suorittanut kaikki kurssit hyväksytysti), niin siitä huolimatta pidän äitinä olemista tärkeämpänä kuin työntekoa. Jos siis olisi mahdollista, niin yrittäisin olla lasten kanssa kotona enemmän kuin jonkun muun kuin itsensä leivissä työskentelevänä vanhempana on mahdollista. Yrittäjäksi en itse edes harkitse ryhtyväni, koska siinä olisin aivan liikaa kiinni työssäni. Mutta jos rahaa olisi mielin määrin, niin jokin hyväntekeväisyys työ olisi ehkä minulle sopivaa, sellainen missä en olisi kiinni kokopäiväisesti viitenä päivänä viikossa, koska oma mielenterveyteni ei kuitenkaan kestäisi kokoaikaista kotonakaan olemista. Lapset ovat lähellä sydäntä, joten hyväntekeväisyystyö luultavasti liittyisi jotenkin lapsiin.
Hih, tätä on aina kiva miettiä!
VastaaPoistaMe on miehen kanssa muutenkin leikitelty lottovoittoajatuksella, että käveltäis tästä kerrostalosta tuohon lähiomakotitaloalueelle ja alettais soitella ovikelloja:
-Me haluttais ostaa tää talo.
-Ootteko hulluja, ei oo myynnissä.
-No entäs jos me maksettais miljoona?
Eiköhän joku noista lukaaleista irtoaisi.
Jos rahaa oisi ihan määrättömästi, rakentaisin jonkin harrastukskeskuksen missä olis sisäliikuntahalli, kiipeilyseinä, uimahalli ja ratsastusmaneesi. Niitä saisi ilmaiseksi käyttää kaikki vähävaraiset, erityisesti lapset ja nuoret. Se voisi myös olla perhekodin tyyppinen paikka, jos tilat ja muuta järjestyisi. Sellainen yhteisökylä, missä olisi päiväkodista vanhainkotiin samassa pihassa, aikaa vietettäisiin yhdessä ja paikat olisivat täynnä lemmikkejä, kissoja, koiria ja vaikka lampaitakin.
Voisin myös perustaa jonkin kodinomaisen synnytyspesän sairaalan viereiseen kortteliin. Tekisin työtäni jollain 2vko/kuussa diilillä tai freelancerina silloin tällöin. Ja kyllä tähän sisältyy se, että olisi aikaa olla lasten kanssa ja jos olisi varaa, varmasti lapsia annettaisiin tulla neljä-viisikin jos kroppa ja luonto sallii. Nyt melko varmasti jäädään kahteen, jos niin monta saadaan.