Äitienpäiväformaatin uudistus

Skidi oli ollut koko viikon täpinöissään äitienpäivästä. En ollenkaan tajunnut miksi. Se liimasi, leikkasi ja piirsi iltaisin huoneessaan tuntikausia, kyseli, kuinka monta päivää vielä kestää ja pyysi varaamaan kyseiselle päivälle paaaaljon aikaa.

Ihan loistoapinat.

Salainen projekti paljastui tänään.

Valkovuokkokimppu ja onnittelukortti olivat ilmeisesti alkaneet tuntua kersasta vähän been there done that -toiminnalta, sillä minulle ojennettiin aamupalan jälkeen aarrekartta. Karttaan oli merkitty polku, jota seuraamalla löytyi tie äitienpäivälinnaan. 

Linnassa oli menu, josta sai valita ohjelmaa: kampaaja (Salon Skidi nitoi pään täyteen pinnejä), kirjallisuutta (Skidin omatekemä myyrä-kirja), tv:n katselua (Putous, jääkiekko ja uutiset omilla käsikirjoituksilla), kukka- ja jäätelömessut (!) sekä kahvila, jossa pahvinen robottikäsi tarjoili paperista duunattuja jäätelöitä, muffinsseja ja kahvia. 

Matkaosuus eli ranta- ja viidakkotehtävät oli pakko jättää ensi vuoteen, sillä piti alkaa valmistautua vieraiden tuloon.

Tyyppi oli siis mulle duunannut kokonaisen tapahtuman. Paperista. Hervotonta.

Tässä tapahtumassa kiteytyi kivasti se vanhemmuuden paras puoli. Minkä tahansa shown voi vetää läpi omalla tyylillään. Jos pönötys tuntuu vieraalta, ollaan pönöttämättä. Jos käytettävissä ei ole oikeita muffinsseja, paperiset käyvät. 

Ja tietty se, että kaiken kiristelyn, raivon, turhautumisen, epätoivon ja syyllisyyden lisäksi elämä on myös tätä: yhteisiä hetkiä, joissa kikatetaan silmät kyynelissä. Sitä on vaikea selittää muille. Balanssia.