Kiitos koko kasvatustiimille

Skidin koulussa jaettiin lukuvuoden lopuksi tunnustuksia. Jokaisen luokan oppilaat saivat keskuudestaan valita tyypin, joka  "uskaltaa puolustaa kiusattuja ja näin edesauttaa rauhallisen ja turvallisen oppimisympäristön saavuttamisessa."

Skidi voitti. Opettaja pisti vielä kiitokset kotiin hyvästä kasvatustyöstä.

Ystävä totesi, että tuon parempaa palkintoa ei vanhempana voi saada. Ei varmaan voikaan. Minulle on aivan sama, oppiiko lapsi ikinä derivoimaan (tai sitä oikeaa luistelupotkua...), mutta menestyksestä sosiaalisissa taidoissa olen aidosti ylpeä. Tässä maailmassa, jossa paskanpuhuminen, misogynia ja heikompien lyttääminen ovat keinoja päästä valtaan, tarvitaan niitä, jotka pystyvät empatiaan.

Mutta vanhempien piikkiin ei kaikki kiitos mene. Yhtä lailla kehut hyvästä kasvatustyöstä kuuluvat kaikille tärkeille aikuisille, jotka lapsiamme ovat kasvattaneet. He ovat olleet jo pienestä hoidossa Mummilla ja Vaarilla, serkkutytöillä, kummeilla, perhepäivähoidossa, päiväkodissa ja eskarissa -- ihanien ihmisten ympäröimänä.

Itse asiassa molempien kersojen elämään kuuluu melkoinen liuta tärkeitä aikuisia. Se näkyy mm. päiväkodin hoitosopimuksessa. Siinä on kohta, jossa määritellään, ketkä kaikki saavat tulla hakemaan lapsen hoidosta. Rivejä on kolme. Meidän tapauksessamme se riittää hikisesti puoliväliin.

Lisäksi kiitos kuuluu geeniperimälle. Työ ei ole ollut vaikeaa. Skidi on syntymäherkkä: rauhallinen, huomaavainen, oikeudentajuinen ja empaattinen - hän inhoaa konflikteja eikä koskaan lyö takaisin. Kasvatusmielessä olen lähinnä yrittänyt kannustaa Skidiä suuttumaan edes silloin kun siihen on aihetta. Itse olen oppinut häneltä lempeyttä.

Skidi itse oli voitosta hämillään. Hän piti voittoa (ja koko äänestystä) epäreiluna. Luokalla olisi kuulemma ollut monen monta tyyppiä, jotka olisivat ansainneet saman palkinnon. Kun kysyin, mistä hän arvelee hyvän ilmapiirin johtuvan, hän ei osannut analysoida. "Luokalla on vain tosi kivoja tyyppejä."

Se kyllä pitää paikkansa. Meillä iltapäivämajaansa pitävät luokkakaverit ovat olleet järjestään mukavia ja sanavalmiita. Silloinkin kun olen itse kaatunut kuolemanväsyneenä eteisen kynnykselle, nämä ovat tulleet tervehtimään ja kyselleet kuulumisia.

Mitä vanhemmaksi lapsi elää, sitä enemmän ympäristö alkaa kasvattaa, myös se ryhmä. Olisiko niin, että seura tekee kaltaisekseen myös hyvässä? Vaihto musiikkiluokalle oli oikea siirto, vaikka koulua käydään vielä vuoden päivät 11 kilsan päässä. Koulunkäynti maistuu, kavereita piisaa. Skidi on nyt selvästi oikeassa paikassa.

Tällä disclaimerilla totean saaneeni ihan parhaan joululahjan. Ripotellaan sitten sitä tuhkaa päälle kun on sen aika.