Keski-ikäinen kesäyössä

En ole koskaan ollut itkijänainen. Siis sellainen herkästi kyynelnestettä vuodattava tyyppi, joka ulvoo täyttä häkää pakatessaan vauvanvaatteita pois tai Suvivirren kajahtaessa lasten kevätjuhlassa. Olen aina pystynyt laulamaan Varpusen jouluaamuna ääni värisemättä ja katsomaan suomalaiskansallisesti merkittäviä urheilusaavutuksia ilman roskaa silmässä. Olen lähinnä liikuttunut videoista, joissa pelastetaan kulkukoiria.

Mutta jotain muutosta on ilmassa. Olen ollut huomaavinani, että keski-iän kynnyksellä kaikenlaiset pienet, jopa mitättömät, arjen tapahtumat ovat alkaneet aiheuttaa epämääräistä nieleskelyä.

Anopin lähettämä rapeakuorinen, vastaleivottu leipä.
Maaliskuussa iltakävelijän yllättävä mustarastas.
Toisiaan kädestä pitävät, jonossa tarpovat päiväkotilapset.
Omenapuuhun ilmestyneet ensimmäiset omenanraakileet.
Pikkusiskon sympaattinen onnittelupiirros isosiskolle.
Lämmin pihkan tuoksu metsässä.

Ja tietenkin kesäyö.

Se, kun istuu mökkilaiturilla humisevana juhannusyönä, päällä untuvatakki ja kädessä lämmin olut. Tuuli pyyhkii merta pohjoisesta päin, ajaa pilviä nukkumaan ja muuttaa satunnaisen laiturillaistujan nenän punaiseksi. Mesiangervon makea tuoksu törmää suolaiseen pärskeeseen. Tiira laskeutuu kivelle yöpuulle, meri kohisuttaa sen uneen.

Silloin yksittäinen käpy kopsahtaa silokallioon ja vierii mereen, kelluu kiireisten aaltojen mukana pois, ehkä kauaskin. Kukaan ei tiedä, mihin sitä viedään, pääseekö joskus rantaan ja kasvaa puuksi.

Minä käyn selälleni makaamaan laiturille, olen hetken käpy. Mietin, tietävätkö merivirrat itsekään suunnitelmiaan. Mihin elämä minua kelluttaa? Pääsenkö perille? Taivas ei vastaa, patistaa vain harmaita pilviä eteenpäin ja ohitseni, ei minua huomaakaan. Ymmärrän: olen jo perillä, kellunut hyvän tovin, päätynyt tähän. Silmien takana läikähtää, kyynel liukuu ohimolle ja muuttuu hetkessä kylmäksi.

Ryhdistäydyn ja nousen ylös, jalat ovat puuduksissa. Hörppään oluesta, se on viilentynyt mukavasti. Perhana. Kesä pääsi taas hiipimään ihon alle.

Hyvää matkaa, käpy!