Pälpän pälpän

Snadi kävi hiustenleikkuussa. Kun tulin noutamaan ipanaa, kampaaja totesi minulle nauraen, että hänellä ei ole koskaan ollut näin puheliasta asiakasta.

Juu. Anteeksi vain. Kuopuksen puhetaito, tuo ihmislajin voittokulun yksi merkittävimmistä osatekijöistä, on tosiaan kehittynyt siihen pisteeseen, että juttua löytyy joka asiasta, joka paikassa ja kaiken aikaa. Eikä ole edes väliksi, vaikka yhtään kuulijaa ei olisi paikalla, myös itsekseen voi jutella.

Olen itse asiassa hyvin hämmästynyt siitä, että molemmat lapset ovat oppineet puhumaan monipuolisia lauseita. Minun esimerkistäni se ei ainakaan ole lähtenyt. Hyvin usein nimittäin huomaan vetäväni aamun läpi noin kolmella lausella, joita toistelen muutamien rytmikkäiden taputusten ja hop-huudahdusten ohella kuin viiden pennin fitness-ohjaaja.

Eniten pitkiä ja loogisia lauseita puhuin vauvalle. Olohuoneen hyssyttelymaratonit olivat oivaa maaperää pitkille, väsyneille monologeille. Omituisimmat koskivat oravia, universumin laajenemista ja kaupunkiviljelyä.

Taaperoikäisille ilmaisua piti huomattavasti yksinkertaistaa sekaannusten välttämiseksi ja huutelin lähinnä yksitavuisia käskyjä, kuten ei, älä, irti ja seis. Mahdollisesti esitin myös yksinkertaisia kysymyksiä kuten Mitä sulla on suussa? Kertomukset avaruusmatkailusta vaihtuivat kertomuksiin siitä, kuinka Puppe leipoo.

Itse asiassa olennaisen kiteyttäminen selkokielisiksi imperatiiveiksi on jatkunut koko 9-vuotisen äitiysurani ajan. Joissain lauseissa on varmasti tullut jo tuhansien toistojen raja vastaan. Esimerkiksi nämä suht simppelit ruokapöytäohjeet ovat aktiivikäytössä edelleen.

Syökäähän nyt. 
Lusikalla ei saa huitoa.
Maista edes.
Istu kunnolla.
Älä puhu ruoka suussa.
Haen rätin.

Mutta hyvä siis tuli, kaikesta huolimatta. Nykyään ipanat pulisevat valveilla ollessaan ihan koko ajan, joskus myös yöllä. Pälpättävät, hoilottavat, roinastavat, kuiskuttelevat, imitoivat eläimiä, höpöttävät ja kiljuvat. Nyt myös vierailla kielillä. Todella vierailla.

Pidän ruokapöytää ideologisesti keskustelupaikkana, mutta tässä perheessä se tarkoittaa, että lautasten tyhjentämisessä menee 40 minuuttia. Siinä ehtii kahteen kertaan käydä kilauttamassa annoksen mikrossa uudelleen lämpimäksi.

Hampaiden harjauskaan ei ole syy hiljentyä. Siinä menee kolme kertaa pitempään kuin se suositellut 2 minuuttia, koska välillä täytyy kertoa mieleen juolahtaneista asioista.

Ipanat myös oletettavasti juovat epäterveellisiä määriä merivettä, koska joskus asia täytyy sanoa  vaikka suu ei olisi pinnan yläpuolella.

Välillä toki mietin aikaa, kun lapoin sille mykälle pötkölle sosetta suuhun. Että olihan siinä hiljaisuudessa puolensa. Ehkä kuitenkin parempi näin. Ehkä minunkin hokemani tästä monipuolistuvat.