Jos kysyisin Snadilta, mitä hän ajattelee lapsen oikeuksista, hän todennäköisesti kurtistaisi kulmiaan ja mainitsisi jotakin oikeudestaan ostaa koira omilla rahoillaan. Pahaa pelkään, että jonain päivänä hän saa kuulla, että on olemassa artikla lapsen näkemysten kunnioittamisesta.
Hänen osaltaan lapsen oikeudet ovat hyvin toteutuneet, sillä hän on saanut kasvaa turvallisessa ja tasa-arvoisessa ympäristössä, jossa on mahdollista unelmoida koirasta. Hän saa olla juuri sellainen kuin on: tapaturma-altis höpöttäjä ja fanaattinen koiraihminen. Se ei ole mikään pikkujuttu.
Lapsen oikeuksien toteutuminen nähdään tärkeänä yhteiskunnallisena haasteena joka puolella maailmaa ja tästä ollaan liikuttavan yhtä mieltä – vain yksi maa on jättäytynyt sopimuksen ulkopuolelle. Mistä tämä yksimielisyys syntyy?
Ehkä siitä, että jokainen sivistynyt yhteiskunta ymmärtää olevansa niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Heikoimmassa asemassa on aina se, joka ei voi itse vaikuttaa asioihinsa vaan on päätöksenteossa muiden armoilla. On kaikkien etu vahvistaa heikoimpia lenkkejä, sillä me emme koskaan elä vain tässä hetkessä, marraskuisen keskiviikon lounasaikaa, vaan myös huomista, ensi viikkoa, ja seuraavaa kymmentä ja sataa vuotta. Mitä tässä ajassa tapahtuu heikoille lenkeille? Vahvistuvatko ne osaksi yhteiskuntaa vai jäävätkö syrjään ja ulkopuolisiksi kaikista perustarpeista? Mitä silloin tapahtuu minulle itselleni? Millaisessa yhteiskunnassa haluan olla heikko lenkki, sairas tai vanha?
Lasten oikeuksien päivää vietetäänkin aikuisten takia. Lapsen oikeudet kuvastavat sitä, mitä on olla ihminen.
Jokainen voi miettiä, miten vahva lenkki itse olisi ilman oikeutta kasvaa ja käydä koulua terveenä ilman väkivallan uhkaa. Mitä omasta hyvinvoinnista jäisi jäljelle? Etuoikeutettu asema ei ole omaa aikaansaannosta eikä pysyvä tila. Voin rakentaa peloissani muuria tai yhteiskuntaa, jossa ei tarvitse pelätä. Valitsen jälkimmäisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä itse funtsit?