 |
| Käpy on aivan riittävä leikkikalu, kuules. |
Tänä vuonna joitakin hankintoja on ensimmäistä kertaa pohjustettu sillä, että kaikilla muillakin on. Kuten esimerkiksi takki ja housut (vs. haalari). Lenkkarit, joissa on valot. Top model -vihkoja. Kimallekyniä. Pet Shop - jotain.
Järkipuheella homma ei mennyt läpi. Skidiä oli vaikea saada uskomaan, että himoittu tuote on epäkäytännöllinen, järjettömän kallis, täysin vastuuton, ideologisesti kyseenalainen tai turha. Jos kaikki muutkin vanhemmat ovat tuotteet sertifioineet, minunkin pitäisi.
Noh, meillä kaikillahan on joku trauma tämän otsikon alta.
En voi tarkistaa toista mielipidettä, mistä pahimmat riidat revittiin, mutta lähtökohta oli sama: minäkin halusin olla ihan samanlainen kuin kaikki muut. Koska Mutsi oli yksinhuoltaja, meillä ei ollut varaa ostaa vaatteita ja tavaroita uusina, mikä aiheutti sen, että hankinnat olivat kirppiksiltä ja vähän sinnepäin. Muistan unelmoineeni ainakin lumipestyistä MicMacin farkuista, Los Angeles Lakers -takista (myös pilotti olisi ollut tosi jees) ja ruskeista mokkasaappaista, joissa on hapsut.
Vaikka vaatteet olivat kipupiste, ikimuistoisin imagotappio oli kuitenkin fillari. Minulla oli punainen Poni, joka ei 80-luvun lopussa ollut ollenkaan hip. Kaikilla muilla oli vähintään kolmella vaihteella varustettu käyräsarvinen. Parkkeerasin nolon tsygäni koulun ulkopuolelle, ettei kukaan vain näkisi sitä.
Vaikka hämmenys omaksi vanhemmaksi muuttumisesta on läsnä, siitä on myös etua. Keskustelun loput repliikit tulivat ulos kuin vettä vaan.
- Keillä "kaikilla" nyt sitten asiat olivat loistavasti? (Tässä vaiheessa kaikki kutistuu kahdeksi)
- Pitäisikös meidän muuttaa samaan asuntoonkin näiden kaikkien kanssa?
- Sitten kun itse tienaat rahaa, voit käyttää sitä, miten haluat.
- Meillä nyt vain tehdään monta muutakin asiaa eri tavalla kuin muilla.
- Kenen leipää syöt, sen laulua laulat.
Aijai. Terveiset sinne pilven päälle. Tuntui hyvältä siirtää tämä eteenpäin.
Mahtava postaus jälleen! Ja äidistäsi on postausten kautta syntynyt kerrassaan mainio kuva.
VastaaPoistaSamanlaisisa hulluja ollaan molemmat. :)
PoistaTämäntyyppinen hulluus on ihmisessä hieno piirre!
PoistaTuo käpylehmä on kyllä niin klassinen, olenpa sitä käyttänyt useamman kerran kotona. Myös työssäni tarhanopena. Daaah. Tällä hetkellä meidän 9v kipuilee kun kaikilla muilla on iphonet ja Lumiat. Ja 7v haluaa kosketusnäytön kun kaikilla muillakin on. "Käpy on kuule ihan riittävä leikkikalu". :D :D
VastaaPoistaHuh, kalliimmaksi vaan menee. Meidän lapset ovat muuten ihan oikeastikin tykänneet leikkiä käpylehmillä ja -lampailla - hauskinta tosin oli se askartelu. :D
PoistaJuuri näin ja tätä aikaa odotellessa! :D Lapset vielä sen verran pieniä, että vasta kaksivuotiaan uhmaan totuttelemassa, mutta arvaan että tämäkin vaihe on pian edessä. Voin yhtyä tuntoihisi myöskin yh:n lapsena, vaikka äiti yrittikin antaa meille lapsille kaiken mahdollisen omista tarpeistaan tinkien. Jälkikäteen oon vasta tajunnut sen ja olenkin miettinyt, olikohan kaikki (luopuminen, kitkuttelu...) äidille todella sen arvoista?
VastaaPoistaJep, samat fiilikset. Kuinkahan usein tuli vikistyä jostain turhanpäiväisestä. Tai kääntäen: pyysinkö ikinä mitään tarpeellista. Nolottaa.
PoistaJust mietin vappuaattona, kun lapsella oli kerhossa varsin omatekoinen naamiaisasu verrattuna muiden lasten kaupasta ostettuihin naamiaisvermeisiin, että "onneksi vielä se ei tee vertailuja". ;) Mut on jo 3-vuotias ihmetellyt miksi sitä ei koskaan haeta kerhosta autolla kun kaikki muut aina (no, asutaan tosiaan 10 minuutin kävelymatkan päässä) jne.
VastaaPoistaMä oon silti sitä mieltä, että joissain asioissa on hyvä antaa periksikin. Ei sekään ole hyvä ettei ikinä saa sitä mitä kovasti haluaa kun muillakin on. Nimim. trauma kun ei ollut leviksen 501 -farkkuja. Ostin sitten itse (no, olin jo yläasteella). Mut sillekin perheessäni naureskeltiin, se oli vielä kamalampaa. Pitäisi vanhempien edes ymmärtää se, että tällaiset asiat voivat ihan aidosti olla lapselle hirmuisen tärkeitä eikä niitä saisi väheksyäkään. Joskin tietysti selittää sitä toistakin tulokulmaa asiaan.
Mulla on tämä sama farkkutrauma. Minullekin naureskeltiin kotona että mitä väliä sillä merkillä jne kun ihan samalta ne näyttää ja järjetöntä maksaa satoja markkoja farkuista, kun muunmerkkiset sai alle satasella. Tavallaan olin itsekin vihainen siitä että farkut olivat jonkinlainen sosiaalisen statuksen mitta, mutta kun ne vaan oli. 80-90-lukujen taitteessa, ennen lamaa, koulussa kyllä "syrjittiin" ihan vaikka pukeutumisen perusteella, jos ei muuta syytä ollut. Ikäänhän se enempi liittyy kuin aikakauteen, mutta olisihan se mukavaa jos ajat olisivat muuttuneet edes jossain asiassa.
PoistaLisättäköön, että ei mua koskaan kiusattu tai syrjitty farkkujen puuttumisen vuoksi. Ei siinä tarvitse taustalla olla mitään noin dramaattista, sitä voi ihan muuten vain haluta samaa kuin muut.
PoistaSitä paitsi. Hankkii aikuisetkin samoja asioita kuin kavereillaan on. Kilpavarustelua esiintyy ihan kaiken ikäisillä. Aika absurdi ajatus, että ei antaisi lapselle mitään vaikka itse ei halua esim. ajelle jollain vanhalla koslalla jos koko muu lähi- ja kaveripiiri kruisailevat jollain uusilla audeilla. Esimerkkejä löytyy vaikka miten monia. Yleensä jokaiselle joku asia on silleen korostetusti tärkeä: jollekin auto, toiselle asunto, kolmannelle vaatteet, neljännelle se, ettei ainakaan näytä siltä että joku tällaisista asioista olisi tärkeä...
Kiusaaminen tai syrjiminenhän on hyvin subjektiivinen kokemus. Joku voi kokea tulleensa kiusatuksi, vaikka kukaan ulkopuolinen tai vanhempi ei huomaisi mitään. Sosiaalisen statuksen määrittymiseen vaikuttaa tosi monta tekijää (pukeutuminen, perhetilanne, harrastukset ja toki myös - onneksi - persoona). Varsinkin tyttöjen kohdalla kiusaaminen voi olla hyvin hienovaraista ja passiivista, että ei vaan huomioida yhtään sen enempää kuin on koulun puitteissa välttämätöntä. Ainakin puhutaan, että lasten ja nuorten yksinäisyys on todella yleistä, ja se on juuri tämäntyyppisen ulkopuolelle jättämisen/jäämisen tulosta. Tietysti voidaan yhtä hyvin perustella, että jos aikuiset saavat valita seuransa vapaa-ajalla, mikseivät nuoretkin saisi. Omalla kohdalla olisin toivonut, että äiti olisi antanut mennä virran mukana eikä olisi paheksunut niin voimakkaasti sitä, että haluaa olla kuin muut.
PoistaMä muistan myös 501-riidan. Maksoin puolet työlläni, puolet sain synttärilahjaksi.
PoistaTässä on kieltämättä kiinnostavaa tasapainoilla sen kanssa, miten paljon lapsi saa mennä sen virran mukana. Osittain haluan, että skidit oppivat että erilainenkin voi olla - ja että jossain vaiheessa sitä haluaakin olla vähän erilainen. Toisaalta on turha ideologisista syistä vastustaa jonkun muotireleen hankkimista.
Tuo onkin todella mielenkiintoinen kysymys, toivottavasti palaat siihen vielä!
Poistaps. pystytkö mitenkään vaikuttamaan siihen, että sanavahvistus olisi numerovahvistus? Mä oon niin puusilmä että ne kirjaimet on tosi paljon hankalammin hahmotettavia kuin numerot.
VastaaPoistaEn ymmärtääkseni pysty vaikuttamaan. Ja tämäkin vahvistus vuotaa eli spämmiä tulee päivittäin.
PoistaMulla myös ongelmia sanavahvistusten kanssa, joten klikkaan aina suosiolla sitä "ympyränuolta" siinä viressä, että saan numerosarjan.
VastaaPoistathanks, en ollutkaan tosta tietoinen.
PoistaOlisi hyvä, jos lapset saisi oppimaan sen että ei nolota myöskään olla erilainen. Omasta jyväskyläläislapsuudestani muistan, että vaikka leviksiä kaikki halusivatkin, ei niitä kaikilla ollut. Minä pukeuduin serkkujen (yhtä lukuunottamatta kaikki poikia) vaatteisiin, rallicollegepaitoihin ja tavallisiin farkkuihin. Se ei haitannut yhtään eikä minua kiusattu vaatteista. Olisi toki, jos olisin itse välittänyt. Toki oli hienoa kun yläasteella alkoi saada kesätyörahaa ja saattoi ostaa ihan oikeita vaatteita. Ja kaksi kertaa vuodessa äiti osti vaatteen tai pari ihan uutena.
VastaaPoistaAjat vain ovat toiset, niin vaikka paineet eivät muutu, vaatimustaso on toinen. Mielestäni on ihan hyvä välillä myös saada olla kuten muut, mutta ei se tarkoita kohtuutonta peräänantamista. Omalla työllä ansaittua rahaa voi käyttää myös niihin asioihin joihin vanhemmat eivät sitä anna.
Olen samaa mieltä, että balanssi pitää löytää. Täällä hyvätuloisten lähiössä on paineet olla viimeisen villityksen mukainen ihan omaa luokkaansa - kaikkea ei mitenkään voi saada.
PoistaNo kyllä ne kehittävät puulelut ja käpylehmätkin jättävät arpensa. Mä olin se, joka ei koskaan, koskaan saanut lapsuudessa yhtään kimaltavaa muovista tavaraa eli sitä kuuluisaa krääsää. Muistan, miten pahalta tuntui, kun näin muiden lasten käsissä sellaisia esim Lintsillä, synttäreillä, missä vain nyt on paljon lapsia. En saanut edes omilla rahoillani ostaa sellaisesta krääsäautomaatista yhtä itselleni. Nyt kun oma lapseni on vinkunut varmaan puoli vuotta vastaavasta autimaatista yhtä krääsää, annoin periksi, sai ostaa omilla viikkorahoillaan sellaisen. Ja vastoin odotuksuani leikki lelulla ja keksi sille muovikuvullekn monta leikkiä. Joskus voi siis mun mielestä antaa periksi, silloin se lapsi osaa todella arvostaa saamaansa.
VastaaPoistaLelut ylipäätään on hirveän lyhytikäisiä - inhoan niiden ostamista. Sen intensiivisenkin vaiheen jälkeen tulee mun kokemuksen mukaan täydellinen unohdus. Onneksi isommilya serkuilta tulee lahjoituksia, joista löytyy sitten näitä ihania ylläreitä.
Poista"Sitten, kun itse tienaat rahasi, voit tehdä, mitä haluat." Suurin kusetus ikinä, sanon vaan :D
VastaaPoistaJännä, että jotkut asiat ei ikinä muutu. Kyä se siittä! Ehkä?
No näinhän se on:D
PoistaSitten ku tienaa itte rahansa, niin onkin jo omia lapsia, keihin sitä rahaa uppoaa varmasti. Nyt mietin, koskahan olisin tarpeeksi vanha käyttämään rahaa omiin kivoihin juttuihin :D
Haha! Mutta toisaalta kyllä mä teen niillä mitä haluan. Haluan antaa ne pankille.
PoistaMeillä oli sama raitaverkkareiden kanssa (ysärilapsuus <3). Ensin niissä piti ehdottomasti olla vain kaksi raitaa, enkä osannut perustella niiden hankkimista muulla tavalla kuin että "kaikilla on". Lama-aikana tuo nyt ei tietenkään riittänyt, ja sainkin ne tietynlaiset verkkarit vasta myöhemmin (niiden hinta oli varmaan laskenut tai muuten vaan löytynyt alennuksesta). Harmi vain, että silloin pitikin sitten olla jo useampi raita siellä sivussa, viisi muistaakseni. Nämä verkkarit taisin saada sitten vähän aikaisemmin, liekö perheen taloudellinen tilanne siihen mennessä jo vähän parantunut. Toisaalta muistan tuon verkkariepisodin jälkeen tajunneeni itsekin, miten hölmöä muoti on. Että pukeuduit miten vaan, aina tulee uusia virtauksia ja "vanhat" vaatteet ovat jonkun mielestä kamalia. Tämän ala-asteaikaisen jutun jälkeen en muista halunneeni erityisen kovasti mitään tietynlaisia tai -merkkisiä vaatteita, vaan aloin katsella koko asiaa enemmän huvittuneesti. Paitsi ne paksupohjaiset Spice Girls -kengät kyllä halusin (ja muistaakseni joltain sukulaiselta yllätyksekseni sainkin - olivat muuten oikeasti mukavat kävellä, kai ne oli jotkut lasten versiot)!
VastaaPoistaAh, mäkin muistan ton "aina askelen jäljessä" -tunteen! Mutta hienoa, että sä jo aika nuorena löysit ton perspektiivin asiaan!
PoistaEikö tyttäresi ole saanut vielä YHTÄÄN Top Model -vihkoa synttärilahjaksi kavereilta??? Musta kun tuntuu ettei muita tulekaan...
VastaaPoistaEi! Mussa on varmaan jotain vikaa.
PoistaVoi kun se pysyiski tommoisissa pikkujutuissa tai vaatteissa, mutta kun KAIKILLA on Jopo-pyörät sit toki pitää yötä päivää ruinata sellaista. Vaikka ihan toimiva, jopa vaihteellinen pyörä on olemassa ja täällä mäkisessä Keski-Suomessa vaihteeton Jopo ei tunnu muutaman vuoden päästä matkojen pidetessä enää niin hyvältä.
VastaaPoistaOijoi, mä niin ymmärrän oiekanlaisen fillarin paineen. Mutta voin hyvin kuvitella että ei ole kauhean käytännöllinen - mikä on kuitenkin fillariostoksen hinnan edellytys. :/
PoistaAijai, yksi pahimmista kaikilla muillakin on -traumoistani liittyy ruskeisiin mokkasaappaisiin! Pyysin niitä joululahjaksi ainakin kolmena vuonna, lopulta tyydyin kohtalooni, mutta ikinä en ole asiaa unohtanut.. Oman lapseni kanssa olen käyttänyt tätä taktiikkaa, että kehoitan pyytämään jotain hänen toivomaansa asiaa joko synttäri- tai joululahjaksi. Jos toivottua lelua ei lahjaksi tule, aina voi syyttää joulupukkia ;)
VastaaPoistaHaha, tulisko tästä ihan uusi joulupukkiangstitrauma! :D
PoistaMoi. Onhan se hyvä, ettei kaikkeen lapsen haluamaan suostu. Mutta lapsiakin on erilaisia. Kaikki eivät ole vahvoja, eikä millään kasvatuksella heistä tulekkaan. Geenit vaikuttaa hyvin paljon luonteenpiirteisiin. Herkälle lapselle voi olla helpotus olla samanlainen kuin muut. Eikä yrittää täyttää vanhemman luomaa mielikuvaa millainen lapsen tulee olla ja mistä lapsen tulee pitää ja " olla vahva ja yksin erilainen".
VastaaPoistaEn nyt tarkoita, että lapsi saa kaiken mitä haluaa. Mutta oman kokemukseni peruusteella on kyllä joskus viisasta ostaa sitä mitä kaikilla muillakin. Ja joskus ne on ihan hyviäkin juttuja.
Toki tässä ovat nämä kaksi puolta. Toisaalta mun nähdäkseni vanhemman kuuluu myös ohjata myös kuluttajana sellaiseen järkevään suuntaan.
Poista"Sitten kun sinulla on omaa rahaa", on kyllä sellainen lause, jota yritän välttää viimeiseen saakka. Kun ei ole ihan yksi eikä kaksi nuorta tai nuorta aikuista, jotka ovat omilleen muutettuaan ja omaa rahaa saatuaan eläneet yli varojensa ja hankkiutuneet melkoisiin vaikeuksiin.
VastaaPoistaLastenpsykiatri Janna Rantala on sitä mieltä, että jos vanhemmat käyttävät julkilausumatyyliä ("neuvolantäti on sitä mieltä että ja kaikki muutkin tuonikäiset jo..." niin lapsi vastaa siihen käyttämällä myöskin julkilausumatyyliä ("kaikki kaveritkin..."). En tiedä, onko näiden asioiden välillä syy-seuraus -suhdetta vai tuppaavatko vain sellaiset vanhemmat, jotka välittävät muiden mielipiteistä, saamaan lapsia, jotka välittävät muiden mielipiteistä.
Hmh, olisihan tuossa tutukimisen aihetta.
PoistaYhden kaverin kanssa oltiin kerta jos toinenkin puhuttu kuinka hän halusi pienenä yli kaiken sellaisen meikki- ja kampauspään muttei ikinä saanut. Ostin sen hänelle sitten 40-vuotislahjaksi :D Ai että oli tyytyväinen! Oma tyttäreni kinusi sitä koko syksyn mutta sain ihmeen kaupalla selityksen läpi, että ne on todella huonolaatuisia, ne hiukset tuntuu huonolta ja meikki ei tartu. Nyt se asiantuntevasti kaupassa selittää että noi meikkipäät on tosi huonoja :D
VastaaPoistaNoh, on tuo sitten muita typeriä juttuja saanut mutta yllätyksekseni barbieilla ja pet shopeilla on leikitty ihan tosi paljon ja usein linnoittautuu huoneeseensa ja keksii kaikenlaisia leikkejä niillä yksinään tai kavereiden kanssa.
Vaatehommiin ei ole vielä tarvinnut puuttua, koska tyytyy mun ostamiin, korkeintaan väri pitää varmistaa. Uskon, että kohta tämäkin hauskuus loppuu - koulu alkaa syksyllä. Kauhulla odotan millainen on lähitulevaisuuden varhaismurkkumuoti...
Mä muuten yhä muistan miten hienoa oli kun pääsin seiskalla ekaa kertaa yksin stockalle vaateostoksille ja ostin kivipestyt farkut ja harmaan hupparin. Ne taiskin olla aika usein päällä ainakin sen aikaisista kuvista päätellen :)
Barbiehin mäkin olen taipunut. Mutta yksi joaksielle leikkijälle periaatteella, ei niitä tartte sataa olla. Ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että hHrmu helpolla mä olen päässyt, kumpikaan kersa ei ole kauhean kiinnostunut vaatteista ja onpahan sitten kiva mennä kylään kavereille, joilla ON leluja. :D
Poista<3
VastaaPoistaToivottavasti epäcool Poni on vielä tallessa, sehän voisi olla nykypäivänä ihan käypää kamaa :)
VastaaPoistaPoni meni kiertoon heti kun sain sen mintuvihreän käyräsarvisen. :)
PoistaMainio kirjoitus! Minäkin olisin halunnut käyräsarvisen pyörän, mutta mulla oli joku typerä Nopsa!
VastaaPoistaFillarilla on väliä!
PoistaOlen aina ollut salaa ylpeä siitä että viis veisasin siitä mitä muut ajattelivat tai mitä muilla oli, mutta omia kakaroita tarkkaillessa on tullut mieleen että yhtä hyvin se voi olla lievä autismipiirre. Tavallaan ihan hyvä jos ei edes huomaa sellaista hiuksenhienoa vittuilua.
VastaaPoistaEhhehhe, olen pohtinut vähän samaa. Että miksi mulla ei ole mitään traumoja? Varmaan siksi, että kaikki kaverit oli kans epäcool jengiä.
PoistaEi prkl, itse olen just se LA PAZ farkkuja käyttänyt luuseri, koska mutsi osti/määräs vaatteeni aina ja olin todella kiusattu sen takia ! Siksi olen yksinhuoltajana käyttänyt joka roposen lasteni kuteisiin, etteivät kokisi samaa. Toinen oli viimisen muodin perässä juoksija ja sit toista ei juuri kiinnostanu mitä oli päällä, vaikka viikon putkeen :D Mutta olen todellakin sitä koulukuntaa että prkl, minun lastani ei kiusata vaatteiden takia, tai vanhempien pihiyden. Vain äidin oma koettu kiusaaminen voi auttaa, ettei omaa lasta kiusattaisi, raha on vain rahaa, mutta jos lapsen itsetunto menee, se on korvaamatonta läpi elämänsä !
VastaaPoistaYmmärrän pointin, mutta silti pistää joskus miettimään, että miks jotkut lähinnä äitit käyttää ihan järjettömiä summia pientenkin lasten vaatteisiin vaikka varaa ei olisikaan. Mulla on varmaan vastaavia traumoja jostain ihan muusta, kun en tätä oikein käsitä :D
PoistaMulla oli La Paz farkkuhame ja se oli mun lempihame! :D Mä luotan siihen, että itsetunto on iän mukana muuttuva tila ja koostuu monista eri aineksista, ei ainoastaan vaatteista.
PoistaKatja, sano se sille kiusatulle, jolla ei ole "mitä muillakin on " tai pikemminkin KIUSAAJILLE, miksi ne arvottaa toiset vaatemerkin mukaan ? !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
PoistaSua ei oo taidettu kiusata ikinä vaatteiden takia, kun et tunnu ymmärtävän millään !
Ai miksikö kiusaaja arvottaa toiset vaatemerkin mukaan? Yhdellä lauseella: koska hän on tyhmä - eli säälittävä.
PoistaJa muuten, minua kiusattiin ja rankasti, mm. vaatteiden takia. Hirveää oli, mutta vanhemmiten nousin sen yläpuolelle.
Joo en mäkään just tätä ymmärrä, että alta kouluikäsille esim satasien ulkovaatteet ?! Mäkin vähän hymyilin anopille siitä, kun sen mielestä lastenkin pitää olla hyvin puettuja, noh, se ei ollu pesemässä niitä vaatteita päivittäin tai tuskaillu kun joka viikko meni housut puhki polvista. Puhuin tossa yllä kouluajasta ja jopa yläasteestakin vielä :(
VastaaPoistaJep. Kun Skidi viime viikolla ryynäsi puhki taas jälleen kerran yhdet housut olin tosi iloinen että ne oli kirpparilta. Heti kun tää kompastelu ja muu lattialla ryönääminen loppuu, voidaan keskustella asiasta uudelleen.
PoistaMä oon funtsinut homman sitenkin, että kun lapset on pieniä, ne ei vielä välitä minkä merkkinen haalari on päällä - ei siis paineita hankkia jotain 160 €:n haalaria. Pitää säästää nyt kun helposti voi, kattellaan tilanne uusiksi kun rupeaa tulemaan näitä vaatevaatimuksia. Haluan toistaiseksi kyllä uskoa, että pojilla se garderob ei ole ihan niin tärkeä asia kuin tytöillä usein tuntuu olevan... ;) (toivossa on hyvä elää...) Mut sit toisaalta, meillä ostetaan muutenkin tosi harvoin vaatteita, joten eivätpä opi siihen, että äiti tai isäkään hankkisivat koko ajan jotain. Kaipa silläkin on merkitystä: jos vanhemmat harrastavat viikoittaista vaatteiden shoppailua niin olettaisin lapsienkin oppivan siihen että jotain tarvitsee koko ajan saada.
PoistaOlen ollut blogimaailman perusteella huomaavinani, että pk-seudulla toi lasten pukeutumisaspekti on vähän eri mallilla kuin täällä maakunnissa. Muistan ikuisesti jonkun blogin viimevuotisen bloggauksen jostain Helsingin ulkoalueilla järjestetystä lapsitapahtumasta. Opin siitä, että a) pojilla pitää olla pitkät hiukset, jotta mutsi on cool ja b) kukaan ei voi saapua sinne ulkohaalareissa vaan pitää olla trendikkäät housut ja takki ja joku kaulahuivi vielä. Olipa siitä sitten viikon päästä täällä meilläpäin yksi lastenkonsertti lähipuistossa. Kaikilla lapsilla oli käytännölliset ulkovaatteet eli pääasiassa haalari ja kukaan, korostan: _kukaan_, ei todellakaan laita mitään hankalaa kaulahuivia lapsen kaulaan. :D Mä kyl tykkään enemmän tästä meiningistä. Koska horisontissa siintää muutto pk-seudulle, niin vähän mietityttää millainen linja tässä pukeutumisasiassa pitää sitten ottaa - tuleeko ympäristöstä paineita stailata sitä lasta niihin Mini Rodineihin ym. (ja kerrottakoon kuitenkin, että meillä myös on kyllä ns. kaupunkivaatteet erikseen ja tykkään että lapset ovat omasta mielestäni kivasti puettuja, ero tohon pk-seudun meininkiin vain tuntuu olevan silti melkoinen).
Mut sama näyttää olevan äitien pukeutumisessa: joku ihmetteli joskus (taas blogissa), että "kun teistä tuli äitejä, niin menetittekö minuutenne ja aloitte olla puistoissa gore-vermeissä". Öh, no, mun mielestä ulkoillessa nimenomaan puetaan ulkoiluvaatteet. Etta täällä meillä kyllä ollaan just niissä goreissa puistossa. :D
Pakko vastata Pilamille, että ei täällä nyt onneks ainakaan joka paikassa niin trendipellejä olla :) Vähän yllättäen itä-Helsingissä asuvilla ystävillä tuntuu olevan enemmän paineita just jostain lasten haalareista, mitä en käsitä ollenkaan. Täällä Tapiolassa ainakin meidän muksuille on hyvin kelvannut mitä äippä on ostanut, enkä ole kiinnittänyt huomiota, että lapset olis mitenkään erityisen coolisti puettuja. Voi myös olla, että en vaan itse kiinnitä tällasiin asiohin niin paljon huomiota :D
Poistakiitos, itketti ja nauratti samaan aikaan, etenkin tuo loppukaneetti.
VastaaPoistaKun asuu ulkomailla ja seuraa Suomessa asuvien ystävien äiteilyä sosiaalisen median välityksellä, tulee välillä itsellekin sellainen "kaikilla muilla on tota paitsi mulla"-fiilis. Suomen kuvissa näyttää aina niin hiljaiselta ja rauhalliselta ja ikkunatkin ovat kaksinkertaiset, eikä sisään tuule. Teki hyvää lukea tämä teksti ja todeta, että tämä mamma voisi välillä itsekin katsoa peiliin. Kiitos.
VastaaPoista