Kun tulin tänään töistä, Snadi juoksi minua pihatiellä vastaan ja halasi kovasti. Ystävätär selitti, että heille oli kuulemma molemmille iskenyt äitiä ikävä. Snadi oli siinä sitten vähän nolona, kun oli tullut tällainen kollektiivinen ja äkillinen tunnetila, mutta sanoin, ettei sitä tarvitse ollenkaan häpeillä. Äiti- tai isäikävä on asia, joka ei koskaan poistu. Aikuisenakaan.
Ylipäätään ihmisten ikävöinti on asia, joka on jossain määrin aina läsnä. Ruuhkavuosissakin.
Olen paljon miettinyt, että mitkä ovat ne olennaisimmat elämänviisaudet, jotka lapselle kannattaa opettaa. En ole ihan varma, kuinka monta niitä on, mutta yksi on se, että koti on sellainen paikka, jossa jalat aina ottaisivat pohjaan. Ja perhe olisi porukka, jonka kesken voisi tuntea kaikenlaisia tunteita, potea tai viihtyä.
Mutsi sanoi joskus, että aina saa tulla kotiin, poliisin kanssa tai ilman. Se oli hyvä neuvo, otinkin siitä vaarin, useaan otteeseen. Ajattelin jatkaa listaa.
Saa muuttaa pois ja tulla kahden viikon päästä takaisin ottamaan uutta vauhtia.
Saa tulla syliin, kaksivuotiaana, kaksitoistavuotiaana ja 42-vuotiaana. Myöhemminkin.
Saa tunnustaa, että ollaan oltu tyhmiä ja oli siellä muitakin.
Saa soittaa yöllä ja pyytää hakemaan jostain. Nykyään on jopa navigaattorit.
Saa syödä yhteiset konvehdit, jos se on siinä tilanteessa paras ratkaisu.
Saa hukata viidennet hanskat kuukauden sisään.
Saa kertoa, jos tuntuu joltain, yksinäiseltä, tyhmältä tai hämmentyneeltä.
Ja saa tulla äitiä ikävä.
Pitää tulla äitiä ikävä. Se on oikein.
Täällä ollaan.
Voiko sitä paremmin sanoiksi pukea. Kiitos tästä. ❤
VastaaPoistaIhana, ytimekäs ja lämmin kirjoitus! ❤
VastaaPoistaErinomaiset neuvot ja hieno kirjoitus! Ja niin totta ettei ikävä äitiä kohtaan koskaan lopu. Toivon että se pikkuhiljaa laimenisi, muuttuisi itkettävästä ja lohduttamasta joksikin kevyemmäksi. Joku sanoi minulle joskus, että kaksi vuotta kuolemasta on sellainen aika jonka jälkeen usein helpottaa. Odotan sitä.
VastaaPoistaEnsimmäinen puoli vuotta oli pahin. Vähän väliä teki mieli tarttua puhelimeen ja kysyä neuvoa tai kertoa hyvät uutiset. Nyt ei enää, mutta itse ikävä on ja pysyy.
PoistaIhanasti ilmaistu! Meillä 4-v tytöllä oli vaikea viikko ja äitiä ikävä uudessa päiväkodissa ilman toista lempihoitajaa. Selitti itkuisena mulle miten hoitaja oli sanonut ettei saa taas itkeä ettei mene päivä pilalle. Oli huojentunut kun mä kerroin että olen ihan eri mieltä, saa itkeä jos itkettää ja saa olla ikävä. Juteltiin hoitajalle joka myönsi että vähän väärällä tavalla yritti lohduttaa, sovittiin että tunteita saa näyttää ja ikävä saa tulla. Tuntui auttavan.
VastaaPoistaIhana lista! Ja tuon kun muistaisi niiden viidensien hanskojen kadottua...
VastaaPoistaHyvä lista!
VastaaPoistaOlipa ihana kirjoitus❤
VastaaPoistaIso peukku ja suuri sydän tälle <3
VastaaPoistaKauniisti kirjoitettu! <3
VastaaPoistaIhana lista ja täyttä asiaa :) 18- ja 20-vuotiaiden nuorten miesten äitinä lisäisin että
VastaaPoistaSaa itkeä jos itkettää
Saa olla rauhassa jos haluaa
Saa olla lapsellinen (esim. leikkiä legoilla 15- ja 17-vuotiaana)
Ihania asioita, melkein tuli itku. Toivon sydämestäni että osaatte vanhempina myös toteuttaa nuo käytännössä. Meillä ei saanut näyttää tunteitaan tai epäonnistua ja se johti aikuisuuden alkumetreillä vaikeisiin mielen sairauksiin. Paljolta pahalta suojelette lapsianne kun rakastatte lapsianne juuri sellaisina kuin he ovat, virheineen kaikkineen, ja teette sen myös heille tiettäväksi <3 t. pi
VastaaPoista18- vuotias poika, 185 cm ja 105 kg, itkee "kainalossa" sydänsuruja...Silloin mietin, että olkoon näin tai vasta vauva, yhtä sydäntäsärkevää se on! Meillä mummo jalosti tuon kotiin tulemisen siten, että jos olet niin pahana, ettet uskalla kotiin mennä, mummolaan saa aina tulla:) (On tähän asti tullut kotiin)...Ihana lista!Mukavaa syksyä, Satu
VastaaPoista