Voiko tästä seurata jotain hyvää?

Olen vältellyt viime aikoina somea. On suhteellisen raskasta ottaa vastaan neuvoja, joissa kehotetaan nauttimaan kotoilusta ja perheajasta, noudattamaan rutiineja tai liimaamaan ikkunaan "kaikki järjestyy" -kylttejä. Yhtä lailla en jaksaisi lukea enää yhtään tekstiä siitä, kuinka hidastaminen tekee hyvää.

Hidastaminen on tietenkin aika ajoin hyväksi, mutta silloinkin omaehtoisesti: tällä hetkellä aika monessa yrityksessä kirjoitellaan lomautuslappuja ja valtiontalous ajaa kahtasataa betoniseinään. Lasten kanssa on kiva touhuilla kotona, jos samaan aikaan ei tarvitse vetää kotikoulua ja yrittää tehdä töitä, jotka näyttävät tällä hetkellä loppuvan toukokuussa kokonaan. Kaikella kunnioituksella: minulla ei ole vapaa-ajan ongelmia eikä ruokailuaikataulu ole suurin huolenaiheeni. Solidaarisuutta saa toki peräänkuuluttaa, mutta oman erinomaisuuden alleviivaaminen on vain jeesustelua, joka ei palvele tarkoitustaan.

Tämän sanottuani totean, että kyllä, minäkin uskon, että tämä menee ohi – vaikka emme tiedäkään milloin. Ja tietenkin kriisi on mahdollisuus muutokseen. Olen myös miettinyt, mitä hyvää tästä katastrofista on löydettävissä.

Kun listasin asioita, joiden uskon muuttuvan, olin huomaavinani, että niitä kaikkia yhdistää yksi asia: yhteisöllisyys.

Social distancing on ihmiselle, joka on lajina aina hyötynyt laumasta, lähtökohtaisesti vaikea paikka. Minäkin, synnynnäinen erakkosielu, teen valtavasti asioita erilaisissa laumoissa – perheenä, ystävien seurassa, taloyhtiön talkoissa, kaupungin asukkaana ja kierrättäjänä. Joka tapauksessa tämä oma suhde yhteisöön, eräänlainen laumatietoisuus, on kiinnostava aihe. (Olen aikaisemminkin pohdiskellut lasten verkostoja.)

Yhteisöstä on nimittäin sekä hyötyä että haittaa, ja nyt yhteisen uhan edessä on vaihteeksi näkyvissä selkeitä hyötyjä: vertaistukea, auttamista, jakamista, mukanapitämistä. Ja tätä nousua on huikeaa seurata.

Toimistokeskeinen työnteko sai koronasta haastajan, joka pakotti tekemään viikossa sen, mitä on yritetty tahkota kymmenen vuotta. Nyt kun kaikki ovat ottaneet urakalla käyttöön erilaisia etätyösovelluksia ja opetelleet järjestämään kokoukset ruudun kautta, uskoisin tavan jäävän jossain määrin eloon, ainakin vaihtoehdoksi. Työperäiset laumat on rakennettu saman perinteisen kaavan mukaan pitkään, mutta ne yhteisöt, joilla on etätöiden johtamisesta jo vuosien kokemus, jakavat oppejaan avoimesti: miten tiimit kootaan, miten raportointi hoidetaan, mitkä kokoukset sopivat etäyhteyksien päähän, millaisia työelämätaitoja etäily vaatii ja mitkä asiat hoidetaan edelleen kasvokkain.

Laumaa pitää jotenkin johtaa, sillä se ei välttämättä ollenkaan tiedä omaa parastaan. Kaikki, jotka uskovat yksilön valintojen kaikkivoipaisuuteen ovat väärässä, valitettavasti. Pandemia on näyttänyt, että muutosta pitää johtaa yhteiskunnan tasolla. Hiihtoreissut ja torikokoukset loppuvat vasta, kun valtiot laittavat rajat kiinni ja sakottavat piittaamattomuudesta. Ja tämä harjoitus pätee myös ilmastonmuutokseen: kyllä isoja muutoksia voidaan tehdä, kunhan uhka on riittävän konkreettinen. Ja hyvä puoli on, että ilmastonmuutoksen hidastaminen ei vaadi läheskään samanlaista asketismia kuin tämä virus.

Siilot murtuvat. Kun erilaiset yhteisöt, jotka eivät normaalisti ole yhteydessä toisiinsa, löytävät toisensa, tapahtuu kiinnostavia asioita. Suomalaiset pienyrittäjät ovat liittyneet yhteen auttamaan toisiaan sisumarketin muodossa. Brittiläiset viihdealan työntekijät ovat tarjonneet terveyssektorille apuaan, jos tulee tarvis pistää pystyyn sairaala cateringeineen. Yksityinen yritys on 3D-printannut osia, joita tarvitaan hengityskoneen venttiileissä. Tiedeyhteisöt ympäri maailman kartoittavat koronaviruksen proteiinirakennetta, joka on hiton työläs homma, ellei käytä joukkovoimaa: projektia voi jokainen nopeuttaa vaikka omalla kotikoneellaan.

Ja tällainen yhteisöllisyys palauttaa ainakin minun uskoni ihmisyyteen.

Jos tämä on tehtävissä, aika moni asia on. Tsemppiä meille.

Ps. Lukusuositus: Financial Timesista kannattaa tsekata Yuval Noah Hararin kirjoituksen "The world after coronavirus". Joudumme jatkossa tekemään valintoja myös ihmiskunnan suunnasta. Harari listaa selkeitä ylätason linjanvetoja mm. solidaarisuudesta ja luottamuksesta.