Skidi oli kriittisempi. Hän oli tykästynyt etenemään omaan tahtiinsa ja siihen ettei iltaisin ollut läksyjä. Hänellä on ollut paljon harvinaista luppoaikaa.
Ymmärrän tätä ristiriitaa paremmin kuin hyvin.
Skidi on meistä se, joka ei ole juurikaan kärsinyt eristyksestä. Lasten neljän vuoden ikäero ja osittain myös persoonaerot näkyvät erityisesti ajanhallinnassa. Snadi jäi jatkuvasti kiinni siitä, että tehtävät oli tehty hutiloiden ja tehtävänantojen ymmärtäminen oli osittaista. Hän tarvitsee lähiopetusta, jossa tarjolla on matalan kynnyksen ohjausta, vuorovaikutusta ja palautetta eikä hän kertakaikkiaan pystynyt vielä tähän niin itsenäisesti kuin tilanne vaati.
Rauhallisuuden arvostamisen toivoisin jäävän tästä ajasta hyväksi muistoksi niin että sitä vaalittaisiin ja vaadittaisiin jatkossa yhteiskunnassa paljon pontevammin. Rennon elämän takia vaahtoan lähikoulujen, harrastuspalveluiden, metsäleikkien sekä inhimillisten työmatkojen puolesta. Olen tehnyt 80% työaikaa vuodesta 2012 lähtien, koska halusin ruuhkavuosiveneessä takaisin soutajan paikalle – paremman balanssin työn ja vapaa-ajan välille. Toki pikkusormen mukana meni hiljalleen koko käsi: lopulta halusin päättää omista aikatauluistani siinä määrin, että ryhdyin yrittäjäksi. Ja vaikka tämä kaksi vuotta on ollut aika erikoinen reissu, en kadu mitään. Vapaus on edelleen kaiken tämän epävarmuuden arvoista. Minulle on aivan yhdentekevää, mikä tittelini on, onko työpisteeni avokonttorissa ja tarjoaako työpaikkani harrastusseteleitä, mutta haluan voida vaikuttaa siihen, mistä minun stressini koostuu. Haluan päättää millaisia töitä teen, kuinka paljon töitä teen ja mihin aikaan niitä teen. Pidätän oikeuden olla vastaamatta puhelimeen ennen yhdeksää.
Toisaalta kaipaan myös vaihtelua. On ollut mahtavaa kyllästyä kotona nysväämiseen ja kaivata toimiston yli-ilmastoituun atmosfääriin, kaivata asiakkaita ja työkavereita, lounaita ja sitä, että joku on juonut keittämäni kahvit.
En pidä itseäni minään hyvinvointiguruna, mutta olen tyytyväinen siihen, että olen nelikymppisenä oppinut kuuntelemaan itseäni rauhan kaipaamisen suhteen. Tavoitteenani on ollut tehdä arjestani sellaista, etten kaipaa siitä akuutisti lomaa. Eikä sillä leppoistamisella tarkoiteta ainoastaan burnoutin välttämistä vaan sitä että energiaa riittää muuhunkin kuin nukkumiseen, joka on harrastukseksi aika paska.
Skidi on meistä se, joka ei ole juurikaan kärsinyt eristyksestä. Lasten neljän vuoden ikäero ja osittain myös persoonaerot näkyvät erityisesti ajanhallinnassa. Snadi jäi jatkuvasti kiinni siitä, että tehtävät oli tehty hutiloiden ja tehtävänantojen ymmärtäminen oli osittaista. Hän tarvitsee lähiopetusta, jossa tarjolla on matalan kynnyksen ohjausta, vuorovaikutusta ja palautetta eikä hän kertakaikkiaan pystynyt vielä tähän niin itsenäisesti kuin tilanne vaati.
Skidi sen sijaan osaa jo ohjata itseään erinomaisesti ja suunnitella työntekoaan. Hän hoiti tonttinsa sekä koulutehtävien että harrastusten suhteen tunnollisesti ja mallikkaasti ilman muutosvastarinnan häivääkään. Saksofonikokeet piti vain soittaa videolle ja yleisurheilujoukkueen kanssa treenata hangoutsissa. Hänen kiireensä kasvaa epätehokkaassta päivärytmistä, joka tiivistyy kaikkiin tulemisiin ja lähtemisiin, reppujen pakkaamisiin, juomapullon täyttämiseen, soittimen roudaamiseen, läksyvuoreen. Koronaelämä on ollut mukavan rauhallista. On ollut kivaa tylsistyä ja leikkiä perinteisiä pihaleikkejä saman taloyhtiön lasten kanssa, tuijottaa läpi kaikki Friendien tuotantokaudet, opetella leipomaan ja käydä kävelyllä fossiilien kanssa. Kirjastoa on kuulemma ollut eniten ikävä, kavereiden jälkeen.
Rauhallisuuden arvostamisen toivoisin jäävän tästä ajasta hyväksi muistoksi niin että sitä vaalittaisiin ja vaadittaisiin jatkossa yhteiskunnassa paljon pontevammin. Rennon elämän takia vaahtoan lähikoulujen, harrastuspalveluiden, metsäleikkien sekä inhimillisten työmatkojen puolesta. Olen tehnyt 80% työaikaa vuodesta 2012 lähtien, koska halusin ruuhkavuosiveneessä takaisin soutajan paikalle – paremman balanssin työn ja vapaa-ajan välille. Toki pikkusormen mukana meni hiljalleen koko käsi: lopulta halusin päättää omista aikatauluistani siinä määrin, että ryhdyin yrittäjäksi. Ja vaikka tämä kaksi vuotta on ollut aika erikoinen reissu, en kadu mitään. Vapaus on edelleen kaiken tämän epävarmuuden arvoista. Minulle on aivan yhdentekevää, mikä tittelini on, onko työpisteeni avokonttorissa ja tarjoaako työpaikkani harrastusseteleitä, mutta haluan voida vaikuttaa siihen, mistä minun stressini koostuu. Haluan päättää millaisia töitä teen, kuinka paljon töitä teen ja mihin aikaan niitä teen. Pidätän oikeuden olla vastaamatta puhelimeen ennen yhdeksää.
Toisaalta kaipaan myös vaihtelua. On ollut mahtavaa kyllästyä kotona nysväämiseen ja kaivata toimiston yli-ilmastoituun atmosfääriin, kaivata asiakkaita ja työkavereita, lounaita ja sitä, että joku on juonut keittämäni kahvit.
En pidä itseäni minään hyvinvointiguruna, mutta olen tyytyväinen siihen, että olen nelikymppisenä oppinut kuuntelemaan itseäni rauhan kaipaamisen suhteen. Tavoitteenani on ollut tehdä arjestani sellaista, etten kaipaa siitä akuutisti lomaa. Eikä sillä leppoistamisella tarkoiteta ainoastaan burnoutin välttämistä vaan sitä että energiaa riittää muuhunkin kuin nukkumiseen, joka on harrastukseksi aika paska.
Mielelläni kuulisin, onko joku muukin ottanut tämän saman tavoitteen?
Kyllä. Kuulun niihin, onnekkaisiin ehkä, joille korona-aika on sopinut paljon paremmin kuin aika ennen koronaa. Etätyöt ovat parasta ikinä. Liikuntaharrastusten vaihtuminen kotitreeneiksi ja rennoiksi omilla aikatauluilla kävelyiksi on tehnyt todella hyvää. Nautin jopa siitä, kun ei ole "tarvinnut" mennä kirjastoon! Ja, vähän valitettavaa ehkä, mutta en ole juurikaan kaivannut edes ystäviä enkä perhepiirin läheisiä, mulle on riittänyt varsin mainiosti whatsapp ja puhelut. Olen myös just se tyyppi, joka on saanut tästä kaikesta arkeensa lisää energiaa ja luovuutta.
VastaaPoistaAvainsanoja tähän kaikkeen on kaksi: dinkkuus ja todella introvertti luonne. Se, että kotona on vain toinen kaltaiseni aikuinen ihminen eli introvertti puoliso, on ihan oleellista tässä.
Toivon todella, että vaikka etätyöt eivät valitettavasti ole varmaankaan jäämässä pysyväksi järjestelyksi, niin onnistuisin silti säilyttämään osan tästä rennosta arjesta jatkossakin. Tuo Skidin arvostama luppoaika ja jopa tylsistyminen on meinaan osalle ihmisistä todella ihanaa ja tärkeää ja toivoisin, että me "rauhallisuuden arvostajat" osaisimme ja muistaisimme pitää siitä kiinni sittenkin, kun olot normalisoituvat.
Toivon että rauhan tavoittelu onnistuu ja että etätyöt jäisivät jollain tavalla työnantajasi palettiin mukaan! Vain toisen aikuisen kanssa tämä olisi ollutkin ihan ok, mutta lasten jatkuva läsnäolo myös työaikaa on ollut niin hermostuttava setti etten toiste halua tällaista kokea. O_o
PoistaOlen diagnossoinut itseni ambivertiksi, pidän ystävieni näkemisestä ja voin kyllä esiintyä ja jutella ihmisten kanssa mutta viihdyn myös erittäin hyvin yksin ja kaipaan omaa aikaa. Tämä oli oikein hyvä muistutus sekä siunatun rauhan tärkeydestä mutta myös ystävien merkityksestä. <3
Kyllä! Tosin totaaliuupuminen 2014 opetti rauhoittumisen tärkeyden jo ennen vuotta 2020. Mutta tässä koronassa ihaninta on ollut se, että etätöiden ansiosta kiirettä on ollut vähemmän ja nukkumista enemmän. Ja ai että teidän SKIDI on loistoyksilö ❤️
VastaaPoistaEläkööön kotitoimisto! :) Omien tarpeiden arvostamisen polun voi löytää burnoutin kautta mutta voi kun ei tarvitsisi.
PoistaMulla on tunteet korona-ajan suhteen menneet aikamoista vuoristorataa näiden viikkojen aikana. Välillä eniten vituttaa kaikki, välillä taas on ollut ihanan leppoisaa. Mulle sopii etätyö johonkin pisteeseen - mä oon niitä jotka tykkää tehdä töitä omassa tahdissa, vaikka sitten kymmeneltä illalla kun on hiljaista ja muut on nukkumassa (normaaliaikaankin) ja kammoan 8-16 työaikaa. Haluan myös tehdä ns. arjesta lomaa, ja vaikka joskus on pakko tehdä ihan kunnon irtiotto tottakai, niin en ollenkaan pane pahakseni ilalla, viikonloppuna tai kesälomalla hoitaa pieniä työasioita tai jos joku kysyy multa jotain niin olen tavoitettavissa ja vastaan. Oon itse analysoinut itseni, että tässä tulee esille se vanha kapinallinen teini, joka ei ikinä siivonnut huonettansa silloin kun vanhemmat käski, mutta jos mut jätettiin rauhaan niin siivosin vaikka koko kämpän ja tein ruuatkin samalla. Etätöissä kun välillä vaikka pesee ikkunat tai käy lenkillä, sopii mulle.
VastaaPoistaToisaalta olen myös se ambivertti, joka ehdottomasti tarvitsee kahvihetkiä työkavereiden kanssa. Nyt olemma taloyhtiön tuttujen naisten kanssa törmäilleet tuossa pihalla ja aina menee vähintään puoli tuntia, joskus tunti, rupatellessa. Toki myös kavereiden kanssa otetaan teams puheluita ihan vaan rupatelun merkeissä.
Lapset on ottaneet tän ajan molemmat erittäin hyvin. Alukankeuden jälkeen 9-veellä on koulu sujunut hyvin, tosin vähän liian lyhyet koulupäivät äidin mieleen, ja loppuaika leikitään samojen kavereiden kanssa ulkona tai pelataan pleikalla Fortnitea. Hän kyllä elää ihan parasta elämäänsä. Kouluun ei ole hinkua palata, mutta huomaan että on pikkuhiljaa alkanut ote lipsua ja välillä on koulun läppärillä ollutkin Youtuben pelivideoita auki...
Kuudesluokkalainen on hoitanut koulun ja itsensä tosi mallikkaasti ja sen kanssa ollaan lähennytty tosi paljon kun käydään paljon lenkillä kahdestaan. Hän käy myös parin kaverinsa kanssa pitkillä kävelylenkeillä, ja näkee kavereita online, esim pitivät Zoom-pyjamabileet yksi lauantai ja meni nukkumaan vasta 1.30... Koska hän vaihtaa ensi syksynä uuteen kouluun johon ei ole tulossa kuin yksi nykyinen luokkakaveri (ja kaksi poikaa joilla ei kuulemma väliä) niin hän on muutenkin tietoisesti alkanut vähentää kontakteja niin ei olisi kuulemma niin ollut väliksi vaikka kouluun ei olisi enää palattu. Online-koulu on muuten mennyt todella hyvin. En olisi uskonutkaan miten hienosti tytön opettaja ottaa ohjat käsiin.
Mutta siis siihen vitutukseen - kyllä vähän hirvittää tuo tuleva pitkä kesä ja loma ja miten saadaan aika kulumaan. Nyt lasten päivää on rytmittänyt koulu, mutta miten käy kun vapaa-aikaa on liikaakin eikä mihinkään voi mennä? Mökilläkin on vanhukset, niin ei voida sinnekään lähteä. Voi olla että mielenterveys järkyy heinäkuun lopulla kun on kaksi kuukautta yritetty keksiä tekemistä 10km säteellä kotoa...
Tämä tunnevuoristorata kuuluu ilmeisesti kuvaan aika monella ja nämä kesälomaa kohtaan suuntautuvat kauhun tunteet myös, todellakin tässä on ideat vähän vähissä. Nuo tartuntakäppyrät näyttävät onneksi siltä että tautia on liikkeellä aivan marginaalisesti joten täytyy toivoa että mökkeily isovanhempien kanssa olisi mahdollista heinäkuussa.
PoistaKyllä vaan, tästä jää kaikenlaista hyvää myös uuteen normaaliin. Jännittävää on, että mä olen ehdottomasti ekstrovertti ja rakastan harrastamista ja muutun normaalioloissa levottomaksi jos viikonloppuna ei ole tiedossa mitään kotona olemista kummempaa - mutta tää korona-aika on sopinutkin mulle ja koko perheelle todella hyvin. Lapset (ekalla ja kolmannella) eivät ole edes ihmeemmin kaivanneet kavereita, kun viihtyvät edelleen niin hyvin keskenään ja naapurin lapsista on ollut ulkoiluseuraa. Mulle iski eläkeläismoodi päälle heti ekan viikon aikana enkä enää ymmärrä miten sitä jaksaisi sinkoilla paikasta toiseen.
VastaaPoistaEnsi viikolla koulujen aukeamisen myötä alkaa lähityöt hetkeksi, mutta ihanaa että kohta siihen perään alkaa myös loma jotta voi jatkaa tätä kotihengailua. Muuta ehtii miettiä sit syksymmällä.
Eläkeläismoodi! Mulla on ehkä ollut se aina. :D Mutta hauskaa, että ihmiset ovat löytäneet itsestään uusia, käyttämättömiä vaihteita.
PoistaMulle vapaus työelämässä on sitä, että olen töissä julkisella sektorilla sellaisessa tehtävässä, että voin tehdä työt virka-aikana (tämä monien kammoksuma 8-16 työ). Kukaan ei oleta minun tekevän töitä iltaisin ja viikonloppuisin, eikä mitään huonoa omatuntoa tarvi kokea siitä, että puhelin on äänettömällä aina kun en ole toimistolla. Tätä pitää toki myös itse vartioida, ja tehdä se selväksi kollegoille ja yhteistyökumppaneille. Jos päätän mennä klo 9 toimistolle, niin sitä ennen minua ei saa kiinni myöskään puhelimella. Toki siitä pitää huolehtia, että riittävä määrä tunteja tulee viikossa täyteen. Teen myös 80 % työaikaa, mikä sekin helpottaa elämää.
VastaaPoistaOliver
Kyllä, tuossa säännöllisessä työajassa on ehdottomasti puolensa. Mä olen käytännössä aina töissä, mutta onneksi tykkään työstäni suurimman osan aikaa. :)
PoistaMulle on tänä aikana valjennut se miten paljon pidän normaaliarjestani ja jopa työstäni! Olen tehnyt aiemminkin etätöitä ihan säännöllisesti mutta tämä jatkuva kotona pyöriminen neljän hengen voimin ei tee mulle näin pidemmän päälle hyvää. Normaaliarki on meillä jopa aika kiireistä, lapsilla on paljon harrastuksia ja on omia harrastuksia, mutta ne ovat itse valittuja ja tykätään niistä. Kaipaan sitä todella paljon. Tuntuu että kaikesta tekemisestä huolimatta arjessakin jää tilaa hengittää, jopa paremmin kuin nyt kun ollaan koko perhe koko ajan yhdessä. Olen pitänyt itseäni melko introverttina, mutta mieluiten teen töitä muiden kanssa yhdessä ja tykkään myös ajatella asioita toisten kanssa, en vain yksin. Ehkä olenkin siis myös ambivertti. Etätyössäkin tuo yhdessä ajattelu ja tekeminen toki olisi mahdollista, mutta mulle etäyhteyksien kautta vuorovaikutus ei vain tunnu samalta ja on monella tavalla hankalampaa ja uuvuttavaa. Kaikenlainen vaihtelu virkistää ja parasta on, jos voi yhdistää etäpäiviä ja lähipäiviä ja tehdä vähän erilaisia töitä lähi- ja etäpäivinä.
VastaaPoistaToi on kyllä kiva havainto! Olin itsekin ennen aika etäkokousmyönteinen, mutta nyt olen ymmärtänyt sen oikean tapaamisen arvon ihan uudella tavalla erityisesti jos on tehtävä jotain *suunnittelua*. Vuorovaikutus ei todellakaan ole samanlaista mutta perus projektijohtoon toki riittää, että kaikki osaavat mutettaa itsensä jos lapsi möykkää taustalla. ;)
Poista