Tyypit istuivat pöydässä nätisti, tilasivat annoksensa ja jäivät tekemään kymmeniä kertoja tekemänsä lasten menun takaosan ristikkoa ja kilpailivat siitä, kumpi osaa tehdä sen nopeammin ulkomuistista. Ehdotin, että menisivät leikkinurkkaukseen. Katsoivat minua kuin vaaleanpunaista elefanttia, mutta lähtivät sitten.
Tulivat takaisin kahden minuutin kuluttua.
- Siellä oli ympäriinsä juoksentelevia räkänorolapsia.
Yritin pitää pokkani ja muistutin, että hekin ovat olleet juoksentelevia räkänorolapsia, ja vieläpä aika vähän aikaa sitten, tosin ravintolassa noin yleisesti on kyllä kielletty juoksentelemasta, koska tarjoilijat ja safkat.
- Emme ole enää. Vain Snadilla on välillä kuivunutta räkää.
Pääsimme kiinnostavaan keskusteluun siitä, miten määritellään pikkulapsi. Tulimme siihen tulokseen että kasvamiseen liittyy voimakkaasti motivaatio ja kiinnostus pitää oma naama puhtaana ja tietoisuus siitä, mitä naamassa on.
On vauvat. Vauvat ovat toisten armoilla olevia kääröjä, jotka lähinnä huutavat ja yrjöilevät mihin sattuu ja heitä niistetään nenäfriidalla.
On räkänorotaaperot, joilla roikkuu vihreä jojo nenästä, ja jotka huutavat ja juoksentelevat valtoimenaan, vaikka vanhemmat kieltävät ja yrittävät niistää.
On räkänorotaapero senior, joka ei huuda enää koko aikaa ja pyyhkii noronsa hihaan.
On edistynyt taapero, jolla on enää kuivuneita krökkeröitä huonosti pyyhityssä nenässä.
Ja sitten ovat täysin kehittyneet, valmiit ihmiset. Eli ilmeisesti kaikki kuusivuotiaasta ylöspäin. He pyyhkivät ruoan jälkeen suunsa ja niistävät nenänsä vapaaehtoisesti. Haluavat tietää, onko naamassa mutaa, suklaajäätelöä ja hilloa.
Tätä tietoisuuden suurta merkkipaalua varjosti vain hiukan se, että toisella oli valtava mustikkapiirakkatahra mekossa ja toisella tukassa puuroa, mutta toki räkänoroa ei kummallakaan. Yritinkin tuoda keskusteluun iän myötä kehittyvän vastustuskyvyn, mikä osaltaan vähentää jatkuvaa räkänoroa, mutta argumenttini vaiettiin kuoliaaksi. Yritin tuoda ilmi, että ei ole oikein sivuuttaa argumenttia vain siksi, ettei se sovi muuhun tutkimusainestoon.
Sitten tilasimme laskun. Hetken keskustelimme siitä, voisiko kokille huomauttaa, että jälkiruoaksi tilatun suklaakakun olisi pitänyt olla keskeltä pehmeämpi. Eivät halunneet kertoa, ettei kokille tule paha mieli. Sanoin, että kokki haluaa tietää tällaiset asiat, sillä hän haluaa tehdä hyvää ruokaa. Pyysivät sitten pienen neuvottelun jälkeen tarjoilijaa sanomaan, mutta ei pahalla.
Toisen tunteiden huomiointi saattaa olla sitä räkänoroa merkityksellisempi asia ihmiseksi kasvamisen kannalta, mutta en lähtenyt turhaan alleviivaamaan. Alleviivaan sitten seuraavan nuhan yhteydessä.
Kiitos määritelmästä - osui ja upposi (jälleen) tuottaen naurunpyrähdyksiä, ihan parasta! Kiitos!
VastaaPoistaMitä tulee tuohon täysin kehittyneisiin, valmiisiin ihmisiin, jotka haluavat tietää, onko naamassa mutaa, suklaajäätelöä ja hilloa ja mahdolliseen päätelmään sen alkavan kuuden vuoden iästä alkaen niin juuri tänä aamuna, ensimmäistä kertaa (!) oma kahden viikon päästä 5-vuotta täyttävä tyttäreni pyysi minua tarkistamaan päiväkodin ovella, jäikö hänen juuri syömästään persikasta suun ympärille merkkejä siitä ja jos jäi, voisinko poistaa ne.
Se pysäytti ja ajattelin, että ei, älä kasva niin nopeasti niin tietoiseksi vaan pysy pienenä ja anna minun olla vastuussa vielä hetki niistä könteistä suusi ympärillä. Reagoin tähän vastaamalla, että suu on puhdas, mutta se ei haittaa, jos joskus vähän jää suun pieliin settiä ja ajattelin heti perään että eihän?!
Olen myös havainnut, että hän on alkanut viime aikoina myös tiedostamaan, että piereskely julkisella paikalla aiheuttaa hämmennystä, mutta ilmoittautuu vielä reippaasti pierun lähteeksi. MIssä iässä vahinkopierua ei tunnusteta vaan osoitetaan katse vierustoveriin?
Mutta siis terveisiä, että tänään on tehty havaintoja 4-vuotiaasta täysin kehittyneistä, valmiista ihmisestä!
Kiitos kirjoituksesta, se oli jälleen kerran mahtavan viihdyttävä! :D
Hyvä kysymys tuosta piereskelystä! Mä luulen että kaasutuksen jättäminen kotihuviksi tapahtuu joskus eskari-ikäisenä, tosin en voi tietää koska näemme aina kotona. O_o Se varman vaihtelee paljon missä vaiheessa lapset alkavat huomautella toisilleen että hei ei saa paukutella ja sun suu on aivan mustikassa.
PoistaNiin ne kasvaa. Viime kesänä en olisi vielä muuta kuin hätätilanteessa harkinnut ravintolaruokailua kolmistaan muksujen kanssa. Nuorempi oli juuri tuossa täysin pysäyttämättömässä juoksee-ja-kirkuu taaperovaiheessa I, jonka johdosta harvat vierailumme ravitsemusliikkeisiin olivat mieleenpainuvia. Tänä kesänä meillä on jo vuotta kehittyneempi taaperomalli, joka istuu pöydässä jopa koko (äidinkin) aterian ajan. Leikkinurkkaus tulee toki vielä pitkään vetämään puoleensa.
VastaaPoistaAika hienoa että ravintolakokemus voi olla ihan nautittava eikä sellaista jatkuvassa hälytysvalmiudessa olemista. :D Jotenkin tuntuu että nyt tämä vuosien koulutus alkaa hiljalleen maksaa itseään takaisin. Molemmat ovat käyttäneet leikkinurkkausta ja pelanneet odotteluaikoina pädiä nuorempina mutta eivät tarvitse niitä enää. Tosi iloinen olen että niiden ansiosta ravintolakäynnit ovat säilyneet positiivisina kokemuksina.
PoistaMahtavia keskusteluja sivistyneen ruokailun lomassa! Parasta palaute kokille "ei pahalla" :D
VastaaPoistaMustakin se oli hyvä! Sopii monen palautteen kylkiäiseksi. :)
PoistaIhana postaus ja huikeet muksut! 😂
VastaaPoistaKiitti!
Poista