Hei isä, vielä yksi syy jäädä kotiin

Kun aloitin tämän blogin pitämisen 10 vuotta sitten, en tiennyt, että tästä tulisi yksi lempiaiheistani. Isän jääminen kotiin hoitamaan lastaan oli silloin vielä aika marginaalinen juttu. Vaikka 2000-luku oli pitkällä, kovinkaan monen käytännön elämä ei ollut vielä muuttunut asenneilmaston mukana.

Meillä oli Koti-insinöörin kanssa alusta asti sopimus vanhempainvapaiden jakamisesta. Sopimus realisoitui syksyllä 2008. Kun sitten kerroin, että mies jäisi kotiin lasta hoitamaan, moni nyökytteli, mutta totesi sitten heti perään, että ei tämä meillä vaan toimisi. Kuulin kaikki perinteiset argumentit siitä, kuinka miehen palkka on niin valtava että tähän ei ole varaa, miehen työ on niin tärkeä eikä pienituloisella äidillä ole muutakaan työtä ja what not.

Tämä pätee osittain edelleen.

Ongelma näyttää edelleen olevan siinä, että isyysvapaata ei nähdä investointina, josta olisi jollain aikavälillä hyötyä, vaan sitä pidetään vieläkin puuhasteluna, äidin tontille tunkemisena. Hankalaksi ja mahdollisesti kalliiksi koetun järjestelyn tulopuolella ei nähdä olevan mitään niin arvokasta, että äidin kannattaisi jättää kapula isälle (tai edes laskea mitä se oikeasti tarkoittaisi). Sitten kun isyyteen ei sen kummemmin työnantajien kuin yhteiskunnan puoleltakaan tule mitään kannustusta, on helppo tehdä niin kuin on aina tehty ja puhua "valinnanvapaudesta".

Keskustelu naisten työelämän esteistä oli ensimmäinen kerta kun aihetta käsiteltiin mediassa isommin hyvinvointiyhteiskunnan näkökulmasta. Tämä aspekti kiinnosti tietenkin naisia, jotka toivoivat saavansa mielenkiintoisia töitä sukupuolestaan huolimatta, mutta suurelle yleisölle tämä tavoite jäi ehkä vähän turhan ylätasolle vaikuttaakseen käyttäytymiseen.

Nyt vihdoin on keskiöön nostettu isät itse.

THL:n 2016 alkaneessa Isä hoitaa -hankkeessa on selvitetty isien perhevapaiden käyttöä ja esteitä. Tulokset eivät tosin ole yllättäneet: isät vetoavat työkiireisiin. Se taas johtuu siitä, että isien muutaman kuukauden poissaolot töistä kuormittavat muuta työyhteisöä, sillä isien töiden järjestelyyn ei panosteta. Lisäksi korvamerkkaamattomien perhevapaiden katsotaan kuuluvan äideille ("miksi jäisin kotiin, kun äiti on siellä?").

Mutta tässä kytee toivo: molempiin asioihin voidaan vaikuttaa!



Ja kun Guardianin toimittaja kysyi minulta, mitä vanhemmuuskeskustelussa seuraavaksi tapahtuu, veikkasin, että on alkamassa aika, jossa myös isät haluavat kaiken. Heti kun isät eivät enää suostu kompromissiin perheen ja työelämän kanssa ja lopettavat äitien assaroinnin, he määrittelevät isyyden merkityksen uudelleen.

Hyviä syitä ottaa isyys vakavasti on vaikka kuinka: se tasa-arvo (joka ei ole lähtenyt käsistä), parisuhde, tiivis suhde lapseen, lapsen kehityksen vahvistuminen ja breikki työelämästä, mutta aika uutena asiana esiin on noussut esiin isän oma hyvinvointi.

Isän kannattaakin pitää hoitojaksonsa ihan oman itsensä takia. Samalla tavalla kuin isä vaikuttaa lapsensa kehitykseen, lapsi vaikuttaa isän kehitykseen. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelän mukaan hoitovastuuta ottava isä sopeutuu uuteen rooliinsa niin fyysisesti kuin henkisesti. Isän hormonitasapaino muuttuu: testosteronin määrä laskee ja aivoissa tapahtuu muutoksia, empatiakyky lisääntyy ja tunneside perheeseen paranee.

Työnantajien taas kannattaa tukea isyyttä, sillä perhe on miehen hyvinvoinnin olennainen elementti. Ja lienee ihan selvää, että missä tahansa työyhteisössä on etua tunneälykkäistä työntekijöistä.

Minulle merkityksellisintä isän hoitovuorossa oli parisuhteessa samaan veneeseen pääseminen ja parempi yhteisymmärrys. Tämä pätee myös työpaikalla.

Kun toimiston aulassa eräänä aamuna haahuili hieman sekavan oloinen mieshenkilö, kävin kysäisemässä, voinko auttaa. Kyseessä oli vanhempainvapailta palaava isä. Jes! Tiesin hyvin miltä hänestä tuntui. Ensin näytin mistä saa kupillisen tummaa paahtoa ja sitten juteltiinkin hetki vuoden ikäisen ipanan yöunista. Väitän, että oli hyvä alku.