Eilen julkaistun Väestöliiton Perhebarometrin mukaan eivät tee. Keskustelu seksielämästä on vaikeutunut samalla kun tyytymättömien osuus oli vieläpä noussut edellisestä, vuonna 2007 tehdystä tutkimuksesta.
Pitkissä parisuhteissa hiljaiseloa tulee aina silloin tällöin, mutta se ei voi kestää ikuisuuksiin. Kämppiksinä eläminen ei pitemmän päälle sovi molemmille osapuolille. Kontula ehdottaa tähän lääkkeeksi rakkauden tekojen lisäämistä.
Mutta hemmetti, siinähän se ongelma juuri on! Eihän niitä rakkauden tekoja voi väkisin tehdä, jos ei huvita.
No miksi ei huvita?
Koska rakkauden kannalta tärkein elin on aivot. Väitän, että hyvä seksielämä on seurausta kokonaisvaltaisesti hyvästä parisuhteesta, ihan ilman mitään erikoistemppuja ja yritystä.
Tämä tunne-elämä joutuu koetukselle vanhemmuuden myötä. Yksinkertaisesta asiasta voi tulla kertaheitolla vaikeaa. Samalla kun parisuhdeaika katoaa vaipparoskikseen, sekä itsestä että kumppanista voi paljastua piirteitä, joista ei aiemmin tiennyt mitään.
En tiedä, miksi Maslow sijoitti seksin samaan perustarvelaariin unen kanssa. Jos vauva-arjessa joutuu priorisoimaan näiden kahden välillä, seksi häviää sata - nolla.
Tuoreella mutsilla saattaa myös olla vakavahko identiteettikriisi ja onnistumisen tunteet vähissä, vaikka ei suoranaista masennusta olisikaan. Siihen päälle kun vielä tarjoillaan nollatason kunto ryyditettynä kaikenlaisella synnytyksestä jääneellä krempalla, itsetunto ei välttämättä ole parhaissa mahdollisissa kantimissa. Silloin on vaikea uskoa, että toinen mitään intiimiä kanssakäymistä sellaisen ihmisraunion kanssa haluaisikaan.
Näihin ongelmiin auttaa aika, krempat korjaantuvat tai niihin tottuu, edellyttäen että yksi tietty kokemus säilyy samana.
Minusta parisuhteen kannalta tärkein elementti kiteytyy tunteeseen siitä, olemmeko samalla puolella. Sen vanhemmuus voi murskata. Minä koin olevani jumissa uudessa elämäntilanteessa yksin, samalla kun toinen jatkoi elämäänsä, töitään ja harrastuksiaan entiseen malliin. Raja kulki eteisessä: toisen oli helpompi poistua sen yli kuin toisen.
Amerikkalaistutkimuksessa, jossa selvitettiin pitkän parisuhteen salaisuutta, tarkkailtiin pariskuntien käyttäytymistä tavallisissa keskustelutilanteissa. Havaintojen perusteella pariskunnat jaoteltiin mestareihin ja katastrofeihin. Jälkimmäinen ryhmä koki ihan arkipäiväisenkin keskustelun puolisonsa kanssa fysiologisesti samanlaiseksi tilanteeksi kuin kohtaamisen murhaajan kanssa.
Aika karua. Tällaisesta käytösmallista voi olla aika vaikea opetella pois. Samalle puolelle ei ehkä enää löydä, vaikka yrittäisi.
Väestöliiton tutkimusprofessori toteaa, että parisuhteiden solmimiseen ja ristiriitojen ratkaisemiseen tarvitaan yhteiskunnan tukea. Olen samaa mieltä. Paitsi seksi, myös yleinen onnellisuus vaatii sitä samalla puolella olemista.
Miten samalla puolella sitten pysytään? En tiedä. Mutta jotenkin tuntuu siltä, että normaalien käytöstapojen soveltamiseen pitäisi keskittyä pikkulapsiaikana enemmän. Silloin tulee olleeksi ystävällinen, huomaavainen ja kunnioittava, mikä taas ruokkii luottamusta ja turvallisuuden tunnetta.
Tämän ei edes pitäisi tuntua kovin työläältä tai vaikealta, vaan ihan mukavalta. Ehkä jopa rakkaudelta.
Tuttuja tunteita tuossa kuvattuna. Mulle pikkuvauva-aika oli todella raskasta henkisesti ja koin, että mies pääsi niin paljon helpommalla (vaikka osansa teki, todellakin, hän vain pääsi kävelemään ovesta ulos ja menemään työpaikalleen ja olemaan oma itsensä viitenä päivänä viikossa). Meillä tilanne helpottui todella paljon kun mä lähdin töihin vauvan ollessa 9kk (tämä oli etukäteen jo ennen vauvan syntymää sovittu juttu ja se oljenkorsi johon mä vaikeina hetkinä tarrasin). Mies käytti lopun vanhempainvapaan ja isäkuukauden (ja minä todellakin olin siis töissä ja mies kotona, eikä tehty niinkuin 95% käyttää isäkuukauden koko perheen yhteiseen lomaan) ja minä palasin sitten vielä muutaman kk hoitovapaapätkälle ennen kuin lapsi aloitti päiväkodissa. Lapsen isän kotiinjääminen on minusta varsin suuri tekijä sille, että minä ja mies vedämme yhtä köyttä tänäkin päivänä (ja jos asiaa ei olisi etukäteen sovittu ja töihin ilmoitettu, niin luulen että olisin hannannut, siis vaikka mulle henk.koht. oli tosi haastavaa olla vauvan kanssa kotona, niin silti olin siinä vaiheessa myös syvässä harhassa että vauva tarttee nimenomaan mua...reality check oli hyvä, nimittäin vauva tarvitsi turvallisen aikuisen ja mitä muuta sille oma isä olikaan :)).
VastaaPoistaNo hyvin sama kokemus täällä. Myös meillä sovittiin etukäteen että koko lasten hankinnan ehtona on tasavertainen vanhemmuus, koska ei ollut ollenkaan selvää että lapsi ylipäätään haluan. Silti en voinut välttyä tunteelta että minä tässä nyt hoidan tätä lasta jonka toinen halusi ja olin kyllä tosi vittuuntunut. Koti-insinöörin (joka on siis se kuuluisa yrittäjä, jolle vanhempainvapaat ovat kuulemma mahdottomuus) hoitonakki sitten toi ainakin mulle takaisin sitä yhteen hiileen puhaltamisen tunnetta.
PoistaItselleni rakkauden teko tarkoittaa sitä, että huomioi sekä puolisonsa että talouden tilanteen kokonaisvaltaisesti. Vie roskat pyytämättä, siivoaa keittiön, tai jotain muuta, mikä normaalisti olisi väsyneemmän kontolla. Myös harrastaisen mahdollistaminen on iso rakkauden teko minulle.
VastaaPoistaJoustavuutta ja kaukokatseisuutta kyllä tarvitaan parisuhteessa. Ja jos toinen on väsynyt niin silloin on kyllä ihan inhimillistä auttaa.
PoistaMutta noista harrastuksista: Mä katson että kahden vanhemman perheessä mulle kuuluvat ihan samat harrastusmahdollisuudet kuin toisellekin.
Vallan hyvin kirjoitettu, korvien välistä se lähtee ja tuon samalla puolella olemisen allekirjoitan kyllä myös.
VastaaPoistaPitkässä suhteessa tulee myös hiukan yllättäviä kuoppia, siis oman kokemukseni mukaan. Jos se pikkulapsiaika on saatu jotenkin lusittua yhdessä, samalla puolella ja siten että vielä jonkun verran toisesta tykkääkin, jysähtää ihan hitonmoisena yllärinä, kun ne mukulat kasvaa eikä tarttekaan samalla tavalla sitä jatkuvaa hoivaa. Siinä kohtaa mä huomasin yllättäen, että molemmista suhteen osapuolista olikin tullut itsekkäitä ja omaa etuaan ajattelevia. Kieltämättä hankala tuosta päästä takaisin samalle puolelle.
Ai niin, mikä seksi? Onko se jotain syötävää?
Yllätyksenähän nää tulee, omatkin ajatukset. Kun suht pitkään menee sellaisessa survival-moodissa että kunhan nyt saa lapset ja duunit hoidettua niin puhutaan siitä parisuhteesta sitten joskus, niin se joskus tulee yhtäkkiä. Ei se omakaan identiteetti mikään muuttumaton ole.
PoistaHieno ja tärkeä kirjoitus. Pidin.
VastaaPoistaMeillä ei ole lapsia, ja "silti" olemme valinneet tehdä töitä parisuhteemme eteen. Samalla puolella oleminen kiteyttääkin paljon sitä, mihin mekin mieheni kanssa pyrimme. Joskun suhteen alkuaikoina riidat koskivat näitä tilanteita, kun koimme että olemme eri puolilla, eikä arvostusta ollut tarpeeksi. Onneksi näitä voi kehittää. Hyvä ruokkii hyvää :)
Ihan totta tuo että hyvä ruokkii hyvää! Siinä pitäisi vain päättää olla se, joka aloittaa ilman että edes vaatii toiselta mukanaoloa. Jos toinen ei seuraa niin sille ei voi mitään.
PoistaHyvin kiteytetty tuo samalla puolella oleminen.
VastaaPoistaEn ole lukenut alkuperäistä tutkimusta, mutta jotenkin näissä siitä kertovissa uutisissa YLEllä ja Hesarissa (oletan niiden kaikkien liittyneen tähän samaan tutkimukseen) syy ja seuraus ovat tuntuneet menneen sekaisin. Pointtina on siis vaikuttanut olevan se, että harrastakaa sitä seksiä, että saatte parisuhteenne voimaan paremmin. Eikä niin kuten järki sanoisi, että kun parisuhde ylipäätään voi hyvin, niin silloin se seksikin ehkä kiinnostelee eri tavalla, jos on ylipäätään kiinnostaakseen. Ja ajattelisin myös, että seksuaalisessa halukkuudessa voi suhteen molemmilla osapuolilla olla vaihtelua ihan luonnollisista syistä johtuen, ilman että sen tarvitsee merkitä, että parisuhde vetelee viimeisiä virsiään.
Ehkä vain ymmärsin uutiset väärin.
nappi
No juuri tätä ajoin minäkin takaa: että eikö se mene ihan toisinpäin?
PoistaJoo, just näin!! Ajatus siitä että ollaan samalla puolella vanhempina. Siihen ois yksi pirun hyvä ja todella käytönnöllinen, kansantalouttakin virkistävä keino: tasaisemmin jaetut vanhempainvapaat.
VastaaPoistaEi tietenkään ratkaise koko ongelmaa, mutta olisi askel oikeaan suuntaan.
NIIN. Tästähän taas Suomessa keskustellaan, ehkä pitäisi julkaista joku vanha paasaus aiheesta uudestaan...
PoistaPaitsi että VANHEMPAINVAPAISIINEIKOSKETA-SOINI. Otan osaa, että teidän täytyy kestää sitä.
PoistaHyvä kirjoitus. Seksittömässä parisuhteessa elävänä (ei tosin omasta tahdosta, mutta lasten takia ei ihan helposti erotakaan kun arki rullaa hyvin ja muita isoja ongelmia ei ole) tosin ahdistaa, että aihe on tapetilla joka tuutissa. Välillä ajattelen, että ehkä koko asia ei edes häiritsisi niin paljon, jos siitä ei joka puolella muistutettaisi. Myös se, että on naisena se, joka haluaa ja mies ei, on tosi kurjaa. Melkein kaikissa haluttomuusjutuissa keskitytyään naisen haluttomuuteen ja miehistä mainitaan korkeintaan, että voi olla haluttomuutta, jos on työstressiä. Niin, voiko se stressi kestää vuosia? Tai ehkä vaan olen yksinkertaisesti luotaantyöntävä tyyppi. :(
VastaaPoistaOho, onko meitä muitakin?! Olen luullut olevani ainoa:) Juurikin, kun tuota naisten haluttomuutta aina toitotetaan... Meillä on ihan sama elämäntilanne kuin teilläkin.
PoistaSama täällä. Kyllähän se väistämättä etäännyttää myös henkisesti, kun ei ole mitään fyysistä kanssakäymistä. Siinä sitten voi (mies) samalla kirjoittaa itselleen tarinaa (ja exit plania), kuinka kaikki ongelmat johtuu huonosta parisuhteesta. Oma veikkaukseni menee lievän tai keskivaikean masennuksen piikkiin, mutta missään MISSÄÄN tapauksessa hän ei voi eikä halua hakea apua. Puhuminen ulkopuoliselle on täysin mahdoton ajatus, samoin harvoille kavereille. Niin monta kertaa olen sitä ehdottanut... Uskon, että parisuhde voi olla varsin hyvä ilman jatkuvia petitouhujakin, mutta olisi tärkeää tietää, mistä haluttomuus johtuu, missä määrin on "normaalia" olla haluamatta seksiä ja olisi helpottavaa tietää että itsessä ei ole vikaa, jolloin syyllisyyden sijaan voisi keskittyä nauttimaan tasapainoisesta elämästä ja hyvästä arjesta. Johon nyt sitten vaan seksi ei meidän tapauksessa kuulu.
PoistaNäppituntumani on, että tämä miesten haluttomuus on ilmiönä paljon yleisempi kuin kuvitellaan! Parisuhde voi hyvin olla seksitön, jos molemmat nollalinjaa haluavat - mutta yleensä jossain vaiheessa jompikumpi kyllästyy. Uskon kuitenkin että jotain olisi tehtävisää jos parisuhteessa oli molempia tyydyttävä seksielämä ennen lapsia, mutta pariterapisaahan se vaatisi.
PoistaMiesten mielenterveysongelmat, siinäpä asia, joka vaatisi pikaista ratkaisua. Miehiltä ehkä puuttuu vielä näitä emansipoituneita esikuvia, jotka uskaltavat puhua tuntiestaan, haluttomuudestaan ja mielenterveysongemistaan - eli olla jotain muuta kuin se jurottava miehen stereotypia. Naisilla on tässä asiassa helpompaa. Joku viestintä- ja itsetutkiskelukoulutus miehille armeijan sijaan? :)
Ei nyt mitenään liity ehkä aiheeseen, mutta askel noista miesten mielenterveysongelmista puhumiseen (ilman, että siihen liitetään huumeidenkäyttö ja kodittomuus ja muut kasaantuneet moniongelmat) oli Cheekin elämänkerta. Musta oli aika siistiä, kuinka kolmekymppinen menestyjä kertoi avoimesti mielenterveysongelmistaan. Niitä kun voi ihan oikeasti olla ihan kaikilla ja niistä saattaa johtua yllättävänkin moni asia.
PoistaKuten tämä seksittömyys esimerkiksi. Kokemusta on sellaisistakin parisuhteista, joissa ongelman oli just tämä anonyymienkin esille ottama miesten haluttomuus ja siihen liittyvä masennus. Se oli kyllä tosi vaikeaa aikaa kaikille.
Ensimmäinen anonyymi tässä. Pariterapiassa on käyty. Mies ei oikein pitänyt terapeutista, nyt sillä on työn alla etsiä toinen. Pistän oman toivoni siihen, että iän myötä seksin merkitys parisuhteessa ilmeisesti vähenee. Erokin on mielessä aina välillä, mutta tuntuisi itsekkäältä, kun sehän on "vaan" seksiä.
VastaaPoistaEroa olen myös pohtinut, mutta tuntuu hankalalta lasten takia. Välillä vaan mietityttää mitähän sitten, kun lapset kasvavat. Ja muutenkin huonolle itsetunnolle tämä ei tee hyvää, väkisinkin välillä ajattelee, että itsessä on jotain vikaa.
Poista-2. anonyymi-