Onkohan vielä joku, joka tätä Jörn Donnerin haastattelua ei olisi lukenut? Tapa, jolla hän puhui lapsistaan oli todella karu, mikä herätti tietysti huomiota. Donner ei tullut toimeen eksänsä kanssa, joten välit katkesivat myös lapsiin, ja sitten oli pari vahinkoa, joihin hän ei pitänyt mitään yhteyttä. Toinen lapsista kuoli kolmekymppisenä, isä ei mennyt hautajaisiin. Donner opettelikin isäksi vasta viisikymppisenä.
Tällainen haastattelu jättää normaalilla tunne-elämällä varustetun ihmisen haukkomaan ilmaa. Donner puhuu inhorealistisen suoraan asiasta, jota yleensä kadutaan tai vähintäänkin teeskennellään, että ollaan pahoillaan.
Ainoa tapa ymmärtää tuota puhetta on laittaa se konteksiin.
Donner on syntynyt 30-luvulla, kyseessä on siis melkein ysikymppinen ukko. Hänen puutteensa vanhempana ovat tietenkin hänen lastensa tragedia, mutta ei Donner ole aikalaistensa keskuudessa mikään erityinen friikki. Hän vain antoi kasvot sellaiselle täysin välinpitämättömälle isyydelle, jota on aina ollut olemassa. Lisäksi hänen oma isänsä kuoli kun hän oli kaksi. Ehkä sekin selittää jotain.
Surullista se silti on, monella tasolla.
Väestöliiton jutussa isyyden historiasta todetaan, että isäkeskustelu on nuorta. Vanhemmuus otetaan nykyään paljon vakavammin eikä sitä nähdä enää äidin omana velvollisuutena. Yhtä lailla isyyden arvostus on lisääntynyt valtavasti, kun isän rooli on monipuolistunut ja tieto läsnäolevan isän merkityksestä on kasvanut. Yhtä lailla tiedetään, miten vahingollista on lasten vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta riitaisissa eroissa.
Olen tyytyväinen siitä, että tällainen käytös hätkähdyttää. Lapsista kuuluu julkisesti puhua sivistyneesti, vaikka olisi kuinka radikaali kulttuuri-ikoni ja boheemi toisinajattelija, jonka tavaramerkkiin kuuluu olla mahdollisimman röyhkeä. Välinpitämättömyydestä on tullut todella epämuodikasta.
Minä en osaa tuomita, vaikka tarina surettaa. Maailma oli kovin toisenlainen.
VastaaPoistaNiinpä. Ja Jörkka on ilmeisesti tehnyt tuosta tyylistään tavan olla olemassa.
PoistaMilloin maailma oli toisenlainen? Kuollut tytär ei ollut todellakaan syntynyt 1800-luvulla, hän oli nuori vielä.
Poista30-luvulla syntyneellä miehellä on ollu hyvät mahdollisuudet ottaa isyys täysin vapaaehtoisena roolina ja traumatisoitua itse isättömänä kasvamisesta. Nykyään sosiaalinen paine vastuulliseen vanhemmuuteen on kovempi.
PoistaDonner vie kuitenkin tämän etääntyneen vanhemmuuden ihan uudelle tasolle puhumalla hylkäämistään lapsista pilkallisesti&loukkaavasti julkisesti ja olemalla lisäksi ylpeä egoismistaan. Vastenmielinen tyyppi monella tavalla.
VastaaPoistaTämähän on hänen tavaramerkkinsä. Ja kyllä, se on vastenmielistä.
PoistaMinä en kyllä ihan suorilta hyväksyisi tai ymmärtäisi Donnerin kommentteja vain siksi, koska hän kuuluu vanhempaan sukupolveen. Hyvää isyyttä on aina ollut (kuten huonoakin). Esim äitini isä (s.1900) oli kuulemma aina se, joka jaksoi leikkiä ja olla lastensa kanssa, oli kiltti ja näytti tunteitaan vaikka hän oli ihan perustalonpoika ja vielä Karjalan evakkoja eli aika rankka elämä oli taustalla. Toinen esimerkki tulee isäni puolelta; v. 1917 syntynyt mummuni aina muisteli lämmöllä isäänsä, joka vaikka 40 asteen kuumeessa leikitti pientä tytärtään, kun tämä sitä vaati ja teki ylipäätään kaikkensa lastensa eteen. Nämä siis vain pieniä esimerkkejä vielä Donneria ennen vanhemmista sukupolvista, ja yritän tällä sanoa, että tunteettomia ******ja on aina ollut ja on varmaan aina oleva, eikä sitä iällä tms saa selitettyä.
VastaaPoistaOn totta että tähän liittyy varmasti paljon muutakin, minusta tuo itsekorostus tällaisen käytöksen kautta vaikuttaa jopa narsisitiselta, mutta koska en tyyppiä tunne pintaa enempää niin en sillä sen kummemmin spekuloi.
PoistaVanhemmuutta on aina ollut hyvää ja huonoa (aina on ollut hyviä isiä ja nykyäänkin on huonoja isiä), mutta on fakta, että isän rooli on alkanut tulla näkyväksi vasta 60-luvun jälkeen ja samalla myös lasten oikeudet ovat alkaneet tulla kuvaan mukaan. Tuossa linkkaamassani Väestöliiton artikkelissa siitä muutoksesta kerrotaan.
Niin, hyviä ja huonoja isiä ja äitejä on aina ollut. Menneitä aikoja kuvaavissa kirjoissa on ihan karseita äitejäkin. Äitini isä, s. 1901, oli ilmeisesti lämminhenkinen isä.
VastaaPoistaNäin on. Lasten oikeudetkin ovat myös verrattaen tuore asia.
PoistaSamaa mieltä että ikä ei selitä mitään. Sillähän herkästi puolustellaan huonoa käytöstä. Aina tulee ne uudet "viiskymppiset äijät", joiden käytöstä puolustellaan sillä että no ne nyt on viiskymppisiä. Ei onnistu.
VastaaPoistaOlen lopen kyllästynyt näihin linkoloihin ja donnereihin, jotka pyrkivät esittämään täysin tunteettomia ihmiskoneita.
Kyllä se ikä selittää aika paljon, nimenomaan isyyden näkökulmasta. Siksi heitä käykin vähän sääliksi. Nykyiset viisikymppiset ovat jo 60-luvulla syntyneitä, ja he ovat kasvaneet jo paljon sivistyneemmässä ympäristössä.
PoistaEi se vaan selitä. Ikää käytetään herkästi puolustamaan mulkkua luonnetta, ei se sen kummempaa ole.
PoistaEnemmänkin käsitin Katjan tarkoittaneen sitä, ettei se että miehellä on nyt ikää yli kahdeksankymmentä vuotta ole syy tällaiselle käytökselle. Enemmänkin se, että 30-luvulla syntynyt ihminen on kasvanut ihan erilaisten arvojen ympäröimänä. Sitä voisi kuvitella, että ihminen sopeutuu ympäröivään maailmaan, mutta niin ei vain käy. Oma isoäiti on syntynyt vajaa 70 vuotta sitten ja saanut hyvin konservatiivisen kasvatuksen, ja vaikka muutoin herttainen ja pullantuoksuinen mummo onkin, ne omassa kodissa opetetut arvot paistavat läpi, kuten se, että naisen pitää totella aviomiestään joka asiassa, avioliitto on pyhä ja esiaviollinen seksi suurin synti. Eivät ne mielipiteet mummoon ole putkahtaneet iän myötä, vaan siellä 50-luvulla.
PoistaJuuri kuten Vi totesi. Kyse on sukupolvesta, jonka on kasvanut aivan erilaisessa kulttuurissa ja asenneympäristössä. Sitä on hirveän vaikea ymmärtää juuri siksi, että maailma on muuttunut niin paljon.
PoistaDonner tosiaan on jo vanha mies, 85 vuotias. Todella vastanmielistä puhetta, mutta itse mietin, voisiko olla kyse vanhuudenhöperyydestä. Ainakin meidän tuttavapiirissä vanhat ihmiset muistavat asioita miten sattuu ja puhuvat töksähtelevästi ja tuomitsevasti sellaisella tavalla, jota en olisi heistä uskonut 20 v. sitten.
VastaaPoistaMielestäni Donner on ollut tuollainen aina, mutta voi olla että iän myötä tämä luonteenpiirre korostuu ja arvostelukyky heikkenee.
PoistaYmmärsin hyvin pointtisi. Yritän aina ajatella, kun tapaan ihmisen, jota en voi tajuta, että siihen on joku syy, miksi ihminen on sellainen kuin on. Se helpottaa itseä monesti. Varsinkin, kun muistaa, että minun ei edes näitä syitä tarvitse tietää. Silti voi yrittää ymmärtää.
VastaaPoistaNo näin on - minä en tiedä taustoja, voin vain arvailla. En itse ota näitä puheita henkilökohtaisesti, koska se kuuluu niille, joita hän loukkaa. Mutta olen tyytyväinen, että tuollainen puhe ei enää tässä maailmassa sovi sivistyneelle ihmiselle.
PoistaVielä ikävämmän tästä tapauksesta tekee se, että ilmeisesti useampi Donnerin tyttärestään tuossa jutussa kertomista asioista ei pidä paikkaansa tai on ainakin kyseenalaisesti tulkittu. Ja vaikka olisivatkin totta, niiden julkaiseminen lehdessä ei kunnioita yksityisyyttä. Mitään virallista yksityisyyden suojaa kuolleilla ei vissiin ole, mutta hyvät tavat, lähipiiri ja niin poispäin. Eli Donnerin lisäksi pisteitä ropisi nyt Hesarilta reilusti pois minun silmissäni. Ei mitä tahansa tuubaa pidä julkaista.
VastaaPoistaTämä on hyvä pointti! Tuollaisessa juttutyypissä ei varmaankaan käytetä faktantarkistusprosessia, mutta ehkä pitäisi.
PoistaToisaalta tyttären äiti antamassaan kommentissa sanoo, että Donnerin näkemys ei vastaa totuutta: Donnerilla ja tyttärellä oli yhteys ja tapaamisia, ja että tyttären tarina ei muutenkaan ollut ihan oikein kuvattu, ja että Donner oli ollut huomaavainen ja ystävällinen häntä kohtaan kuoleman yhteydessä. Eli ehkä on tarve olla korostetun macho ja ärsyttävä juuri julkisuudessa? Kaikilla on omat defenssinsä. En tiedä, mutta olen iloinen, että toinenkin näkökulma asiaan on.
VastaaPoistaMoi,voisiko tässä olla kyse siitä, että Donner suojelee itseään puhumalla näin? En tiedä, mutta tiedän, että niin voi tehdä.Olen itse tällä hetkellä hankalassa tilanteessa lapseni kanssa. Olen ihan tavallinen keski-ikäinen nainen. Lapseni on ihan tavallinen 18- vuotias lukiolainen, harrastaa liikuntaa, ei tupakoi eikä juurikaan nauti alkoholia. Silti on tehnyt viime aikoina todella kummallisia ja isoja ratkaisuja elämäänsä. Emme vanhempina saa häneen kontaktia, vaikka yritämme asioista jutella. Tilanteeseen liittyy "ei vielä täysi-ikäinen" seurustelukumppani.Olemme aivan voimattomia, emme pysty tekemään asialle mitään. Ja olen huomannut, että yritän systemaattisesti sulkea lastani ja hänen ratkaisujaan mielestäni, koska en vain yksinkertaisesti pysty näitä asioita käsittelemään...En kyllä puhu hänestä pahaa, mutta jotenkin suljen hänet mielestäni. Jospa Jörkkakin tekee samaa? Ihmisistä kun ei koskaan voi tietää!
VastaaPoistaMinullekin tuli mieleen, että saattaa suojata itseään puheillaan ja tyylillään. Sitten on hyvä muistaa, että ihmiset voivat ylipäänsä puhua tietoisesti muunnettua totuutta haastatteluissa, aivan kuten tutkimuskyselyissäkin.
PoistaSitä voisi vielä vähän panna skaalaan, että ihminen ei halua pitää yhteyttä ns. vahinkolapseen. Onko abortti parempi ja hyväksyttävämpi ratkaisu? En halua tuomita kenenkään ratkaisuja tuntematta tilanteita ja taustoja.
Jotain tällaista varmasti. Tämä korostettu julkeus on hänelle ominainen tyyli, todennäköisesti osittain opeteltu.
Poista