Miten sitä ehtisi kaikkea?

On ihmisiä, joilla tuntuu olevan selvästi enemmän tunteja vuorokaudessa kuin muilla. Miten ihmeessä he tekevät sen? Miten pidetään ruuhkavuosissa kiinni siitä, että aikaa jää muuhunkin kuin päiväkotikierrokseen ja ruokaostoksiin? Miten päivätyön lisäksi kirjoitetaan kirjoja, toimitaan luottamustehtävissä ja päivitetään kahta blogia, kun tavallinen ihminen ei meinaa ehtiä edes jumppaan?

Kuulen tämän kysymyksen usein, mutta en tunnista itseäni. Siihen onkin ollut aina hirmu vaikea vastata. Pitäisihän minun nyt jotain osata tähän sanoa. Enkö todellakaan voisi vinkata näppärää toimenpidelistaa, jonka avulla jokainen taikoisi elämäänsä lisää tunteja?

(Tekisi aina mieli vastata, että olen unelmakarttakirjan avulla laatinut tiekartan kymmenen vuoden päähän, herään aamulla viideltä joogaamaan ja vihersmoothiet antavat mukavasti inspiraatiota päiväni. Tsih.)

Eilisen haastattelun jälkeen sen tajusin. En tee mitään! Ei minulla ole mitään hokkuspokkutemppuja, joilla ratkeaisi kaikkien mutsien ajankäytölliset ongelmat. Teen kaikenlaista enimmäkseen siksi koska voin. 

Kyse ei olekaan siitä, mitä minä teen, vaan siitä, miten asiat ovat. Vallitsevat olosuhteet ovat suosiolliset ihan ilman minun aktiivista myötävaikutustani.

Minulla on terveet lapset, jotka eivät vaadi erikoishoitoa tai olosuhteita. He diggaavat rutiineista yhtä paljon kuin mekin.
Lapset leikkivät mahtavasti keskenään eivätkä juuri koskaan riitele. Voin heittää ne kahdestaan pihalle, jos tarvitsen absoluuttista keskittymisrauhaa.
Lyhennän työviikkoa, jotta ehdin kirjoittaa. Se on joinain kuukausina tappiollista toimintaa, mutta minulla on varaa siihen. Kaikilla ei todellakaan ole.
Perheessä on kaksi vanhempaa ja hyvät turvaverkot.
Minulla on alle puolen tunnin työmatka, joten hereillä vietetystä vapaa-ajastani ei lohkea leijonanosaa päivittäiseen pendelöintiin.

Näillä asetuksilla tässä elämäntilanteessa pystyn lohkomaan aikaa monenlaisiin juttuihin ilman suurta ponnistusta. Nämä ympäristötekijät voivat myös muuttua. Ei romaani olisi syntynyt keväällä 2008.

Lisäksi persoonallisuuteni sopii tällaiseen. En ole koskaan ollut suorituskeskeinen tai ylitunnollinen yksityiskohtien ihminen. Kestän hyvin epämääräisyyttä. Tykkään rönsyilevistä sivuprojekteista, mutta tiedän hyvin, ettei moni halua suurin surminkaan tällaiseen sekasotkuun.

Ainoa selkeä asia, mihin voin itse suoraan vaikuttaa, on se, että olen tosissani. Aikani on arvokasta, joten on pakko tehdä valintoja sen mukaan: lasten harrastukset on valittu lähimaastosta, käytämme paljon palveluja ja kotityöt on jaettu tasan. Perjantait ovat minun työpäiviäni, eivät pyykki- tai lastenhoitopäiviä, johon voi automaattisesti tiputtaa mitä tahansa hammaslääkäriä tai sähköasentajaa. Voin nipistää kaikesta muusta, mutta kirjoitusajastani luovun vain force majeur -tilanteessa.

Yritän siis sanoa, että jos tunnet riittämättömyyttä siitä, että pitäisi ehtiä enemmän, niin ei tarvitse. Et tee mitään väärin, mitään listaa ei ole. On vain ihan erilaisia elämäntilanteita, joiden päälle rakennetaan sitä mitä voidaan.